maanantai 4. helmikuuta 2013

Hämeenlinnan kaupunki: Tutkimustuloksia ulkomaantaustaisten työllistymisestä Hämeenlinnan seudulla

Hämeenlinnan kaupunki: Tutkimustuloksia ulkomaantaustaisten työllistymisestä Hämeenlinnan seudulla 4.2.2013
Raportti: Ulkomaalaistaustaisten työllistyminen (pdf)

Hämeen ammattikorkeakoulun Business Point on toteuttanut Osallisena Suomessa (ARTTU) –hankkeen tilaamana kartoitustyön ulkomaantaustaisten työllistymisestä Hämeenlinnan seudulla. Tutkimuksen työstäminen aloitettiin syksyllä 2012 ja se valmistui tammikuussa 2013.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Hämeenlinnan seudun työnantajien näkemyksiä maahanmuuttajien työllistymisestä. Tutkimuksen tulosten pohjalta miettiin, mitä jatkossa voitaisiin tehdä paremmin ulkomaalaistaustaisten työllistymisen edistämiseksi.

Yrityshaastattelut pohjana
Työn vastuullisena tutkijana toimi projektikoordinaattori Satu Nyholm. Tutkimuksessa haastateltiin Hämeenlinnan seudun eri alojen yrityksiä. Ensimmäiset kymmenen haastattelua tehtiin organisaatioille, jotka ovat työllistäneet ulkomaantaustaisia henkilöitä.

Loput viisi haastateltavaa organisaatiota valittiin satunnaisesti, jotta tutkimukseen saatiin vastauksia myös yrityksiltä, jotka eivät ole ainakaan vielä työllistäneet ulkomaantaustaisia.

Tyytyväisyyttä yrityksissä ulkomaalaisiin
Yleisesti tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että organisaatiot, joissa on työskennellyt tai työskentelee ulkomaantaustaisia henkilöitä, ovat olleet erityisen tyytyväisiä ulkomaantaustaisten työpanokseen eivätkä näe mitään ongelmia ulkomaantaustaisten rekrytoimisessa.

He ovat kokeneet, että ulkomaantaustaiset ovat maksaneet työllään ja motivaatiollaan takaisin sen ”ylimääräisen” ajan tai työn, ulkomaantaustaisten rekrytoiminen on aiheuttanut.

Useimmissa tutkimuksessa esiin tulleissa asioissa työntekijän taustoilla ei ollut merkittävää vaikutusta työn sujumiseen tai rekrytoimiseen. Lähinnä kielitaito nousi monessa kohtaa haasteeksi ja sen todettiin olevan ainoa rekrytointia hankaloittava tekijä.

Asenteiden muokkausta tarvitaan edelleen
Monessa organisaatiossa todettiin, että ulkomaantaustaisen rekrytoiminen yritykseen on työnantajalle riskin- ja vastuunotto. Tänä päivänä ulkomaantaustaisten rekrytoiminen ei ole niin suuri kynnys mitä esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, mutta toki edelleen osa organisaatioista joutuu miettimään mainettaan ja asiakkaiden mielipidettä ja vastaanottoa ulkomaantaustaisten työntekijöiden työlle.

Tähän oletukseen vahvistusta sai se, että yhdessä tutkimukseen vastanneessa organisaatiossa todettiin syyksi, että organisaatioon ei voida rekrytoida ulkomaantaustaisia työntekijöitä sen takia, että asiakkaat haluavat suomalaisten tekemää työtä ja palvelua, ulkomaantaustaisen rekrytoimisen myötä on pelkona asiakkaiden menettäminen ja maineen lasku.

Yleisesti ihmisten asenteiden muuttamista ulkomaantaustaisia kohtaan kaivataan, mutta niiden muuttaminen ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa ja erilaiset aidot tarinat esimerkiksi työnantajien positiivisista kokemuksista voisivat edesauttaa ihmisiä antamaan ulkomaantaustaisille paremmat työllistymisen mahdollisuudet.

Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Satu Nyholm
HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen KT-keskus
Puh. o40 867 8834
satu.nyholm@hamk.fi
www.hamk.fi

Osallisena Suomessa (ARTTU) -hanke käynnistettiin Hämeenlinnan seudulla 1.3.2011 osana kotouttamislain mukaista kokeilua, joka päättyy 30.6.2013.

Osallisena Suomessa (ARTTU) – hanketta hallinnoi Hämeenlinnan kaupunki ja rahoittaa Suomen sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska Kulturförbundet. Projektin tehtävänä on tukea työnantajia työllistämään monikulttuurista työvoimaa helposti ja vähemmällä vaivalla. Tavoitteena on luoda malli maahanmuuttajien nopeampaan työllistymiseen.