lauantai 9. helmikuuta 2013

Helsingin Uutiset: Poliisi kuvasi anarkistien ja äärioikeiston kahakan

Helsingin Uutiset: Poliisi kuvasi anarkistien ja äärioikeiston kahakan 9.2.2013

Poliisi kuvasi 27. tammikuuta taidemuseo Kiasmalla sattuneen anarkistimielenosoittajien ja Suomen vastarintaliikkeen (SVL) kannattajien välisen nujakan.

Välikohtaus tapahtui Anarkistinen toiminta -ryhmän koolle kutsumassa rasismin ja syrjinnän vastaisessa mielenosoituksessa.

Helsingin Uutisten haastatteleman Anarkistisen toiminnan edustajan mukaan poliisi oli etukäteen yhteydessä tapahtuman järjestäjiin.

– Meille kerrottiin poliisilla olevan syytä olettaa, että paikalle saapuu mielenilmauksen vastustajia. Samalla poliisi ilmoitti kuvaavansa mielenosoituksen.

Poliisi oli myös varautunut mahdolliseen hyökkäykseen tai yhteenottoon usean partion voimin.

Helsingin poliisin ennaltaehkäisevän toimintalinjan johtajan, komisario Jari Taposen mukaan on normaali käytäntö, että mielenilmauksen järjestäjän kanssa käydään keskustelu turvallisuusuhkista.

– Tiedossani ei ole, että tässä tapauksessa olisi ollut syytä erityisiin varoituksiin, Taponen toteaa.

Järjestäjäryhmän edustajan mukaan nujakka käynnistyi ennen mielenosoitusmarssin alkamista.

– Ihmisiä oli alkanut kerääntyä Kiasman aukiolle, kun huomasimme, että pikkuparlamentille vievän suojatien toisessa päässä oli neljä vastarinnan ihmistä, hän kertoo.

Nelikko oli varustautunut kameroilla ilmeisesti kuvatakseen mielenosoitukseen osallistujia.

– Jotkut paikalla olevat mielenosoittajat provosoituivat ja lähtivät heitä kohti, Anarkistisen toiminnan aktivisti sanoo.

– En tiedä, mitä siinä kohtaamisessa tapahtui, koska poliisi reagoi niin nopeasti ja kahakan osapuolet hajaantuivat.

Aktivistin mukaan anarkistit eivät aktiivisesti pyri väkivaltaan, mutta valmistautuvat puolustamaan itseään.

Jutun tutkintaa johtavan komisario Jari Illukan mukaan tapauksen tutkinta on vasta alkuvaiheessa.

– Olemme tehneet selvittelyitä, mutta kuulemisia ei ole vielä tehty, hän kertoo.

Tapahtumien kulkua Illukka ei kommentoi. Tapahtumapaikalla ei kuitenkaan tehty kiinniottoja. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.

– Selvittelemme ketkä ovat asianomistajia ja ketkä epäiltyjä.

Joissakin tulkinnoissa kahakan on nähty olevan osa ääriryhmien välistä taistelua.

– Viimeaikaisten tapahtumien perusteella ei voi sanoa, että kyse olisi mistään sodasta eri ryhmien välillä, Jari Taponen arvioi.

Helsingin poliisi seuraa aktiivisesti ääriryhmien toimintaa. Vastaavanlaiset yhteenotot ovat harvinaisia.

Taponen ei näe mahdollisista hyökkäyksistä tai yhteenotoissa merkittävää uhkaa ulkopuolisille.

– Toki aina kun väkivaltaa aletaan käyttää, on mahdollista, että sivulliset loukkaantuvat, hän muistuttaa.

Suojelupoliisin arvion mukaan ääriryhmät eivät ole uhka yhteiskuntarauhalle. Supo kuitenkin korostaa, että tilanteesta on syytä olla huolissaan.


SVL epäiltynä Jyväskylän hyökkäyksestä

- Suomen vastarintaliike (SVL) on kansallissosialistiseksi julistautuva ääriryhmä, joka rantautui Suomeen Ruotsista joitakin vuosia sitten ja on levittänyt toimintaansa usealle paikkakunnalle.

- SVL-aktiiveja epäillään hyökkäyksestä Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuteen Jyväskylässä. Tilaisuuden oli järjestänyt anarkistihenkinen Diy-ryhmä.

- Yksi paikalla ollut henkilö sai lieviä vammoja puukoniskusta. Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.

- Myös tilaisuudessa järjestäjien kutsumana ollutta henkilöä epäillään pahoinpitelystä ja muun muassa laittoman teleskooppipampun hallussapidosta.

- SVL:n aktiivit ovat olleet aiemmin epäiltyinä hyökkäyksestä kokoomuksen vaaliteltalle sekä vasemmistoliiton poliitikon Dan Koivulaakson pahoinpitelystä.

- SVL:n aktivistit ja anarkistiryhmät ovat olleet vastakkain myös aiemmissa mielenosoituksissa.