maanantai 11. helmikuuta 2013

Aamulehti: Dosentti: Kantaväestö karkaa kaupunginosista, joissa vieraskielisten osuus ylittää ”kipurajan”

Aamulehti: Dosentti: Kantaväestö karkaa kaupunginosista, joissa vieraskielisten osuus ylittää ”kipurajan” 11.2.2013
Vieraskielisen väestön kasvu voi gettouttaa kaupunginosia

Kun kaupunginosassa on riittävästi vierasperäisiä asukkaita, kantaväestön pako alkaa. Näin kertoo dosentti Arno Tanner Helsingin yliopistosta. Ilmiöstä käytetään Yhdysvalloissa nimitystä valkoinen pako (engl. white flight).

Dosentin huoli kumpuaa Hufvudstadsbladetin sunnuntaina julkaisemasta uutisesta, jonka mukaan vieraskielisten määrä tulee jopa kaksinkertaistumaan pääkaupunkiseudulla vuoteen 2030 mennessä.

– Kyllä nuo luvut voivat muuttua todeksi. Esimerkiksi Afrikan maista tulleet hakeutuvat ennen pitkää pääkaupunkiseudulle, sillä heillä ei ole kovin suuria verkostoja sen ulkopuolella. Näin on käynyt muissakin pohjoismaisissa pääkaupungeissa.

Tannerin mukaan ”valkoinen pako” on nähtävillä esimerkiksi Ruotsin Malmössä ja Tukholmassa, missä tietyillä asuinalueilla ulkomaalaisten osuus väestöstä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Tannerin mukaan Suomessa ei ole vielä vastaavia ongelmia, mutta kasvava maahanmuuttovirta voi muuttaa uhkakuvat todeksi. Esimerkiksi Turun Lausteella ja Varissuolla vieraskielisten osuus väestöstä on jo noussut selvästi maan keskiarvoja korkeammalle.

– Sosiaaliset ongelmat ja maahanmuuttajien keskittyminen kulkevat käsi kädessä. Kun alueilla on ongelmia ja kantaväestö muuttaa pois, maahanmuuttajat sulkeutuvat omaan yhteisöönsä yhteiskunnan ulkopuolelle.

Lue lisää maanantain 11.2.2013 Aamulehdestä.