Le Monde diplomatique: Ääriongelma?

Le Monde diplomatique: Ääriongelma? 15.2.2013

Saksan presidentti, sotamarsalkka Paul von Hindenburg nimitti Adolf Hitlerin maansa 24. valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Tarkalleen samana päivänä 80 vuotta myöhemmin Suomen Vastarintaliikkeen luotiliivein ja suojakäsinein varustautuneet aktivistit pyrkivät väkivalloin Jyväskylän kirjaston täyteen luentosaliin, jossa keskusteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjasta.

Ilmeisen vaarallisia vastarintamiehiä ei päästetty sisään, joten nämä löivät hangoittelijoita nyrkillä, pullokassilla ja puukolla ennen kuin pakenivat paikalta. Kirjastokäynnin ajankohta, kohde ja käytöstavat olivat tuskin sattumaa, sillä Suomen Vastarintaliike on kansallissosialismia ajava uusfasistinen järjestö.

Mutta oliko sattumaa, että Eurooppa- ja ulkomaankauppa-ministeri Alexander Stubb twiittaasi heti seuraavana aamuna: "Voisiko joku kertoa mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? En oikeasti tiedä. Kertokaa please. #ideologia #ääri #keino”?

Eurooppa-ministerin luulisi havainneen ainakin yhden hyvin merkitsevän eron: nimittäin osa äärioikeistosta haluaa edelleen tuhota kokonaisia kansanryhmiä. Jotkut äärioikeistolaiset terrorisoivat ja jopa tappavat juutalaisia, kansallisiin vähemmistöihin tai seksuaalisin vähemmistöihin kuuluvia, toiset vainoavat ensisijaisesti muslimeja ja siirtolaisia. Merkittävä osa äärioikeistosta ei siedä kulttuurista sekoittumista, vaan he haluavat torjua ja hävittää "epänormaaliuden" ja vainoavat homoja, lesboja ja muita "poikkeavia" ihmisiä ja ilmiöitä.

Erityisesti fasistisen äärioikeiston ideologia kietoutuu äärinationalismin, muukalaisvihan ja kulttuurisen rasismin ympärille. Euroopan äärioikeistosta esimerkiksi Kreikan Kultainen aamunkoitto ja Unkarin Jobbik ovat fasistisia puolueita. Ne pyrkivät niin lainsäädännön kuin väkivallan keinoin puhdistamaan maansa etnisistä vähemmistöistä.

Molempien puolueiden aktivistit ovat vastuussa viime vuosien karmaisevimmista viharikoksista, ulkoeurooppalaisten siirtolaisten ja romanien terrorisoinnista ja murhista. Silti Jobbik kuuluu Unkarin hallituskoalitioon ja merkittävä osa kreikkalaisista poliiseista on Kultaisen aamunkoiton kannattajia.

Tähän samaan traditioon asettuu myös piskuinen Suomen Vastarintaliike: "Taistelemme integraatiota ja kulttuurista rappiota vastaan sekä vastustamme uhkaavaa kansamme sulautumista muiden rotujen ja kansanryhmien kanssa."

Vaikka Suomen Vastarintaliikkeessä on vain muutamia kymmeniä aktiivijäseniä toisin kuin sen eurooppalaisilla esikuvilla, ovat sen aktiivit syyllistyneet useisiin väkivallantekoihin ja viharikoksiin. Mutta tottahan ministeri Alexander Stubb tämän kaiken tietää: "[O]len seurannut molempien ääripäiden liikkeitä Euroopassa viime vuosina, enkä löydä eroja."

Miksi Stubb viestii tällä tavalla yli 53 000 twitter-seuraajalleen? Miksi arvoliberaali Stubb näyttää asettuvan samalle puolelle kuin Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, islamofobisen Suomen Sisun entinen jäsen Juho Eerola, joka epäili Jyväskylän tapahtumia mainostempuksi: "Se on sopivaa, hyvää mainosta heidän kirjoilleen tällainen, että aina siellä missä he ovat puhumassa, kuinka vaarallinen äärioikeisto on, niin aina siellä äärioikeisto iskee."

Eerolan hengenheimolaisten kommenteissa äärioikeiston väkivallan aiheuttajia ovat toimittajat, kirjailijat ja vasemmistoaktivistit, jotka nostavat ongelman julkiseen keskusteluun. Valitettavan usein myös media kehystää rasistisen äärioikeiston väkivaltarikokset "ääriliikkeiden" väliseksi kamppailuksi. Äärioikeistolla ja äärivasemmistolla ei siis ole eroa, äärioikeiston väkivalta ja sen myötäily on ensisijaisesti vasemmiston ongelma eikä koko vapaan yhteiskunnan suuri haaste.

Mika Rönkkö

Kirjoittaja on Suomen Le Monde diplomatiquen päätoimittaja.