keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Sisäministeriö: Good Relations -hanke edistää hyviä etnisiä suhteita

Sisäministeriö: Good Relations -hanke edistää hyviä etnisiä suhteita 6.2.2013
Good Relations -hanke

Sisäministeriössä on käynnissä kansainvälinen Good Relations -hanke. Hankkeen tavoitteena on rasismin, muukalaisvihan, romanivastaisuuden ja muun vastaavan suvaitsemattomuuden torjuminen eri väestöryhmien välisiä hyviä suhteita edistämällä. Hankepäällikkö Liisa Männistö kertoo lisää hankkeesta.

- Suomessa ja myös EU-tasolla puhutaan paljon "hyvistä etnisistä suhteista", mutta tähän mennessä ei ole määritelty, mitä niillä käytännössä tarkoitetaan ja miten niitä mitataan tai seurataan, toteaa Männistö. Hankkeessa on tarkoituksena löytää hyville etnisille suhteille määritelmä, laatia hyvien etnisten suhteiden indikaattorit, testata niitä ja levittää niihin liittyvää tietoa ja tuloksia sekä kansallisesti että muihin EU-jäsenmaihin.



Kansallisia ja EU-tason tavoitteita

Hankkeella on sekä kansallisen että EU-tason tavoitteita. Kansallisena tavoitteena on kerätä paikallisesti tietoa hyvistä suhteista Suomessa ja Ruotsissa eri elämänaloilla. Lisäksi tavoitteena on testata menetelmiä ja välineitä, joilla voidaan paikallistasolla edistää hyviä suhteita ja torjua rasismia ja syrjintää.

Paikallistasolta kerättyä tietoa on tarkoitus analysoida kansainvälisessä yhteistyössä ja tämän työn pohjalta tavoitteena on löytää mitattavat hyvien suhteiden indikaattorit, joita voidaan hyödyntää kaikissa EU-maissa.

Indikaattorien lisäksi hankkeessa tuotetaan käytännönläheinen opas hyvien suhteiden edistämisestä paikallistason toimijoille, esim. kuntien työntekijöille, viranomaisille, opettajille sekä julkaisu hyvien suhteiden viitekehyksestä.

Työ lähtenyt hyvin käyntiin

- Työ on lähtenyt hyvin käyntiin: joulukuussa pidettiin hankkeen käynnistyskokous Helsingissä ja sen jälkeen hankekumppaneihin on pidetty tiiviisti yhteyttä käytännön asioiden tiimoilta. Lisäksi hankkeen toteutuksesta on neuvoteltu kansallisten kumppaneiden kanssa, ja keskustelut alueellisten Etnojen jäsenjärjestöjen kanssa on käynnistetty paikallistason tiedon keräämiseksi. Alueellisten Etnojen jäsenjärjestöt tulevatkin olemaan merkittävässä roolissa hankkeen kansallisten toimenpiteiden toteutuksessa, toteaa Männistö.

Laaja yhteistyöverkosto mukana työskentelyssä

Sisäministeriö koordinoi hanketta, jossa kansainvälisinä kumppaneina ovat Ruotsin työministeriö sekä Pohjois-Irlannin etnisten vähemmistöjen neuvosto NICEM. Suomessa hankekumppaneita ovat valtakunnallinen Etnisten suhteiden neuvottelukunta sekä Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset. Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Kansalliseen työryhmään on kutsuttu mukaan myös Etelä-Suomen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen sekä LänsI-Suomen alueelliset etnisten suhteiden neuvottelukunnat, Suomen Kuntaliitto, saamelaisjärjestö City-Sámit ry ja Etelä-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta.