keskiviikko 21. elokuuta 2013

HS: Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut haluavat ikärajan poikien ympärileikkaukselle

Helsingin Sanomat: Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut haluavat ikärajan poikien ympärileikkaukselle 21.8.2013

Pohjoismaiden lapsiasiavaltuutetut valmistelevat yhteistä kannanottoa poikien ympärileikkauksesta lasten oikeuksien näkökulmasta.

"Kyse ei ole poikien ympärileikkauksen kieltämisestä vaan siitä, että poikien pitäisi itse pystyä päättämään asiasta", sanoo Norjan lapsiasiavaltuutettu Anne Lindboe.

Lapsiasiavaltuutetut ovat pohtineet poikien ympärileikkaukselle 15–16 vuoden ikärajaa.

Suomen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pitää vielä työn alla olevaa kannanottoa hyödyllisenä.

"Yleislinja on lastenoikeuksien puolesta perusteltu. Ikäraja sulkisi pois pienimmät lapset", Aula sanoo.

Tavoitteena on saada kannanotto valmiiksi syyskuun alkupuolella.Tarkoituksena on, että kannanottoon yhtyisivät myös pohjoismaiset lastenlääkäriyhdistykset.

Pohjoismaiden ja Baltian lapsiasiavaltuutetut olivat koolla alkuviikosta ensimmäistä kertaa.

Jyväskylässä järjestettyyn kolmipäiväiseen tapaamiseen osallistuivat myös Ahvenanmaan ja Grönlannin lapsiasiavaltuutetut.