tiistai 27. elokuuta 2013

Yle: Hakkarainen kohublogistaan: Olen saanut hyvää palautetta

Yle: Hakkarainen kohublogistaan: Olen saanut hyvää palautetta 27.8.2013

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen seisoo yhä kohua herättäneen nettikirjoituksensa takana. Hän sanoo myös, ettei ole saanut kirjoituksestaan moitteita puoluejohdolta.

Hakkarainen laati hiljattain kotisivuilleen kirjoituksen islamin uhasta. Siinä hän kuvaili värikkäin sanankääntein, kuinka hallitus haalii Suomeen pyhää sotaa jihadia käyviä muslimeja. Kirjoituksesta kehkeytyi melkoinen polemiikki, mutta Hakkarainen itse sanoo saaneensa enimmäkseen myönteistä palautetta.

- Olen saanut hyvää palautetta. 80 prosenttia on puolesta ja 20 prosenttia on ollut vastaan, Hakkarainen kertoi puolueen eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä Jyväskylässä.

Puoluejohto on suhtautunut Hakkaraisen kirjoitukseen vaivautuneesti. Hakkarainen sanoo, ettei ole itse saanut mitään palautetta puoluejohdolta.

- En mitään, hiljaisuutta, Hakkarainen tiivisti.

Puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Hakkaraisen kirjoitusta lyhyesti kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa.

- Ei ole hovioikeudenneuvoksia kummempi, Soini naurahti. Hän viittasi näin paljastukseen, jonka mukaan Helsingin hovioikeudessa kerrotaan rasistisia vitsejä.

Keskisuomalainen Hakkarainen saapui Jyväskylän kokoukseen viimeisenä, pari tuntia myöhässä. Soini ei Ylen haastattelussa halunnut puuttua Hakkaraisen tekemisiin.

- Teuvo on aina tervetullut ryhmään. Kun aina kysytään yksityiskohtia niin sanon, että sellainen on edustaja kuin on äänestäjätkin, Soini tokaisi.