perjantai 9. elokuuta 2013

HS: Suomesta käännytettävälle egyptiläismiehelle sataa tukea

Helsingin Sanomat: Suomesta käännytettävälle egyptiläismiehelle sataa tukea 9.8.2013

Käännytysuhan alla oleva egyptiläinen Mark työskentelee postinjakajana ja hakee oleskelulupaa työn perusteella.

Käännytysuhan alla oleva egyptiläinen turvapaikanhakija Mark saa runsaasti tukea sosiaalisen median kautta.

Facebookissa alkoi tällä viikolla kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta Markia tukeva kampanja. "Antakaa turvapaikka kristitylle Markille" -nettiadressiin oli kertynyt torstaina vähän alle 4 000 allekirjoitusta.

Maahanmuuttovirasto kertoi saaneensa torstaiaamuun mennessä runsaat sata vetoomusta Markin puolesta.

Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi kesällä Markin turvapaikkavalituksen toistamiseen. Nyt hän on hakenut valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Hänet voidaan kuitenkin käännyttää jo ennen asian mahdollista käsittelyä.

Markin mukaan poliisi on sanonut, että hänen pitää lähteä maasta vapaaehtoisesti tai elokuussa hänet voidaan karkottaa.

Hallinto-oikeus ei pitänyt uskottavana Markin kääntymistä muslimista kristityksi Suomessa ja hänen Egyptissä saamaansa 15 vuoden kuritushuonetuomiota.

Viranomaiset eivät ole tutkineet tuomiota tarkemmin. He eivät pidä sitä todennäköisenä Egyptiä koskevan tiedon perusteella. "On helppoa olla uskomatta tarinaani. Mutta ei ole reilua, että he eivät tutkineet tuomiota tai kääntymistäni kristityksi", Mark sanoo.

Markin kristinuskoa hallinto-oikeus ei pitänyt uskottavana siksi, että hänen vaimonsa on aiemmin kääntynyt muslimiksi.

Mark itse on varma, ettei voi elää enää Egyptissä islamista kääntymisen takia.

Nyt Mark hakee oleskelulupaa työn perusteella. Hän toimii vakituisesti Itellalla postinjakajana. Hän käyttää julkisuudessa vain Mark-nimeä.

"En voi mennä Egyptiin, sillä en halua joutua uudelleen vankilaan ja kokea kidutusta. En ymmärrä, miksi viranomaiset haluavat minut ulos maasta. Teen töitä, maksan veroja enkä ota sosiaalitoimistolta rahaa."

Oleskeluluvan saaminen työn perusteella riippuu muun muassa siitä, tarvitaanko alalle ulkomaista työvoimaa ja riittääkö työstä saatu palkka elämiseen.

Uudenmaan te-toimiston tilastojen perusteella postialalle tarvitaan jonkin verran ulkomaalaista työvoimaa. Se on tehnyt myönteisen osapäätöksen alan työntekijöiden ensimmäiseen oleskelulupaan tänä vuonna noin puolessa tapauksista.

Lopullisen päätöksen oleskeluluvasta tekee Maahanmuuttovirasto. Sen mukaan turvapaikanhakijoita voi käännyttää Egyptiin, vaikka tilanne siellä on muuttunut kesällä sen jälkeen, kun armeija syrjäytti presidentin.

"Tilannetta seurataan kaiken aikaa, mutta YK:n pakolaisjärjestöltä UNHCR:ltä ei ole tullut ilmoitusta, että sinne ei saisi palauttaa ketään. Tietooni ei ole tullut, että myöskään muut maat olisivat alkaneet epäröidä asiassa", kertoo tutkija Antero Leitzinger maatietopalvelusta.