perjantai 23. elokuuta 2013

Ilta-Sanomat: Lääkärilehti: Kolmiviikkoista vauvaa ei päästetty lääkärin vastaanotolle

Ilta-Sanomat: Lääkärilehti: Kolmiviikkoista vauvaa ei päästetty lääkärin vastaanotolle 23.8.2013

Terveysasema käännytti pienen potilaan vanhempineen oleskeluluvan puuttumisen vuoksi. Väärinkäsitys, hallintoylilääkäri sanoo.
Vakavasti sairas kolmiviikkoinen vauva käännytettiin elokuun puolivälissä kotinsa läheiseltä terveysasemalta oleskeluluvan puuttumisen vuoksi, kertoo Lääkärilehti.

Pikkuvauvan jättäminen vaille asianmukaista lääkärinhoitoa kävi ilmi, kun tämän vanhemmat toimittivat potilaan Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevän lastenlääkäri Tea Niemisen yksityisvastaanotolle.

"Kukaan ei ollut vilkaissutkaan lasta"

Nieminen diagnosoi kolmiviikkoiselta vauvalta vakavan hengitysvaikeuden ja totesi, että hänet täytyy lähettää välittömästi sairaalaan jatkotutkimuksiin ja -hoitoon.

Lääkärilehden mukaan englantia puhuvat vanhemmat kertoivat Niemiselle jääneensä kokonaan vaille apua paikallisella terveysasemalla.

- Perheen isä kertoi, ettei heitä otettu vastaan, koska vauvalla ei ole oleskelulupaa. Oletan, että kukaan ei ollut vilkaissutkaan lasta, Nieminen sanoo.

Nieminen pitää menettelyä karkeana virheenä ja oman lääkärin etiikkansa vastaisena toimintana. Hänen mukaansa avunpyyntökäynti ei saisi tyssätä oleskeluluvan puuttumiseen.

- Jokainen akuutisti sairastunut on oikeutettu saamaan ensiapuluonteista välitöntä hoitoa, kansallisuudesta riippumatta. Lasta ei missään tilanteessa jätetä hoitamatta, olkoon hänen äitinsä status mikä hyvänsä.

"Kyseessä on väärinkäsitys"

Myös Lääkärilehden haastattelema hallintoylilääkäri Jukka Pellinen näkee perheen tulleen väärinkohdelluksi.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on kesän aikana muistuttanut henkilökuntaansa siitä, että ulkomaalaisilta asiakkailta pitäisi pyytää oleskelulupa nähtäväksi.

- Jos lapsi jää oleskeluluvan puutteen vuoksi vaille hoitoa, kyseessä on väärinkäsitys. Ohjeistus liittyy laskutukseen, ei hoitoon pääsyyn.

Pellinen arvioi, että ohjeistusta on syytä täsmentää, jos maksujen perimiseen liittyvät käytännöt saavat terveysasemat käännyttämään hoidontarpeessa olevia asiakkaitaan.