Yle: Analyysi: Miksi Suomi käännytti valtaosan irakilaisista kotimaahansa? Tässä 7 syytä

Yle: Analyysi: Miksi Suomi käännytti valtaosan irakilaisista kotimaahansa? Tässä 7 syytä 23.3.2018

Vuonna 2015 Suomi antoi valtaosalle irakilaisista turvapaikanhakijoista oleskeluluvan. Seuraavina vuosina valtaosalle annettiinkin lähtöpassit. Miksi? Jos yhtään mietit, lue tämä teksti.

Vuonna 2015 Suomeen saapui noin 32 000 turvapaikanhakijaa, joista kaksi kolmasosaa oli irakilaisia. Suurin osa heistä pettyi katkerasti, mikä on ymmärrettävää. Heidän saapuessaan Suomeen loppukesällä 2015, alle 10 prosentille irakilaisista annettiin kielteinen turvapaikkapäätös. Kun heidän vuoronsa seuraavana vuonna tuli, osuus oli kohonnut 80 prosenttiin.

Jokin siis muuttui. Tähän tekstiin on koottu seitsemän syytä jotka selittävät, mikä se jokin oli.

1. Suomi muutti lakia, mutta sen merkitys oli pieni

Jos turvapaikanhakija ei vuonna 2015 saanut turvapaikkaa tai toissijaista suojelua, hän saattoi silti saada oleskeluluvan humanitäärisen syyn perusteella. Tämä kategoria oli suomalaisen ulkomaalaislain erikoisuus ja varattu niille, jotka eivät voineet palata kotimaahansa yleisen huonon turvallisuustilanteen tai ympäristökatastrofin vuoksi.

Hallitus poisti kategorian keväällä 2016. Vaikka laki olisi jätetty ennalleen, se tuskin olisi dramaattisesti vähentänyt kielteisten turvapaikkapäätösten määrää. Humanitäärisen suojelun vuoksi annettiin vuositasolla pari sataa myönteistä päätöstä, lähinnä irakilaisille ja somalialaisille.

2. Kiire kasvoi, siten myös virheet

Kun turvapaikanhakijoiden määrä äkisti kymmenkertaistui, Maahanmuuttoviraston oli nopeasti kasvatettava työvoimaansa sadoilla uusilla tarkastajilla.

Kiire ja tarkastajien kokemattomuus lisäsivät virheiden määrää. Vielä vuonna 2015 hallinto-oikeus palautti uusintakäsittelyyn 18 prosenttia kielteisistä päätöksistä, joista oli valitettu. Keväällä 2017 osuus oli kasvanut 29 prosenttiin. Niistä neljä prosenttia palautettiin siksi, että Maahanmuuttovirasto oli tehnyt selkeän virheen esimerkiksi laintulkinnassa. Vuonna 2015 osuus oli 0,2 prosenttia.

3. Oikeusapua vähennettiin – lakimiehet kritisoivat

Humanitääristä suojelua koskevan kategorian poistoa olennaisempi lakimuutos oli tämä: Hallitus päätti tiukentaa turvapaikanhakijoiden mahdollisuutta oikeusapuun.

Syksyllä 2016 voimaan astuneen muutoksen myötä turvapaikkapäätöksestä annettua valitusaikaa lyhennettiin ja avustajien palkkioperustetta muutettiin. Lisäksi Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluihin ei enää saanut oikeudellista avustajaa kuin poikkeustapauksessa. Lakimuutoksella pyrittiin siihen, että kansainvälistä suojelua koskevat valitusasiat käsiteltäisiin aiempaa sujuvammin.

Asianajajaliitto kuitenkin kritisoi voimakkaasti tiukennuksia. Lakimiesten mukaan esimerkiksi oikeudellisen avustajan palkkioperusteen muuttaminen tuntiperusteisesta palkkiosta könttäsummaksi käytännössä huononsi oikeusavun laatua ja keikensi siten mahdollisuuksia kansainväliseen suojeluun.

4. Suomi alkoi vaatia perusteellisempia tarinoita

Edellä luetellut syyt eivät vielä tyhjentävästi selitä kielteisten päätösten dramaattista nousua. Lisävaloa toi tänään torstaina julkaistu tutkimus, jossa vertailtiin irakilaisten turvapaikkapäätöksiä ennen hakemusten määrän kasvua ja sen jälkeen.

Tutkimuksen keskeisiä johtopäätöksiä oli esimerkiksi se, että vielä vuonna 2015 irakilaisilta turvapaikanhakijoilta ei vaadittu puhutteluissa niin perusteellisia selvityksiä kuin vuonna 2017. Tutkimuksen mukaan Maahanmuuttovirasto katsoi vielä vuonna 2015 hakijan pelon helposti perustelluksi, jos kertomuksessa ei ollut "kokonaisvaltaisesti uskottavuutta heikentäviä piirteitä".

Vuonna 2017 tehdyissä päätöksissä asetelma oli päälaellaan: Pelko katsottiin herkästi perusteettomaksi, mikäli hakijan tarina oli joltain osin "pintapuolinen", tai "täsmentymätön".

Epäluottamus turvapaikanhakijoiden tarinoihin siis näyttää kasvaneen. Vuonna 2015 Maahanmuuttovirasto uskoi herkemmin tarinan kohdatusta väkivallasta tai vainosta. Tutkimuksen mukaan hakijan pelko väkivallasta hyväksyttiin 85 prosentissa päätöksistä vuonna 2015. Vuonna 2017 pelkoon uskottiin vain 19 prosentissa päätöksistä.

5. Uskonto lakkasi olemasta avain turvapaikkaan

Vuosien 2016–2017 aikana on puhuttu paljon kristinuskoon kääntyneistä turvapaikanhakijoista. Uskonnosta luopumisesta tai uskonnon vaihtamisesta tuli ajanjaksolla yleinen turvapaikalle esitetty peruste, etenkin sen jälkeen kun ensimmäinen hakemus oli päätynyt kielteiseen päätökseen.

Uskonnosta tai sen vaihtamisesta ei kuitenkaan tullut taikaporttia turvapaikkaan. Päinvastoin. Torstaina julkaistun tutkimuksen mukaan uskonto hyväksyttiin vainon syyksi 90 prosentissa päätöksistä. Vuonna 2017 uskonto hyväksyttiin vainon syyksi vain 19 prosentissa päätöksistä.

On syytä huomioida, että pilottitutkimuksen otanta on 243 päätöstä. Siitä ei voi siten vetää ehdottomia johtopäätöksiä. Erot vertailuryhmien välillä ovat kuitenkin niin suuret, että Maahanmuuttoviraston selkeää linjanmuutosta voidaan pitää kohtuullisen varmana asiana ainakin uskontokysymyksen suhteen.

6. "Yksittäistapausten" määrä alkoi kasvaa

Irakilaisten tarinoihin suhtauduttiin siis suuremmalla varauksella, sitä mukaa kun hakemukset kasvoivat. Kuitenkin silloinkin kun tarinat uskottiin, turvapaikka ei automaattisesti irronnut.

Aiemmin turvapaikanhakijan kohtaamia oikeudenloukkauksia nimittäin pidettiin harvoin yksittäistapauksina. Siis satunnaisina tapauksina, joiden ei ajateltu toistuvan, vaikka hakija palaisi kotimaahansa. Vuonna 2015 vain 11 prosenttia kohdatuista oikeudenloukkauksista nähtiin tällaisiksi yksittäistapauksiksi. Vuonna 2017 osuus oli kasvanut 95 prosenttiin.

Tämän perusteella näyttää siltä, että Maahanmuuttoviraston luotto turvapaikanhakijan turvalliseen paluuseen on kasvanut. Käytännössä esimerkiksi tappoyrityksen kohteeksi joutunut hakija saatettiin käännyttää sillä perusteella, että kyseessä oli mahdollisesti satunnainen väkivalta, tai että vainoajien mielenkiinto on mahdollisesti jo poistunut. Ylen haastattelemien Bagdadiin käännytettyjen turvapaikanhakijoiden kertomukset tukevat havaintoa.

7. Bagdadissa asuminen lakkasi olemasta automaattinen peruste turvapaikalle

Turvapaikan saa, jos Maahanmuuttovirasto katsoo henkilön joutuvan kotimaassaan vainon kohteeksi esimerkiksi uskonnon, kansallisuuden, tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Jos ehdot eivät täyty, henkilölle voidaan myöntää oleskelulupa niin sanotun toissijaisen suojelun perusteella. Toissijaista suojelua annetaan esimerkiksi silloin, jos henkilön ei katsota voivan palata kotimaahan siellä vallitsevan aseellisen selkkauksen ja mielivaltaisen väkivallan vuoksi.

Toukokuussa 2016 Maahanmuuttovirasto päivitti arvioitaan (siirryt toiseen palveluun) Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuustilanteesta. Maahanmuuttovirasto katsoi, että jokaisen maan turvallisuustilanne oli parantunut sen verran, että niiden kaikille alueille oli teoriassa mahdollista palata.

Se oli merkittävä muutos aiempaan linjaan, jolloin esimerkiksi bagdadilaisille saatettiin myöntää toissijaista suojelua vain siksi koska Bagdadia pidettiin niin vaarallisena paikkana. Tämä nosti kielteisten päätösten määrää, sillä Suomeen oli tullut paljon bagdadilaisia turvapaikanhakijoita.

Miksi linja tiukentui? Koska Ruotsi

Näyttää siis selkeältä, että Suomen turvapaikkalinja tiukentui merkittävästi lyhyessä ajassa. Miksi näin tehtiin?

Tässä kaksi olennaista selitystä: Koska hakijoiden määrä kymmenkertaistui, ja koska muutkin EU-maat tiukensivat linjaansa.

Vuonna 2015 Suomi antoi irakilaisille huomattavasti helpommin turvapaikan kuin esimerkiksi Ruotsi. Se johti siihen, että Ruotsiin asti kävelleet turvapaikanhakijat eivät jääneetkään sinne, vaan alkoivat saapua Tornion kautta Suomeen.

Tämä säikäytti hallituksen, joka tuolloin koostui keskustasta, kokoomuksesta ja perussuomalaisista. Hallitus ei halunnut, että Suomi profiloituisi Ruotsia löyhempänä maana. Joulukuussa 2015 se julkaisi turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman (siirryt toiseen palveluun), jonka tavoitteita oli muun muassa "katkaista turvapaikanhakijoiden hallitsematon virta maahamme". Olennaisena keinona tähän nähtiin turvapaikkakäyntäntöjen yhdenmukaistaminen muiden EU-maiden kanssa.

Maahanmuuttovirasto alkoi noudattaa ohjetta kuuliaisesti ja ryhtyi yhdenmukaistamaan käytäntöjään etenkin Ruotsin kanssa. Se tarkoitti, että Suomi omaksui käytäntöä Ruotsilta, joka esimerkiksi ei antanut irakilaisille toissijaista suojelua automaattisesti turvapaikanhakijoiden asuinpaikan perusteella.

Turvapaikkakäytöntöjen oikeudenmukaisuutta on vaikea arvioida, sillä kielteisten päätösten seuraukset hakijoille jäävät valtaosin pimentoon. On siten mahdoton sanoa, kuinka paljon kielteisten päätösten määrän kasvua selittää se, että irakilaisten tarve suojelulle olisi tosiasiassa laskenut.

Edellä esitetyt seikat puoltavat kuitenkin sitä näkemystä, että kielteisten päätösten kasvu oli suurelta osin tietoisen turvapaikkapolitiikan seurausta. Kansainvälisen suojelun saamisesta siis tuli irakilaisille vaikeampaa. Mutta ei esimerkiksi siitä syystä, että Irakin turvallisuustilanne olisi huomattavasti parantunut, ja täsmälleen samaan aikaan kun irakilaisten turvapaikkapäätöksiä alettiin tehdä. Pikemminkin syynä oli se, että Suomi ei halunnut jäädä Euroopan turvasatamaksi, samalla kun muut maat sulkivat porttejaan.

Sen sijaan rajoja haluttiin laittaa kiinni. Näin myös tehtiin.