maanantai 15. helmikuuta 2010

Alexander Stubb: Meppikiertueella Helsingissä

Alexander Stubb: Meppikiertueella Helsingissä 15.2.2008

Laskeuduin juuri Brysseliin. Väsyttää. Normaalisti olen tukkikategoriaa, mutta viime yönä en jostain syystä saanut nukuttua kunnolla.

Päivä meni väsymyksestä huolimatta ihan mukavasti. Aamu-uinnin jälkeen tapasin Ole Norrbackin. Rkp:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja monivuotinen ministeri on nykyään ulkoasiainministeriön palveluksessa. Kahden suurlähettiläspestin (Oslo ja Ateena) jälkeen hän vastaa UM:ssä muun muassa Itämeristrategiasta.

Olen aina pitänyt Olesta. Hän on niin sanotusti symppis. Hän oli sitä myös ministerikaudellaan. Hän oli erittäin pidetty ministeri ulkoasiainministeriössä. Hän oli Eurooppa-ministerinä samaan aikaan kun Tarja Halonen oli talossa ulkoministerinä.

Aamupalaverin jälkeen osallistuin Euroopan parlamentin tiedotustoimiston pressikahveille yhdessä nykyisen Eurooppa-ministerin, Astrid Thorsin, ja kollegani Satu Hassin kanssa. Aiheena oli maahanmuutto.

Suhtautumiseni maahanmuuttoon on aina ollut liberaali. Tilaisuudessa käsittelin maahanmuuttoa kolmella tasolla:

1. Kolmansista maista EU:n

2. EU:n sisällä

3. Suomeen

Ensimmäisestä totesin, että EU:n väestörakenne on sen verran vanhenemaan päin, että tarvitsemme lähivuosina 20 miljoonaa maahanmuuttajaa EU:n alueelle. Komission ehdottama "sininen kortti" on askel oikeaan suuntaan. EU:sta pitää tehdä yhtä houkutteleva muuttopaikka kuin Yhdysvalloista.

Toisesta totesin, että homma ei pelaa. Työvoiman vapaata liikkumista EU:ssa ohjaa populistinen keskuskelu, joka on maustettu nationalismilla ja ksenofobialla. Oli väärin, että 12 (!) vanhaa EU-maata (ml. Suomi) eväsi työvoiman vapaan liikkumisen uusilta keski- ja itä-Euroopan mailta. Vain Britannia, Ruotsi ja Irlanti osoittivat Eurooppalaista henkeä ja erittäin myönteisin seurauksin. Onneksi moni jäsenmaa seurasi perässä, joskin pari vuotta liian myöhään.

Kolmannesta suitsutin Astrid Thorsia ja nykyhallitus. Vihdoin meillä on moderni, huomattavasti avoimempi maahanmuuttopolitiikka. Uudet tuulet puhaltavat ummehtuneessa maahanmuuttopolitiikassamme. Järjestelmiä ja hakuprosesseja on virtaviiviastettu. Asennemuutokset vievät tietenkin aikansa, mutta suunta on nyt oikea.

Lehdistötilaisuuden jälkeen annoin haastattelun Nordicum-lehdelle. Sen jälkeen luennoin Evtekin ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Oli taas mahtava porukka! Meillä oli mukava tuokio teemalla "kaikki mitä halusit tietää EU:sta 30-minuutissa".

Oli muuten aikamoinen viikko. Eihän sitä ihan joka viikko julkaise kirjaa ja saa "omaa" lainsäädäntöpakettia läpi.

Tältä pohjalta on mukava lähteä kohti viikonloppua. Seuraan mielenkiinnolla muun muassa Kosovon tilannetta. Ensi viikon täysistunnosta tulee muuten erittäin vauhdikas. Asialistalla on muun muassa Lissabonin sopimus, tavarapaketti, Kosovo, Lissabonin strategia ja vieraana vielä Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt.