maanantai 15. helmikuuta 2010

YLE: Joensuu uudistaa maahanmuuttajien kotouttamisohjelman

YLE Pohjois-Karjala: Joensuu uudistaa maahanmuuttajien kotouttamisohjelman 15.2.2010

Joensuun kaupungille valmistuu tänä keväänä uusi maahanmuuttajien kotouttamisohjelma. Ohjelman kehittäminen on osa kaupungin tämän vuotista kansainvälisen toiminnan suunnitelmaa, johon on yhtenä kohtana kirjattu monikulttuurisesti kehittyvä viihtyisä kaupunki.

Kulttuurijohtaja Janna Puumalainen pitää kotouttamisohjelman päivittämistä suunnitelman tärkeimpänä asiana kaupungilaisten kannalta, sillä edellinen ohjelma on laadittu kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen maahanmuuttajien määrä Joensuussa ja lähialueilla on kasvanut huomattavasti.

Tarkoituksena on muun muassa nimetä selkeät vastuuhenkilöt maahanmuuttajatyöhön, kääntää keskeiset palveluoppaat englanniksi ja venäjäksi, lisätä työharjoittelupaikkoja maahanmuuttajille sekä kehittää kansalaistalolla toimivan neuvontapisteen toimintaa.

Tällä haavaa Joensuussa on 1 300 pysyvästi asuvaa maahanmuuttajataustaista ihmistä. Heistä valtaosa on venäläisiä.

Kotouttamisohjelma on parhaillaan lausuntokierroksella ja päätös siitä tehdään loppukeväästä, jonka jälkeen kehittämiskohteet otetaan käytäntöön. Kansainvälisyysstrategia laaditaan vuosittain ja siihen pyritään kirjaamaan kunkin vuoden tärkeimmät kansainväliset tapahtumat ja tavoitteet.