keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kirkko ja kaupunki: Hävetkää rasistit!

Kirkko ja kaupunki/Antti Pentikäinen: Hävetkää rasistit! 17.2.2010

Työtoverini perhe haluaa muuttaa Suomesta. Rauhanpalkinnolla palkittu isä on ollut pitkiä aikoja töissä sota-alueella. Työ on välillä vaarallista ja kysyy koko perheeltä hermoja. Siitä ei kuitenkaan ole kyse.

Puoliso hoiti ennen vastuullista tehtävää kansainvälisessä yrityksessä. Lupaava ura ei kuitenkaan ole Suomessa saanut jatkoa. Kutsua työhaastatteluun ei ole kuulunut. Vaikka aika on käynyt välillä pitkäksi, ei tästäkään ole nyt kyse.

Tapaninvainion uudella asuinalueella ei juuri muita maahanmuuttajataustaisia ole asunut. Mitta tuli täyteen, kun perisuomalaisten lapset kieltäytyivät ottamasta tummaa lasta leikkeihinsä. Äidin sydän särkyi, kun hän näki, miten oma poika luuli pakoon juoksevien lasten vain leikkivän. Ovikellon soittoa seurasi verhojen vetäminen ikkunoiden eteen. Miten selität lapselle, ettei hän kelpaa ihonvärinsä takia?

Samalla alueella valkoihoinen bussilinjan 72 kuski kieltäytyi pysähtymästä, vaikka äiti painoi kelloa ja sitä selvällä suomen kielellä pyysi. Mikä ihme teitä – hyvät ihmiset – riivaa?

Minulle tuossa ei ole mitään suomalaista. Se on vain tolkuttoman huonoa käytöstä. Suomalaisena olen näistä tummaihoisista maanmiehistä ja -naisista paljon ylpeämpi kuin teistä. Teille ei olisi juuri muuta sanottavaa kuin että hävetkää rasistit! Hävetkää myös te halpahintaiset poliitikot, jotka pyritte kasvattamaan omaa valtaanne lietsomalla ihmisten aiheettomia pelkoja. Teidän asenteenne ovat Suomelle suurempi uhka kuin useampi muu asia.

Suomella on maksimissaan viisi vuotta aikaa osoittaa, että täällä syntyneet, koulut ja armeijat käyneet ihmiset ovat tervetulleita jäseniä yhteiskunnassamme. Oma rasismimme synnyttää siihen mennessä murheelliset vastareaktionsa.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja