tiistai 28. huhtikuuta 2015

Suomenmaa: Husu Hussein: Insinöörien lisäksi tarvitaan hoitajia

Suomenmaa: Husu Hussein: Insinöörien lisäksi tarvitaan hoitajia 28.4.2015

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia hoitamaan ikääntyvää väestöä, kirjoittaa keskustan ehdokkaana eduskuntaan pyrkinyt radiopersoona Abdirahim Husu Hussein Uuden Suomen blogissaan.

– Tämä ongelma ei ratkea saksalaisilla insinööreillä, jotka ovat Suomessa työkomennuksella viisi vuotta ja jatkavat sitten seuraavaan maahan, vaikka heitäkin tarvitaan. Suomi tarvitsee myös ihmisiä, jotka asettuvat aloilleen tänne ja etsivät tavallista perustyötä.

MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA erottaa Husseinin arvion mukaan keskustaa ja perussuomalaisia. Keskusta haluaa muun muassa luopua ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnasta.

Hussein toivoo kuitenkin keskustalta aiempaa aktiivisempaa otetta maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan suhteen.

– Toivoisin, että puolue paneutuisi asiaan entistä enemmän.

KESKUSTAN maahanmuuttopolitiikan tavoitteena pitää Husseinin mielestä olla, että ikääntyvä Suomi on avoin ja houkutteleva kohde uusille tulijoille.

Hän haluaa, että Suomeen otettaisiin nykyistä enemmän työperäisiä maahanmuuttajia, mutta myös pakolaisia.

– Mahanmuuttajat tuovat Suomeen uutta osaamista ja ovat tulevaisuuden veronmaksajia. Samalla pidetään koko Suomi asuttuna, Hussein kirjoittaa.