perjantai 10. huhtikuuta 2015

Yle: Perussuomalaisilta jyrkkä ei maahanmuutolle ja turvapaikanhakijoille

Yle: Perussuomalaisilta jyrkkä ei maahanmuutolle ja turvapaikanhakijoille 10.4.2015

Puolueen kaakkoissuomalaiset Ylen vaalikoneesen vastanneet ehdokkaat rajoittaisivat maahanmuuttoa ja vastustavat ajatusta, jonka mukaan Suomi kantaisi EU:n sisällä nykyistä suuremman vastuun turvapaikanhakijoista.

17 perussuomalaisten ehdokkaasta 16 vastasi vaalikoneeseen. Heistä 11 oli täysin ja viisi jokseenkin samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Yksi täysin samaa mieltä olevista on istuvan kansanedustaja Juho Eerola Kotkasta:

– Erityisesti lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan osalta, Eerola perustelee vaalikoneessa.

Lappeenrantalainen Jani Mäkelä muistuttaa, ettei Suomikaan ole turvassa nykymaailmassa.

– Kaikkialla on nähty tietyn taustaisten maahanmuuttajien radikalisoitumista, ei Suomi ole mikään lintukoto joka olisi siltä turvassa.

Jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa oleva Reijo Paunonen uskoo selvityksen voimaan.

– Kun riskitekijät kartoitetaan kunnolla ja estetään ko. henkilöiden maahanmuutto, niin se luonnollisesti vähentää maahanmuuttoa, Paunonen perustelee.

"Ei varaa hoitaa kunnolla edes omia vanhuksia ja lapsia"

15 vastaajaa tyrmäsi täysin väitteen, jonka mukaan Suomen pitäisi ottaa nykyistä suurempi vastaa EU:n alueella tulevista turvapaikanhakijoista. Yksi ehdokas oli jokseenkin eri mieltä väitteen kanssa.

Yhden kauden eduskunnassa istunut Kaj Turunen ei ole valmis lisäämään Suomen vastuuta suhteessa muihin Eu-maihin.

– Suomen on ensisijaisesti otettava vastuu meidän omista vanhuksista, nuorista, vammaisista ja heikompiosaisista, Turunen kirjoittaa.

Turusen tavoin myös lappeenrantalainen Ilpo Heltimoinen vetoaa kotimaan apua tarvitseviin.

– Meillä ei ole varaa hoitaa kunnolla edes Suomen vanhuksia ja lapsia. Oman maan asiat pitää saada kuntoon ennen kuin pystymme auttamaan muita.