perjantai 10. huhtikuuta 2015

Yle: Vain kaksi kuntaa ottaa vastaan kiintiöpakolaisia Pohjois-Pohjanmaalla

Yle: Vain kaksi kuntaa ottaa vastaan kiintiöpakolaisia Pohjois-Pohjanmaalla 10.4.2015

Kunnilla olisi valmiuksia, mutta ei uskallusta uusien pakolaisten vastaanottamiseen, uskoo asiantuntija.

Vain harva Pohjois-Pohjanmaan kunta ottaa vastaan kiintiöpakolaisia tänä vuonna. Ely-keskuksella on toistaiseksi voimassa olevat sopimukset Oulun ja Pudasjärven kanssa. Sopimusten mukaan Oulu ottaa kiintiöpakolaisia vastaan vuosittain 50 ja Pudasjärvi 20 henkilöä joka toinen vuosi.

Kuusamo päättää kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta toukokuussa. Ely-keskuksen asiantuntija Hanna Määttä kertoo, että Kuusamon kanssa on käyty neuvotteluja noin 25 henkilön vastaanottamisesta. Muiden alueen kuntien kanssa aktiivisia neuvotteluja ei käydä.

Uusien paikkojen tarvetta on

Määtän mukaan esimerkiksi Pohjanmaalla kiintiöpakolaisia otetaan vastaan huomattavasti aktiivisemmin kuin pohjoisessa.

– Monella alueen kunnalla olisi valmiuksia, muttei uskallusta pakolaisten vastaanottamiseen, Hanna Määttä sanoo.

Kuntapaikoille olisi tarvetta jatkuvasti enemmän kuin niitä on tarjolla. Ely-keskus ottaa uusien paikkojen toivossa yhteyttä kuntiin, joilla se katsoo olevan valmiuksia vastaanottoon. Esimerkiksi viime vuonna Siikajoki otti vastaan 25 kiintiöpakolaista Syyriasta.

Hanna Määttä muistuttaa, että monessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa asuu pakolaistaustaisia ihmisiä, vaikka kunta ei ottaisikaan vastaan kiintiöpakolaisia. Monet pakolaiset muuttavat itsenäisesti pois vastaanottokeskuksista, eivätkä jää odottamaan kuntapaikkaa.