sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Iltalehti: Suomen pakolaiskiintiön kymmenkertaistamisesta puhunut ministeri Mykkänen täsmentää: ”Kyse on useiden vuosien päähän katsovasta visiosta”

Iltalehti: Suomen pakolaiskiintiön kymmenkertaistamisesta puhunut ministeri Mykkänen täsmentää: ”Kyse on useiden vuosien päähän katsovasta visiosta” 11.2.2018
Iltalehti: Pääkirjoitus: Kai Mykkänen Uutissuomalaiselle: Kiintiöpakolaisia voitaisiin ottaa jopa 10 000 vuodessa

Uutena sisäministerinä maanantaina aloittava kokoomuksen Kai Mykkänen (kok) olisi valmis nostamaan Suomen kiintiöpakolaisten osuuden moninkertaiseksi. Mykkänen sanoi Uutissuomalaisen haastattelussa, että hän olisi valmis ottamaan Suomeen jopa kymmenkertaisen määrän kiintiöpakolaisia, kun kiintiö on aiempina vuosina ollut 750-1050.

Mykkänen sanoo Iltalehdelle, ettei määrä tulisi nykyisten turvapaikanhakijoiden päälle. Viime vuonna Suomeen tuli noin 5 000 turvapaikanhakijaa.

- Se tulisi nykyisen järjestelmän tilalle. Palattaisiin tavallaan siihen alkuperäiseen ajatukseen, jonka mukaan kiintiöpakolaisuus on ensisijainen reitti ja vastaavasti salakuljettamalla Eurooppaan tuleminen tehtäisiin nykyistä hankalammaksi, Mykkänen sanoo.

- Jotta siihen päästäisiin, tarvittaisiin eurooppalaista yhteistyötä, Mykkänen lisää.

"Kustannukset eivät muuttuisi"

Mykkäsen mukaan kiintiöpakolaisten määrän kymmenkertaistaminen tarkoittaisi sitä, että määrä olisi melko lähellä nykyistä turvapaikanhakijoiden määrää, koska Suomi ottaa tänä vuonna 750 kiintiöpakolaista ja turvapaikanhakijoita tuli viime vuonna runsaat 5 000 henkeä.

- Järjestelmän kustannukset eivät silloin mullistavasti muuttuisi, ja jos vielä ajatellaan, että 2015 meille tuli 32 000 turvapaikanhakijaa.

Mykkäsen mukaan kiintiöpakolaisten suosiminen muuttaisi tulijoiden koostumusta.

- Saataisiin sieltä aidosti haavoittuvimmasta päästä tulijoita suoraan pakolaisleireiltä koordinoidusti, kuka mistäkin ottaa. Ja näinhän alun perin oli tarkoitus, kun Geneven sopimus solmittiin YK:ssa, Mykkänen sanoo.

Hän harmittelee, että kontrolloimaton turvapaikanhaku on muodostunut ensisijaiseksi tavaksi saada turvapaikka.

- Osin ehkä sen takia, että kiintiöpakolaisia ei ole uskallettu ottaa riittäviä määriä. Siinä meidän eurooppalaisina kannattaa katsoa peiliin, että eikö tämä kannattaisi tehdä vähän toisella tavalla.

Mikä takaa sen, että jos kiintiöpakolaisten määrää nostetaan, niin samalla muiden turvapaikanhakijoiden määrä vähenee?

- Se edellyttäisi rajoilla ja Euroopan sisällä tapahtuvan turvapaikan hakemisen rajoittamista. En siis ehdota kiintiöiden nostoa nykytilanteessa vaan herätän keskustelua siitä, kannattaisiko turvapaikan tarjoaminen hoitaa toisella tavalla kuin että ensin salakuljetetaan ihmisiä sisään ja sitten Euroopan sisällä on suuri määrä kielteisen päätöksen saaneita ihmisiä. Kyse on useiden vuosien päähän katsovasta visiosta.