maanantai 4. marraskuuta 2019

HS: Poliisi tutkii Päivi Räsäsen vanhan kannanoton homoista – Räsänen kieltäytyy muuttamasta viestintäänsä edes mahdollisen tuomion jälkeen

Helsingin Sanomat: Poliisi tutkii Päivi Räsäsen vanhan kannanoton homoista – Räsänen kieltäytyy muuttamasta viestintäänsä edes mahdollisen tuomion jälkeen 4.11.2019
Yle: Päivi Räsäsen kirjoituksesta aloitetaan esitutkinta – Epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Ilta-Sanomat: Päivi Räsäsen vanha kirjoitus etenee esitutkintaan – kansanedustaja kiistää syyllistyneensä rikokseen

VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ Raija Toiviainen on määrännyt esitutkinnan kristillisdemokraattien kansanedustajan Päivi Räsäsen kirjoituksesta ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”.

Kyseessä on Suomen Luther-säätiön vuonna 2004 julkaisema kirkko- ja yhteiskuntapoliittinen, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskeva kannanotto, joka liittyy Raamattuun ja sen tulkintaan.

Vuonna 1999 perustettu Luther-säätiö on tullut aiemmin tunnetuksi naispappeuden vastustamisesta ja omien pappien vihkimisestä. Verkkosivujensa mukaan säätiö on hengellinen uudistusliike, jonka toiminta perustuu Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin.

Valtakunnansyyttäjän mukaan on syytä epäillä, että Räsänen on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan halventamalla homoseksuaaleja heidän ihmisarvoaan loukkaavalla tavalla.

RÄSÄNEN kiistää, että olisi syyllistynyt rikokseen. Hän kertoo näkevänsä asian itse myös uskonnonvapautta ja vakaumusta koskevana kysymyksenä.

”Kiistän ehdottomasti sen, että olisin kenenkään ihmisarvoa polkemassa tai ketään loukkaamassa tai minkäänlaisen fobian tai vihan vallassa. Päinvastoin koen, että tämä on myös rakkautta homoseksuaaleja ihmisiä kohtaan, että he saavat tietää totuuden jumalan edessä.”

”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” -kannanotossaan Räsänen muun muassa väittää, että homous ei ole ”terve seksuaalisuuden variaatio”.

”Ne, jotka väittävät homouden olevan luonnollinen, ’terve’ seksuaalisuuden variaatio, mitätöivät perhetaustatutkimusten todistusarvon poliittisista syistä”, Räsänen kirjoittaa.

RÄSÄNEN kirjoittaa kannanotossaan myös, että ”homoyhteisön ylimpänä mallina vaikuttavat irtosuhteet ja vaihtuvat parisuhteet”.

”Tämän voi väittää olevan seurausta pitkään länsimaisessa kulttuurissa homoihin kohdistuneesta syrjinnästä. Itse näen kuitenkin, että tämä osoittaa jotain myös homoseksuaalisten ihmisten rikkinäisyydestä”, Räsänen kirjoittaa.

Kannanotossa hän luonnehtii myös pysyviä homosuhteita vahingollisiksi.

”Sitoutuminen on tärkeä asia inhimillisessä elämässä, mutta homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista oman itsensä, kumppanin ja ehkä myös muiden läheisten ihmisten kannalta.”

POLIISI päätti aiemmin, ettei esitutkintaa kyseisestä Räsäsen kirjoituksesta aloiteta. Valtakunnansyyttäjä kuitenkin päätyi toiseen lopputulokseen.

”Valtakunnansyyttäjä, jota on pyydetty arvioimaan asiaa uudelleen, on punninnut keskenään sananvapautta, uskonnonvapautta ja syrjimättömyyttä koskevia perus- ja ihmisoikeuksia toisin kuin poliisi”, Syyttäjälaitos kertoo tiedotteessaan.

Syyttäjälaitos ei aio toistaiseksi tiedottaa tuoreesta esitutkinnasta enempää. Esitutkinnan toimittaa Helsingin poliisi.

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi saada maksimissaan kaksi vuotta vankeutta eli syyteoikeus vanhentuu viidessä vuodessa.

Jo rikoslain pykälässä luonnehdittujen viestien pitäminen yleisön saatavilla kuitenkin täyttää rikoksen tunnusmerkistön, eli vanhentumisaika alkaa vasta viestin poistamisen jälkeen. Räsäsen kirjoitus löytyy yhä verkosta.

RÄSÄNEN sanoo, että vastustaa kirjoituksen poistamista verkosta. Hän kertoo syventyvänsä vielä uudestaan 15 vuotta vanhaan kirjoitukseensa, mutta sanoo sen yhä vastaavan ajatteluaan.

”Kyllä sen sisältö on edelleen sitä, jonka takana seison. Ja en siitä millään tavalla peräänny. Perusviesti on tietysti sama, mikä on uudemmissa kirjoituksissani.”

Räsänen sanoo, että kieltäytyy muuttamasta viestintäänsä asiasta myöskään mahdollisen tuomion tai tuomioiden jälkeen.

KYSEESSÄ on jo toinen Räsäsen kannanotto, josta alkaa esitutkinta.

Helsingin poliisi tutkii yhä myös Räsäsen twiittiä, jossa hän kritisoi kirkon päätöstä ryhtyä Helsingin tämän vuoden Pride-tapahtuman viralliseksi kumppaniksi.

Priden tarkoitus on muistuttaa yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta.

Räsänen kirjoitti twiitissään, että synti ja häpeä on nostettu ylpeyden aiheeksi. Hän myös terästi viestiään kuvalla uuden testamentin jakeista, joissa puhutaan jumalan saastaisuuteen hylkäämistä ruumiinsa häpäisijöistä.

Räsänen kiistää syyllistyneensä tässäkään tapauksessa rikokseen.

”Sanotaan nyt näin, että minulta kysyttiin poliisikuulusteluissa, että suostunko vetämään twiittini pois kahden viikon sisällä. Sanoin, että en suostu. Enkä aio jatkossakaan suostua”, Räsänen sanoo.

Twiitin seurauksena poliisi avasi niin ikään tutkinnan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joten Räsäsen kannanottojen laillisuutta mitataan nyt jo kahdessa eri rikosprosessissa.