keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Ilta-Sanomat: Poliisi keskeytti turvapaikan­hakijoiden palautukset Irakiin – noin 200 odottaa jonossa

Ilta-Sanomat: Poliisi keskeytti turvapaikan­hakijoiden palautukset Irakiin – noin 200 odottaa jonossa 20.11.2019

POLIISI ilmoitti viime lauantaina keskeyttävänsä väliaikaisesti Irakiin tehtävät palautukset rikosperusteisia palautuksia lukuun ottamatta. Lisäksi poliisi ilmoitti selvittävänsä tilannetta muidenkin maiden kuin Irakin osalta.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) mukaan poliisin ratkaisun taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös: EIT katsoi Suomen rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimusta karkottaessaan maasta 2017 irakilaismiehen, joka ammuttiin Bagdadissa pian palautuksen jälkeen.

Poliisitarkastaja Mia Poutanen Poliisihallituksesta kertoo, että keskeytyksen pituus selvinnee muutaman viikon kuluessa. Sillä aikaa palautusten keskeyttäminen koskee noin 200 täytäntöönpanokelpoisen maastapoistamispäätöksen saanutta turvapaikanhakijaa.

He odottavat päätöksiä pääasiassa vastaanottokeskuksissa tai yksityismajoituksessa.

– Määrä on pysynyt suunnilleen samana pian pari vuotta. Palautusjono elää jatkuvasti, osa on palannut itse kotimaahansa tai siirtynyt muihin EU-maihin, osan poliisi on palauttanut, Poutanen sanoo.

POLIISIHALLITUKSESTA kerrottiin lokakuussa Ilta-Sanomille, että tämän vuoden aikana syyskuun loppuun mennessä poliisi oli palauttanut Irakiin 42 henkilöä, näistä 16 saattamalla.

Palautusjono on Poutasen mukaan pysynyt saman mittaisena pääasiassa sen vuoksi, että toisten poistuttua maasta uusia palautuspäätöksiä tulee täytäntöönpanokelpoiseksi.

Poutanen kertoo, että viime vuosina jätettyjen uusintahakemusten määrä on ollut myös merkittävä, eli maasta poistamispäätöksen kertaalleen saaneet ovat tehneet uusia turvapaikkahakemuksia.

Tällaiseen ensimmäiseen turvapaikkahakemukseen tehtyä maastapoistamispäätöstä ei panna täytäntöön vaan turvapaikka-asia käsitellään uudelleen.

Poliisin lisäksi myös Maahanmuuttovirasto tekee omia toimenpiteitään. Virasto selvittää, kuinka montaa ihmistä mahdollinen palautuksiin liittyvän riskiarvion pettäminen on koskenut.