tiistai 12. marraskuuta 2019

Ilta-Sanomat: Abdirahim ”Husu” Hussein teki kaksi rikosilmoitusta – tapahtumapäivä muuttui taas

Ilta-Sanomat: Abdirahim ”Husu” Hussein teki kaksi rikosilmoitusta – tapahtumapäivä muuttui taas 12.11.2019
Ilta-Sanomat: Rinne ”Husu” Husseinin valehtelu­jupakan vaikutuksista Sdp:n julki­kuvaan: ”Yksi ihminen kertonut ilmeisesti muunneltua totuutta”
Ilta-Sanomat: Eveliina Heinäluoma Husu Husseinin puolen vuoden jäähystä: ”Luotan siihen, että hän ottaa opikseen”
Ilta-Sanomat: IL: Abdirahim ”Husu” Husseinilla kolme vanhaa petostuomiota 13.11.2019
Ilta-Sanomat: ”En oo mitään rikoksia, toisin kuin…” – näin ”Husu” Hussein kuittaili Halla-aholle A-Studiossa 2014, ja nyt omat tuomiot paljastuivat 14.11.2019

”Husu” Husseinin kohutun taksimatkan päivämäärä vaihtui taas rikosilmoitukseen. Toinen ilmoitus koskee perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa.

Valehtelun takia Sdp:n Helsingin valtuustoryhmästä jäähylle joutunut Abdirahim ”Husu” Hussein teki maanantaina kaksi rikosilmoitusta poliisille. Toinen niistä koskee taksimatkaa, jonka aikana kuljettajana toiminut Hussein sanojensa mukaan joutui asiakkaansa rasististen solvausten kohteeksi.

Poliisi ei vahvista henkilöllisyyksiä, mutta teonkuvausta vastaava ilmoitus on poliisin mukaan tehty.

– Poliisin sähköiseen rikosilmoitusjärjestelmään on maanantaina tehty ilmoitus, joka vastaa kuvatun kaltaista tekoa, rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin polisiisista kertoo.

Ilmoitus on kirjattu poliisin järjestelmään maanantaina kello 11.17. Se siis tehtiin ennen kuin Sdp:n valtuustoryhmä myöhemmin maanantai-iltana erotti Husseinin määräajaksi ryhmästä valehtelusta johtuvan luottamuspulan vuoksi. Hyllytys jatkuu kesäkuun 2020 loppuun saakka.

Taksiajoa koskevan rikosilmoituksen mukaan kuljettajaa oli matkan aikana haukuttu rasistisesti. Rikosnimikkeenä on kunnianloukkaus.

TEKOAJAKSI Hussein on rikosilmoituksessaan poliisille ilmoittanut aamuyön sunnuntaina 3. marraskuuta. Kirjaus jättää yhä epäselväksi, mitä kyytiä rikosilmoitus tarkkaan ottaen koskee, sillä väitetyn rasistisen solvauksen tapahtuma-aika on Hussein kertomuksissa vaihdellut.

Koko jupakka alkoi Husseinin Twitter-viestistä, jossa hän väitti jättäneensä rasistisen asiakkaan kyydistä Tuusulanväylällä aamuyöstä 3. marraskuuta. Taksi Helsingin selvityksen mukaan tällaista ajoa Hussein ei kuitenkaan ajanut.

Auton sijaintitietojen perusteella ainoa edes jotenkin Husseinin kertomukseen täsmäävä ajo Tuusulanväylällä oli keskiviikon ja torstain välisenä yönä eli tapahtumapäivä olisikin 31. lokakuuta.

Hussein viittasi juuri lokakuun 31. päivänä tehtyyn matkaan kommentoidessaan tapausta Ilta-Sanomille eilen maanantaina.

– Se on se matka, josta minulle jäi paljon pahaa mieltä ja olisi pitänyt heittää asiakas ulos, mutta en heittänyt.

Nyt rikosilmoitukseen Hussein on siis kuitenkin jälleen ilmoittanut tekoajaksi sunnuntain 3. marraskuuta. Ilmeisesti ilmoitus siis kuitenkin koskee jotain muuta kuin Tuusulanväylän ajoa.

IS yritti kysyä asiaa tiistaina Husseinilta, mutta hän ei vastannut pyyntöön täsmentää taksimatkaa koskevia tietoja. Facebook-kirjoituksessaan Hussein sanoi, että kyseisenä viikonloppuna oli tapahtunut peräti kolme eri tilannetta, joissa oli rasistista haukkumista.

”(O)len tehnyt useita rikosilmoituksia solvauksista, myös Tuusulanväylän tapahtumista,” Hussein kirjoitti.

TOINEN Husseinin maanantaina tekemä rikosilmoitus ei liity taksin ajamiseen. Hussein itse kirjoitti Facebookissa tehneensä rikosilmoituksen perussuomalaisten puheenjohtajasta Jussi Halla-ahosta.

”Tein myös rikosilmoituksen Jussi Halla-ahon solvaavasta tavasta yhdistää minut toisen taksikuskin tekemään raiskaukseen,” Hussein kirjoitti. Hän ilmeisesti viittasi Halla-ahon 4. marraskuuta lähettämään Twitter-viestiin, joka koski uutista taksinkuljettajan raiskaustuomiosta.

– En ole kuullut asiasta muuta kuin olen lukenut Husseinin kirjoituksen. Hän on tietysti vapaa toimimaan haluamallaan tavalla, Halla-aho sanoo.

IS ei tavoittanut tämän jutun tutkinnanjohtajaa tiistaina.