Yhteiskuntapolitiikka: Maahanmuuttopolitiikan Nokia

Yhteiskuntapolitiikka 4/2002: Seppo Paananen: Maahanmuuttopolitiikan Nokia

Alankomaissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Norjassa, Ranskassa ja Tanskassa ulkomaalaisvastaiset voimat ovat saaneet viime aikoina kannatusta vaaleissa. Kautta Euroopan on kysytty, miksi poliittinen radikalismi syntyi niin nopeasti maltillisissa ja hyvinvoivissa länsimaissa. Erityisesti Tanska on ollut suuren huomion kohteena, koska se on ollut Euroopan tunnetuimpia pakolaisten puolustajia. Tanska mm. allekirjoitti ensimmäisenä maana vuoden 1951 pakolaissopimuksen. Häly oli kova, kun Tanska hyväksyi vuoden 2002 toukokuussa EU:n tiukimman turvapaikkalainsäädännön.

Suomi ja Ruotsi ovat ainakin toistaiseksi välttyneet Euroopan taudilta. Monet suomalaiset poliitikot ja pääkirjoitustoimittajat kuitenkin pelkäävät, että ennen pitkää ilmaantuu karismaattinen poliitikko korjaamaan kypsää viljaa. ”On selvää, että populismille on Suomessakin tilaa”, ennusti päätoimittaja Janne Virkkunen kesäkuussa (Helsingin Sanomat 9.6.2002). Käsittelen seuraavassa syitä, joiden vuoksi Suomi saattaa säästyä tartunnalta.

Turun Sanomat: Pakolaiselle turvataan elämän perusedellytykset

Turun Sanomat:
Pakolaiselle turvataan elämän perusedellytykset
26.8.2000

- Ihmisissä elää yhä sellainen käsitys, että pakolaiset saavat enemmän sosiaalitukia kuin suomalaiset. Uskotaan, että sosiaalitoimisto myöntää pakolaisille rahaa nahkatakkeihin ja autoihin, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Minna Ylikotila Turun sosiaalikeskuksen kansainvälisen palvelukeskuksen ulkomaalaisosastolta.

Käsitykset ovat kuitenkin virheellisiä. Ylikotilan mukaan eräänlaista starttirahaa lukuunottamatta pakolaiset ja maahanmuuttajat saavat markkamääräisesti samoja tukia kuin suomalaiset. Samoin tukien säilyttämiseksi pakolaisella on velvollisuuksia, kuten suomalaisellakin.

Suomeen kielitaidottomana ja usein koko omaisuutensa menettäneenä tuleva pakolainen tarvitsee erilaisia avustuksia päästäkseen elämän alkuun uudessa maassa. Perustoimeentulon lisäksi pakolaiselle osoitetaan kaupungin vuokra-asunto ja myönnetään kohtuulliseksi todettu summa vaate- ja kalusterahaa.

- Pakolaiselle tarjotaan minimiedellytykset, joiden varassa uutta elämää voi alkaa rakentaa, Ylikotila sanoo.

Turvapaikanhakija saa pienemmän tuen

Suomeen avuntarpeessa tulevia ulkomaalaisia on pääasiassa kolme ryhmää. Itärajan takaa saapuu inkerinsuomalaisia paluumuuttajia, ja kriisimaista tulee kiintiöpakolaisia sekä turvapaikanhakijoita.

Turvapaikanhakijoiden tilanne Suomessa on aluksi usein hankalin. Heidät sijoitetaan vastaanottokeskuksiin odottamaan tapaustensa käsittelyä, ja prosessi voi kestää vuosia. Vastaanottokeskuksessa vietetylle ajalle heille myönnetään toimeentulotukea.

- Aikuinen turvapaikanhakija saa 15 prosenttia pienempää toimeentulotuen perusosaa kuin suomalainen. Lapsi taas saa 20 prosenttiä vähemmän tukea kuin suomalainen lapsi, Ylikotila luettelee.

Suomalainen yksinasuva aikuinen siis voi saada viimesijaisena tukimuotona toimeentulotukea 1 981 markkaa, josta hän maksaa seitsemän prosenttia vuokraosuutta. Turvapaikanhakija saa tukea 1 684 markkaa, mutta hänellä ei ole vuokrakustannuksia asuessaan vastaanottokeskuksessa.

Sekä suomalaiselle että turvapaikanhakijalle voidaan perustoimeentulon lisäksi korvata harkinnanvaraisesti esimerkiksi terveydenhoitokuluja.

Turvapaikkahakemusten käsittely kestää keskimäärin 1,5 vuotta, jonka jälkeen hakija voi saada pakolaiseksi luokittelevan oleskeluluvan.

Pakolaiselle kaluste- ja vaaterahaa

Saatuaan pakolaiseksi luokittelevan oleskeluluvan tai tullessaan Suomeen kiintiöpakolaisena maahanmuuttajalle osoitetaan vuokra-asunto sijoittamiskunnan puolesta. Vuokraa pakolainen ei tietenkään ensin pysty itse maksamaan.

- Kela ei myönnä tukia ennen kuin pakolainen on saanut sosiaaliturvatunnuksen. Tunnuksen saaminen vie aikansa, ja usein aluksi pakolaisen vuokra maksetaan meidän puolestamme. Saatuaan sosiaaliturvatunnuksen pakolainen alkaa saada normaaleja tukia, kuten asumistukea, ja vuokranhoito siirtyy sitten pakolaiselle, Ylikotila sanoo.

Mikäli pakolaiselle osoitettua asuntoa ei ole kalustettu etukäteen, hänelle myönnetään perustarpeita varten kaluste- ja vaaterahaa. Vaateraha yhdelle hengelle on 750 markkaa ja kalusteraha 3 500 markkaa. Summat kasvavat porrastetusti perheen koon mukaan.

Ylikotilan mukaan rahoja ei kuitenkaan aina anneta suoraan käteen, vaan esimerkiksi monihenkisille perheille myönnettävän rahan käyttöä ohjaa sosiaalikeskuksen puolesta perhettä auttava kodinhoitaja.

Esimerkiksi vaatehankinnoissa sosiaalikeskus tekee maksusitoumuksen, ja kodinhoitaja menee vaatekauppoihin perheen kanssa ostoksille.

- Luonnollisesti pakolaiset tarvitsisivat muutenkin apua esimerkiksi talvivaatteiden ostossa ja monessa muussakin meistä yksinkertaiselta tuntuvassa asiassa. Kodinhoitaja opastaa heitä elämään suomalaisessa kerrostaloyhteisössä, opettaa asioimaan ruokakaupassa ja käyttämään julkisia kulkuneuvoja.

Aktiivitoiminta oikeuttaa tukeen

Pakolaiseksi luokiteltu on asiakkaana sosiaalikeskuksen Kansainvälisen palvelukeskuksen ulkomaalaistoimistossa. Työikäiset pakolaiset ovat myös velvoitettuja osallistumaan toimiston järjestämään kotouttamistoimintaan saadakseen Kelalta markkamäärältään työmarkkinatukea vastaavaa kotouttamistukea.

- Kotouttamistoiminnan tarkoituksena on edistää maahanmuuttajan sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja parantaa mahdollisuuksia työelämässä, Ylikotila sanoo.

Ensisijaisesti maahanmuuttaja tarvitsee kielitaitoa.

- Ensimmäisenä kotouttamisvuonna aikuiset ohjataan työvoimatoimiston järjestämille suomen kielen kursseille.

Kielikurssien jälkeen tarkoituksena on tietenkin löytää töitä.

- Jos töitä ei kuitenkaan löydy, tarjoamme heille erilaista aktiivitoimintaa, jotta he eivät unohtuisi kotiin ja unohtaisi oppimaansa kielitaitoa, Ylikotila toteaa.

Kotouttamistoiminnan aktiiviryhmiä vetää suomalainen erityissosiaalityöntekijä yhdessä työllistetyn maahanmuuttajan kanssa. Ryhmän jäsenten toiveiden mukaisesti yhdessä opetellaan kaikkea yleishyödyllistä aina ruoanlaitosta työhakemusten tekemiseen. Lisäksi tehdään vierailuja erilaisiin oppilaitoksiin ja esimerkiksi työvoimatoimistoon.

Kotouttamistuki loppuu kolmen vuoden kuluttua, jonka jälkeen maahanmuuttajat ovat samojen tukitoimien piirissä kuin suomalaiset.

MTV3: Eduskunta hyväksyi pikakäännytyksen aikarajat

MTV3:
Eduskunta hyväksyi pikakäännytyksen aikarajat
14.6.2000

Täysistunnon pöytäkirja PTK 87/2000 vp
Keskustelu ulkomaalaislain muuttamisesta
14.6.2000

Eduskunta löi tänään lukkoon ulkomaalaislain muutoksen sisällön. Ns. pikakäännytys hyväksyttiin hallintovaliokunnan esittämässä muodossa.

Turvallisesta maasta tuleva tai ilmeisen perusteettomasti turvapaikkaa hakeva voidaan käännyttää maasta poliisin suorittaman kuulemisen, seitsemän päivän pituisen ulkomaalaisviraston käsittelyn ja kahdeksan päivän valitusajan jälkeen.
[...]
Kuuden tunnin mittaisessa keskustelussa eduskunta kiisteli värikkäästi siitä, millaisen perusteettomien turvapaikanhakijoiden käännytysjärjestelmän Suomi tarvitsee. Sisäministeri Kari Häkämies (kok.) korosti, ettei ulkomaalaiskysymyksissä saa olla sinisilmäinen. Vaikka oikeusvaltio kohtelee turvapaikan hakijoita yksilöllisesti ja ihmisoikeuksien edellyttämällä tavalla, ei järjestelmä saa olla altis väärinkäytöksille. Monet hallituspuolueiden puhujat myönsivät, että eduskunnan muutama vuosi sitten tekemät muutokset ulkomaalaislakiin olivat virhe.

Häkämieskin katsoi, että lainsäädäntö tehtiin vain niihin oloihin, jotka silloin vallitsivat. Häkämies huomautti, että viime kesänä maahan tulleet vähän yli 2000 turvapaikanhakijaa riittivät pistämään ulkomaalaishallinnon täydellisesti solmuun. Häkämiestä tuki hänen seuraajansa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja pian myös ministerinä. Ville Itälä (kok.) katsoi, että meidän velvollisuutemme on turvata todellista turvapaikkaa tarvitsevien hakemusten kunnollinen käsittely, ei perusteettomasti sitä hakevien palveleminen.

RKP:n Eva Biaudet uskoi väärien päätösten lisääntyvän, jos tiukempi vaihtoehto hyväksytään.
-Tässä on kysymys siitä, olisimmeko voineet antaa kaksi viikkoa lisää aikaa näille ihmisille, jotta emme vahingossa olisi lähettäneet heitä takaisin kuolemaan tai kidutukseen, Biaudet sanoi. Tämä tulkinta kummastutti Biaudet n seuraajaa peruspalveluministerinä. Osmo Soininvaara (vihr.) piti varsin rankkana väitettä, että Puolaan tai Slovakiaan palautettuja ihmisiä kidutettaisiin kotimaassaan. Soininvaara luonnehti suomalaisittain kovin pientä määrää turvapaikan hakijoita koskevaa keskustelua ylellisyydeksi, kun Afrikassa voi olla yhdellä leirillä neljännesmiljoona pakolaista.

-On pakko tunnustaa, että Suomi on joutunut eräänlaisen turvapaikkaturismin kohteeksi. Hakemuksen tarkoituksena ei ole saada turvapaikkaa, vaan tarkoituksena on olla hakijana, Soininvaara sanoi. Osa vihreistä oli eri linjoilla. Vastalauseen tekijöihin kuuluva Kirsi Ojansuu (vihr.) näki ulkomaalaislain käsittelyssä populismin kukoistusta ja kaupankäyntiä ihmisoikeuksilla. Hän korosti asiantuntijoiden olleen sitä mieltä, että hakemusten pitkä käsittelyaika johtuu viranomaisista, ei lainsäädännöstä. Perusteettomien turvapaikanhakijoiden arveltiin keskustelussa tulevan Ruotsin kautta Suomeen, koska sikäläinen lainsäädäntö on tiukempi.
[...]

Pentti Raittila: Rasismi ja etnisyys Suomen sanomalehdissä

Pentti Raittila: Rasismi ja etnisyys Suomen sanomalehdissä 25.5.2000

Seuraavassa yhteenveto ja tiivistelmä Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikössä valmistuneesta Pentti Raittilan ja Tommi Kutilaisen tutkimuksesta "Rasismi ja etnisyys Suomen sanomalehdissä syksyllä 1999.

Rasismia ja etnisyyttä koskeva mediaseuranta eli monitorointi mahdollistaa monenlaisten vertailujen tekemisen: sen avulla voidaan seurata, miten yhden viestimen tai yhden maan (Suomen) joukkoviestimien sisältö kehittyy. Tavoitteena on koota ja jäsentää ne esitystavat, joilla Suomen joukkoviestimet käsittelevät eri etnisiä ryhmiä, maahanmuuttajia ja mahdollisesti myös rasismia.

HS: Pakolaisen viimeinen toivo - karateka samettitakissa

Helsingin Sanomat:
Pakolaisen viimeinen toivo - karateka samettitakissa
22.4.2000

Antti Seppälä on kurittanut kymmenen vuotta poliiseja ja rajavartijoita ja Ulkomaalaisvirastoa. Oppi on mennyt perille, ja nyt Seppälä ikävystyy.

Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä iskee heti.

"Mistä tulet?"

"Ghanasta."

"Kauanko olet ollut täällä?"

Poika laskee.

"Kaksi vuotta."

Poika ei oikein malttaisi vastailla ns. tyhmiin kysymyksiin, kun ei edes tiedä, kuka kysyy. Hän tyrkyttää innoissaan papukastiketta paistetun banaanin päälle, mutta Seppälä pitää enemmän somalipiirakoista.

Joutsenon vastaanottokeskus juhlii. Asukit ovat polkaisseet afrikkalaisen osaston suurin piirtein tyhjästä sen kunniaksi, että keskus täyttää kymmenen vuotta.

Sen piti olla väliaikainen.

Seppälä on tullut juhliin Helsingistä. Lähtenyt junalla aamulla kello 7.02. Helsinkiin hän palaa seuraavana päivänä. Hän juhlii tunnollisesti niin kauan kuin keskuskin eli aamusta iltaan. Se kuuluu työhön.

Kunnanpamput tulevat onnittelemaan. Pakolaiskeskus tuo kuntaan valtion rahaa, ja ilmainen raha poistaa hyvin ennakkoluuloja. Paikalliset poliisivoimatkin tulevat oikein juhlavirkapuvussa.

Ennen onnittelijoiden tuloa Seppälä on ehtinyt maistella albaanien erinomaiset pikkupullat ja aasialaisten makeat papupallerot. Hän on heilauttanut ilmaan palestiinalaisen pikkuprinsessan vaaleanpunaisessa mekossa ja kuulustellut rutinoidusti lukuisia vastaanottokeskuksen asiakkaita. Siinä ei kauan mene, kun hän selvittää, mikä mies, mikä maa, mikä ongelma. Somalityttöä hän ymmärtää olla tervehtimättä kädestä.

Adrenaliini ryöpsähtää joka kerran, kun osoittautuu, että asukas on roikkunut Joutsenossa vuosikausia.

Ne kirotut viranomaiset!

Vaikka Seppälä näyttää kärsivää naamaa, hän todellisuudessa nauttii hanskaamisesta muiden virkamiesten, toimittajien ja ylipäänsä kaikkien kanssa, jotka jollain tavoin osuvat hänen reviirilleen. Niin hän on tehnyt siitä asti, kun sosiaaliministeriön kansliapäällikkö parikymmentä vuotta sitten marssi hallitusneuvos Seppälän huoneeseen ja pitemmittä puheitta pudotti pakolaisasiat hänen pöydälleen tyyliin jonkun noikin pitää hoitaa.

Vuonna 1991 Seppälästä tuli Suomen ensimmäinen ulkomaalaisvaltuutettu. Kun hän aloitteli pakolaisten suojelusenkelinä, maassa oli noin 10000 ulkomaalaista. Nyt heitä on 90000 tai oikeastaan sata tuhatta, jos mukaan laskee 1990-luvulla Suomen kansalaisuuden saaneet pakolaiset ja muut ulkomaalaiset. Kaikki he ovat Seppälän mahdollisia asiakkaita; niin sosiaalitoimiston palveluihin tyytymätön turvapaikan hakija kuin marokkolainen tarjoilija, jota rakastunut tyttöystävä ei ilkeiden viranomaisten takia millään saa Suomeen vihille.

Seppälä on pantu valvomaan, että ulkomaalaisia kohdellaan kunnolla, ja sen hän totisesti tekee, olipa vastassa millainen "yleinen mielipide" hyvänsä.

Kittilässä hän kävi tanssahtelemassa elämäntapaintiaanien nuotion ympärillä ja viihtyi niin mainiosti, ettei hän ole vieläkään antanut intiaanien karkotusta anteeksi poliisille ja meille muille, jotka nauroimme mykkyrässä leiriläisten kuusen oksiin ripustamia mansikankasvatuskoreja.

Draamaa pitää elämässä olla, vastakohtia. Eiväthän Lappeenranta ja Seinäjoki turhaan ole miehen suosikkikaupunkeja.

Lappeenranta siksi, että siellä pääsee heittämään rennosti huulta baaristiskillä. Vieras otetaan mutkattomasti mukaan. Seinäjoki siksi, että siellä vieras saa herkästi turpiinsa, jos heittää rennosti huulta baaritiskillä.

Joutsenon pakolaiskeskuksen iltavastaanotolle Imatran valtionhotelliin Seppälä ilmestyy vihreässä samettitakissa ja rusetissa. Kravattiakin Seppälä nuorena kokeili, kun kapakan portsari epäili häntä homoksi, mutta palasi jo muutaman kuukauden päästä rusettiin. Takki on taatusti sama, jota silloinen lainsäädäntöneuvos Seppälä - ennen sosiaalimisteriötä hän työskenteli oikeusministeriössä - käytti vuonna 1974 pistäytyessään iltapäiväoluella Richard's Pubissa. Sitä ennen hän oli vienyt kolumninsa Ilta-Sanomien toimitukseen Korkeavuorenkadulla.

Olueen Seppälällä on lämmin suhde. Hänen joulutraditioihinsakin kuuluu aamuolut Pata-Ässässä sen jälkeen, kun hän on käynyt kuuntelemassa joulusaarnan Helsingin Tuomiokirkossa. Olueksi hänelle kelpaa mikä tahansa paitsi Lapin Kulta.

Valtiohotellin bankettisalissa Seppälä käy ohimennen haastattelemassa juhlivien pakolaisihmisten joukkoon eksyneen saksalaisen turistin. Mies ei ole suojelun tarpeessa.

Mutta jos hän poistuisi toisiaan halaavien pakolaisihmisten keskuudesta Imatran tummuvaan yöhön, hänelle voisi käydä kuin muinaiselle somalille, jonka pelastamisesta sankarillinen ulkomaalaisvaltuutettu pääsi kuvan kanssa lehtiin.

Seppälä istui kaikessa rauhassa paikallisessa pubissa lukemassa Ilta-Sanomia, kun hänen selkänsä takana rysähti. Ulkomaalaisvaltuutettu kääntyy, ja siellä istuu pöydän alla silmät pyörähdellen somali, jota Imatran suomalaisenemmistön edustaja aikoo juuri tirvaista uudemman kerran. Karatea ja muita itämaisia taistelulajeja harrastanut ulkomaalaisvaltuutettu sieppaa miehestä tukevan niskaotteen ja pitää hänet siinä, kunnes poliisi ehtii paikalle.

Se oli aikaa se, kun rajavartijat kilvan käännyttivät somaleita ja Seppälä kävi repimässä heitä Suomeen. Yhden laittomasti käännytetyn naisen hän haki mielenosoituksellisesti Moskovasta asti.

Vähitellen poliisi ja rajavartijat oppivat ja nöyrtyivät. He huomasivat, ettei Seppälän uhmaamisesta seuraa muuta kuin huonoa julkisuutta.

Kokeneena lehtikolumnistina Seppälä on tutustunut toimittajiin ja toimittajien tapoihin, joten hänelle ei ole konsti eikä mikään nykäistä naruista, jotka saavat toimittajat liikkeelle. Seppälä osaa käsitellä mediaa. Se tekee hänestä pelottavan muiden virkamiesten silmissä.

"Virkamies ei mitään pelkää niin paljon kuin julkisuutta", Seppälä selittää hilpeänä.

Hiukan pitkäveteiseksi elämä on toki käynyt, kun poliisi ja rajavartijat eivät enää yritäkään kokeilla rajojaan. Yhteistyö sujuu. Kunnon haukkumisen makuun pääsee harvoin.

Toista oli silloin, kun rajavartijat lykkäsivät Helsingin herralle kumisaappaat käteen ja pistivät hänet rämpimään kymmenen kilometriä pitkin Suomen ja Venäjän rajaa kostoksi siitä, kun ulkomaalaisvaltuutettu oli siepannut Suomeen heidän käännyttämänsä ulkomaalaisen. Rajavartijoiden saunassa tehtiin myöhemmin illalla sovinto. Viikon päästä sauna paloi.

Tuomioistuimia Seppälä ei vielä ole saanut opetetuksi tavoille.

Ennen Imatran juhlakeikkaa hän käväisi Oulussa.

Siellä olivat tuomiolla pojat, jotka pahoinpitelivät irakilaisnaisen.

"Kun minä istuin ennen vanhaan auskultanttina Lohjalla, siellä käsiteltiin päivässä kaksitoistakin juttua. Tommonen juttu olisi käsitelty tunnissa. Oulussa istunto alkoi kello 11, ja viideltä minun täytyi lähteä lentokoneelle, eikä syytettyä ollut siihen mennessä kuultu kertaakaan."

"Kaikki lässytti. Sosiaalitäti voivotteli rikollisen kohtaloa. Syyttäjä luki samat paperit kolme kertaa, asianajajat haastattelivat päämiehiään ja tuomari jakoi puheenvuoroja. Ennen vanhaan tuomari otti selvää, kuka on syyllinen!"

Seppälä oli rientänyt paikalle vaatimaan oikeudenkäynnistä julkista.

Hän hävisi sosiaalitädille ja tuomarille ja rikollisten asianajajille.

"Jätkä potki raudoitetulla kengällä irakilaista naista, joka makasi maassa. Onko se syytä salata?"

Oikeuden mielestä oli.

Seppälä ajaa joskus itsekin juttuja oikeudessa. Viimeisimmän juttunsa Seppälä voitti Helsingin hallinto-oikeudessa.

Somalimies sai Suomeen vaimonsa, jota lupaviranomaiset eivät oikein vaimoksi uskoneet.

Seppälä on varma, että maahan tuli oikea nainen.

"Ei se ainakaan sisar ollut."

Seppälä ajaa juttunsa ilmaiseksi - virkapalkalla -, mutta joillekin pakolaisuudesta on tullut hyvä bisnes, vaikkeivät he osallistuisikaan tuottoisaan ihmissalakuljetukseen. Esimerkiksi albaanijalkapalloilijoiden asianajaja nettosi päivän työllä mukavat 75000 markkaa hankkiessaan pojille lisälomaa Suomen valtion kustannuksella.

Ulkomaalaisvaltuutettu Seppälä tulkitsee albanialaisten vetkuttelun yritykseksi muuttaa maahan väkisin. Sellaista pelleilyä Seppälä sietää huonosti. Painostus saa vanhan tukkijätkän veren kuohahtamaan. Koulupoikana ja oikeustieteen opiskelijana Seppälä vietti kesiä tukinuitossa Kymijoella koskea laskien ja sumaa juosten - tai päinvastoin.

"Jos albaanit olisivat hyviä jalkapalloilijoita, ne olisivat jo saaneet työluvan ja pelaisivat jossain liigassa. Mutta ne taitavat olla onnettomia jalkapalloilijoita . . ."

Ehkä eivät kuitenkaan ihan yhtä onnettomia kuin Kuningasjätkän tekijät tukinuitossa.

"Jos me olisimme tehneet niin kuin elokuvassa, Kymijoen tehtaat olisivat pysähtyneet heti."

Albaanit pitää Suomessa säännöstö, joka antaa keplottelijoille mahdollisuuden jäädä maahan, vaikkei heitä tänne oikeastaan kukaan halua. Ulkomaalais- ja pakolaislainsäädäntö on keitetty kokoon hyvistä tarkoituksista, kansainvälisistä sopimuksista, työvoimapoliittisista tavoitteista ja virkamiesten tarpeista. Seppäläkin myöntää, että ulkomaalais- ja pakolaispolitiikkaa ovat käytännössä luoneet enimmäkseen virkamiehet, koska poliitikot joitakin harvoja intomielisiä ihmisoikeuspoliitikkoja lukuun ottamatta vähät välittävät ulkomaalaisista ja heitä koskevasta lainsäädännöstä.

Seppälä itse on oikein hyvä esimerkki virkamiehestä, joka selättää vaikka Suomen hallituksen, jos pitää sitä välttämättömänä.

Kun hän lähti ensimmäiselle reissulleen hakemaan vietnamilaisia Suomeen, hallitus käski hänen tuoda sata. Seppälä toi 146. Ja sitä rataa on edetty; toimeliaat virkamiehet juoksevat edellä ja hallitus hoipertelee perässä.

Kaakkois-Aasian pakolaisleireiltä 1980-luvulla haetut vietnamilaiset luiskahtivat suomalaiseen yhteiskuntaan melko vaivattomasti. Vietnamilaisten jälkeen maahan alkoi tulla väkeä ihan hakematta, mikä yllätti niin päättäjät kuin kansalaisetkin. Samaan aikaan katosivat työpaikat.

Seppälä on sitä mieltä, ettei ole olennaista, maksavatko ensimmäisen polven ulkomaalaiset ylöspidostaan jollakin tavalla. Seppälän mukaan heidän suuri tehtävänsä on kasvattaa suomalaiset kansainvälisyyteen. Seppälän visiossa toinen polvi saa suomalaisen koulutuksen ja tulee apuun , kun työvoimapula muutaman vuoden kuluttua iskee.

"Somali sopii hyvin hoiva-ammatteihin", Seppälä vakuuttaa. Hän on nähnyt heitä lastentarhoissa ja vanhainkodeissa.

Visiossa ei tosin oteta huomioon, että somalitkin saattavat suomalaistua palveluammatteihin kelpaamattomiksi.

Ulkomaalaislainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Valtuutetullekin on keksitty uusi nimike: syrjintävaltuutettu. Seppälä nyrpistää nimikkeelle nenäänsä. Vanha ulkomaalaisvaltuutettu kelpaa hänelle hyvin. Syrjinnästä hänelle tulevat mieleen lähinnä nuorten ulkomaalaismiesten valitukset, etteivät he pääse kapakkaan.

"Joskus on huomattu, ettei ole ollut niin väliäkään päästä."

Imatran Valtionhotellissa Seppälä vie juhlivan pakolaiskeskuksen johtajattaren illan päätteeksi valssiin. Pyörähdykset sujuvat molempiin suuntiin. Monitaitoinen tämä mies, joka kasvoi työelämään tukkilaisten omapäisessä mutta sosiaalisessa porukassa.

Sen verran omapäisyydestä on ollut haittaa, ettei Seppälästä koskaan tullut oikeusministeriä eikä Ulkomaalaisviraston johtajaa, vaikka hän oli ehdolla molemmiksi.

Vuoden päästä Seppälä, 61, jää eläkkeelle. Hän aikoo kirjoittaa ulkomaalaishallinnon historian. Vapiskaa virkamiehet! Tukkijätkä nujersi somalin pieksäjän itämaisin ottein. Änkyräpoliisi oppi tapoja, kun sitä uhkasi mediatempauksella.

Anneli Sundberg

Testi

This is the summary



This is the rest of the post

MOT: Onko Mekkaan mänijöitä - totta ja tarua pakolaisista

MOT: Onko Mekkaan mänijöitä - totta ja tarua pakolaisista 4.5.1998

K:
Mikä siinä pelottaa?

Ilkka Huttunen:
En mie tiijä, onhan siin vähän se musta värikin outoo, ja mitä asiakkaat ajattelee ja mitä muut työntekijät".

Abdigeli Abdullahi:
"Se sanotaan mie sain, ihan saman arvoisen , ihan lottovoiton, koska se oli -95 tai -96, se on ihan vaikee saada töitä Suomestakin. Jos ei oo, ei ulkomaalaisille vain se on koko Suomi löytyy aika paljon työttömänäkin.Mutta se on tällä hetkellä jos joku saa töitä varmasti on ihan hyvä onni".
[...]

Työterveiset: Maahanmuuttaja suomalaisessa työelämässä

Työterveiset 3/1997: 

Risto Laakkonen: Maahanmuuttaja suomalaisessa työelämässä

Suomi on tullut uuteen kehitysvaiheeseen, jossa se on sekä maastamuutto- että maahanmuuttomaa. Työelämän etniset suhteet tulevat niin ikään viiveellä muuttamaan useita työpaikkoja monikulttuuriseen suuntaan. Tähän vaikuttaa ulkoisen toimintaympäristön muuttuminen yhä kansainvälisemmäksi, yritysten omistuspohjan kansainvälistyminen ja kansainvälisyyden synnyttämä vastavuoroisuus. Suomi ei voi pelkästään mennä maailmalle ja estää vastaavasti maailman tulemista tänne.

Työelämässämme esiintyy etnistä syrjintää, eikä maahanmuuttajien osaamista riittävästi arvosteta saatavana lisäarvona. Uusi kehitysvaihe on suuri haaste viranomaisille ja työelämän osapuolille.

HS: Ulkomaalaispoliittinen periaateohjelma pian hallitukselle: 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiö tervehdyttäisi suomalaisten geenejä

Helsingin Sanomat: Ulkomaalaispoliittinen periaateohjelma pian hallitukselle: 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiö tervehdyttäisi suomalaisten geenejä 30.11.1993

Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta (Paksi) uskoo pakolaisten tai siirtolaisten tulon vahvistavan sisäsiittoisia suomalaisgeenejä. Neuvottelukunta pitää 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiötä suositeltavana jo väestörakenteen korjaantumisen kannalta.

Paksi jättää ulkomaalaispoliittisen periaateohjelmansa hallitukselle ilmeisesti vielä joulukuun aikana.

Neuvottelukunta vetoaa ruotsalaisselvityksiin ja laskee Suomen hyötyvän 800000 markkaa jokaisesta valmiiksi koulutetusta ulkomaalaisesta. Vaikka tänne tuleville siirtolaisille tai pakolaisille ei pystyttäisi osoittamaan työtä, katsotaan että koulutettuja ulkomaalaisia voitaisiin silti ottaa "reserviin" parempia aikoja odottamaan.

HS: Valtapuolueet näkevät painajaisia pakolaisvaaleista

Helsingin Sanomat:
Valtapuolueet näkevät painajaisia pakolaisvaaleista
10.2.1991

Ruotsalaisilla ja Smp:llä on pakolaiskysymyksissä selvät sävelet. Muut tanssivat nuoralla.

Poliitikot ovat valmiit levittämään suojaavat siipensä jokaisen henkeään pelkäävän pakolaisen ylle. Liberaalipistoksen saaneelle poliitikolle on samantekevää, suojaako hän balttia vai somalia, mustaa vai valkoista, nuorta tai vanhaa. Äänestäjille se ei ehkä ole yhtä samantekevää. Siksi suuret puolueet eivät suin surminkaan halua pakolaisista maaliskuun eduskuntavaalien vetonumeroa.

Kun pakolaisten suomalaiset suojelusenkelit saavat parisataa somalia nyhdetyksi tallinnalaisen vuorolaivan uumenista Helsingin satamalaiturille, he hymyilevät helpottuneina ja voitonriemuisina. Taas näytetään muille maille, että pieni Suomi kantaa sisukkaasti vastuunsa maailman pakolaismiljoonista.

Väärennettyjen viisumien, hukattujen passien ja vertahyytävien elämäntarinoiden viidakossa kompasteleva poliisi kiristelee hampaitaan, ja kansalaiset raivoavat yleisönosastoissa, mutta turvapaikan hakijoita ja heidän avustajiaan se ei pysäytä.

Kun isompia pakolaisryhmiä alkoi tulla Suomeen vajaa vuosi sitten, hämmentyivät niin kansalaiset, viranomaiset kuin poliittiset päättäjätkin - eikä hämmennyksestä näy tulevan loppua. Pakolaisia sijoitetaan mihin sattuu. Heitä elätetään kuukausikaupalla tietämättä, ovatko he todella turvapaikan tarpeessa vai muuten vain matkailemassa. Epäilijöitä lyödään päähän Geneven pakolaissopimuksella.

Suomi oli valmistautunut hoitamaan harvat pakolaisensa ruhtinaallisesti. Nyt katettuihin pöytiin istuu vieraita, joita ei kaikista maailman myrskyn merkeistä huolimatta osattu odottaa: Ruotsiinhan ne olivat aina ennen menneet.

Pakolaispolitiikasta päättävät poliitikot yrittivät ensin päästä pälkähästä hissuttelemalla ja vähättelemällä: eihän näitä nyt ole kuin muutama sata, kyllähän me rikkaana sivistysvaltiona nämä hoidamme.

Keskustelu ei ottanut laantuakseen. Se vain kuumeni ja kärjistyi sitä mukaa kuin uusia pakolaislasteja vyöryi itärajan yli. Loppujen lopuksi alkoi näyttää siltä kuin suomalaista pakolaispolitiikkaa johtaisi itsevaltaisesti Suomen Punainen risti, ja avuttomat poliitikot maksaisivat kiltisti laskun.

Ilman presidentti Mauno Koiviston väliintuloja eduskuntavaaleihin valmistautuvat puolueet olisivat joutuneet todelliseen pulaan. Koivisto on rauhoitellut kansalaisia ja vakuutellut heille, että Suomi valvoo tiukasti rajojaan: kaaosta ei päästetä syntymään. Koiviston tarjoamassa tuulensuojassa puolueet ovat voineet rauhassa riipustella sydämenkuvia vaalimainoksiinsa.

Demariklaani hiilloksella

Vain pari puoluetta on selkeästi ottanut pakolaiset vaaliteemojensa joukkoon. Ruotsalainen kansanpuolue käy tietoista taistelua suvaitsematonta metsäläisyyttä vastaa. Maaseudun puolue puolustaa hupenevin voimin suomalaisen sotaveteraanin etuoikeutta omaan maahansa ja sen tarjoamiin sosiaalietuihin. Muut puolueet turvautuvat enemmän tai vähemmän liberaaleihin fraaseihin, kun niitä ahdistellaan kiusallisilla kysymyksillä.

Kokoomusjohtajat pelasti pinteestä Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi. Vain hyväntahtoiset hölmöt elättävät liikemiesten Suomeen lähettämiä elintasopakolaisia, Ilaskivi kajautti Suurkirkon portailta uudenvuoden yönä. Kun oikea sivusta oli turvattu, kokoomuksen virallinen johto saattoi vetäytyä hauskempiin leikkeihin, arvuuttelemaan, kuka pääsee ministeriksi maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen.

Varapuheenjohtaja Sirpa Pietikäinen luonnehtii puolueensa pakolaispolitiikkaa hillityn maltilliseksi, joskin hän myöntää, että mielipiteitä löytyy joka lähtöön. Siinä kokoomus ei ole mikään poikkeus. Joka puolueessa mielipiteet heittelehtivät laidasta laitaan.

Suurpuolueeksi pyrkivä Suomen keskusta on aina tiukan paikan tullen mennyt presidentin tai hallituksen selän taakse piiloon. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kauko Juhantalo arvioi puolueensa pakolaislinjan kohtuullisen pidättyväiseksi eikä usko, että tulossa on suuret pakolaisvaalit.

"Vaikka suhtaudunkin pakolaiskysymykseen hiukan teknokraattisesti, niin mielestäni Suomi on muuttunut väkiflooraltaan kovin yksipuoliseksi. Meidän täytyy hyväksyä tänne vähän erivärisiä ja erinäköisiä ihmisiä, jotta muistutamme normaaleja Euroopan maita."

Sosiaalidemokraatteja pakolaiskeskustelu kiduttaa kaikkein eniten. Sosiaalidemokraattinen klaani kun hallitsee koko pakolaispolitiikkaa: joka ainoa avainministeri on sosiaalidemokraatti. Niin hyvät kuin pahatkin päätökset syntyvät perhepiirissä. Puoluejohto kannattaa kuuluvasti vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa joka ilmansuuntaan. Muuta ei puutu kuin että Suomen valtio ilmoittelisi satelliittikanavilla avoimista turvapaikoista. Sosiaalidemokraattisen puolueen äänestäjät ovat johtoa ennakkoluuloisempia ainakin yleisönosastoista ja kannatusmittauksista päätellen.

Uuden ulkomaalaislain kanssa tuskitelleen eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Markus Aaltonen ähkii ahdistuneesti, kun hän etsii sanaa kuvatakseen sosiaalidemokraattien pakolaispolitiikkaa.

"Käytännössä meidän ulkomaalaispolitiikka on osoittautunut vähän sekavaksi", hän lopulta muotoilee kantansa. Aaltonen itse kuuluu puolueen humanisteihin. Hän uskoo, että pohjalaisten äänestäjien sydän sykkii pakolaisille yhtä lämpimästi kuin hänenkin. "Esimerkiksi meidän körttiliike on hyvin valistunut."

Viron ilotyttö vai somaliäiti?

Körtteihin luottava Aaltonen sen paremmin kuin teknokraatti Juhantalokaan ei pysty sanomaan pelokkaille äänestäjille, kuinka monta pakolaista Suomessa täytyy olla, ennen kuin kansainvälinen vastuu on täytetty. Vielä ei ole mitään hätää, mutta hajoava Itä-Eurooppa voi milloin tahansa heittää ihmisaallon Suomen portteja vasten. Lisäksi Aeroflot lentää jokaikiseen liikaväestöä pullistelevaan kehitysmaahan. Persianlahden sodan seurauksia voi vain arvailla.

Hurjimmat arviot väittävät, että Moskovassa odottaa kymmenentuhatta somalia reittien avautumista Suomeen. Mitä me teemme, hyvät poliitikot? Päästämme kaikki maahan?

Juhantalo: "Toivotaan, etteivät kaikki lähde kokeilemaan turvapaikan saantia Suomesta. Siitä tulee mahdoton urakka."

Pietikäinen: "Somaleihin täytyy suhtautua samalla tavalla kuin muihinkin pakolaisiin. Jos he täyttävät pakolaiskriteerit, heidät on otettava maahan."

Aaltonen: "Arvio on varmasti liioiteltu."

Opetusministeri Ole Norrback (r): "Meillä on varaa ottaa pakolaisia Suomeen, ja sen mukaan pitää elää, mutta kymmenentuhatta somalia on liikaa."

Poliisi yritti soveltaa viikko sitten Virosta tulleeseen somalilastiin uutta pikatutkintaa ja lähettää saman tien takaisin epärehelliset turvapaikanhakijat. Poliittiset päättäjät tulivat väliin, ja suurin osa somaleista sai jäädä maahan ainakin puoleksi vuodeksi.

Puoluesihteeri Tina Mäkelä, Smp: "Nyt siellä tiedetään, että tänne saa tulla. Käsittämätön päätös. Sinne vaan takaisin koko joukko."

Baltiasta on jo pyrkinyt Suomeen nuoria miehiä, jotka eivät halua mennä puna-armeijaan. He ilmoittavat pelkäävänsä kidutusta, raiskausta, pahoinpitelyjä. Jos suomalaiselta poliitikolta kysyy, ottaako hän mieluummin maahan 3000 puna-armeijaa pakoilevaa balttia kuin 3000 somalia, vastaukseksi saa yleensä annoksen sovinnaista vapaamielisyyttä.

Juhantalo: "Jos ihan rehellisesti sanon, niin läheltä tulevat tuntuvat tutummilta, mutta ihonväri ei ratkaise, jos pakolaiskriteerit täyttyvät."

Pietikäinen: "Minun ihmiskäsitykseni lähtee siitä, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Balttinuorukaiset ja somalinaiset ovat minun mielestäni samalla viivalla. Joskus minun on tehnyt mieli kysyä, miksi ihmeessä porvarillinen perheenäiti tuntee virolaisen prostituoidun läheisemmäksi kuin somalilaisen kolmen lapsen äidin!"

Norrback: "Ihan mahdoton kysymys. Meidän velvollisuutemme on ottaa vastaan ihmisiä, joiden henki on vaarassa."

Aaltonen: "Aika teoreettinen kysymys. Minusta on olennaista, että jokainen turvapaikanhakija käsitellään yksilönä: järkevästi, johdonmukaisesti ja humaanisti."

Kansanedustaja Eero Paloheimo, vihreät: "Siirtolaisten ja pakolaisten pitäisi mennä sellaiseen maahan, joka on lähellä heidän alkuperäistä kulttuuriaan. Minusta olisi kaikkien kannalta parempi, jos afrikkalaiset liikkuisivat lähinnä Afrikassa ja eurooppalaiset Euroopassa."

Puna-armeijan karkulaiset

Paloheimo antaisi ilman muuta puna-armeijaa pakeneville balteille puolen vuoden oleskeluluvan Suomessa. Samaan suuntaan kallistuu Vasemmistoliiton puheenjohtaja Claes Andersson: "Sydämellä ajatellen heille pitäisi antaa jonkinlainen oleskelumahdollisuus."

Smp:n Tina Mäkelä joutuu kerrankin kakistelemaan. Puolueessa halveksitaan aseistakieltäytyjiä, mutta Mäkelällä ei ole sisua pakottaa balttinuorukaisia armeijaan, joka saattaa kääntää aseet heidän maanmiehiään vastaan. "Tämä vaatii vakavaa pohdintaa."

Juhantalo, Aaltonen, Norrback ja Pietikäinen harkitsisivat myös hyvin tarkkaan. Ilman muuta he eivät suostu oleskelulupia myöntämään.

Pietikäinen: "Pitäisikö Suomen armeijaa pakoileville nuorille miehille antaa oleskelulupa Ruotsissa tai Neuvostoliitossa? Baltian tilanteesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta minun tietääkseni balttinuorukaisten henkeä ei ole puna-armeijassa uhattu."

Jos Suomeen alkaa kertyä poliittisesti aktiivisia itäpakolaisia, heitä saattaa houkutella ajatus käyttää Suomea terroristi- ja vastarintaliikkeiden tukikohtana.

Suomalaiset kansanedustajat pitävät riskiä aika vähäisenä.

Juhantalo: "Rikollisuusriski sen sijaan näyttää jo syntyneen, ja kuka tietää, millaisia ajatuksia vilpittömänkin ulkokuoren alla liikkuu."

Paloheimo: "Terroristiriskiä en näe. Sen sijaan on täysin realistista ajatella, että tänne siirtyy rajan takaa rikollisjoukkueita."

Norrback: "Lännestä voi tulla vaikka minkälaisia rosvoja, mutta siitä ei koskaan puhuta. Joka aamu Helsingin satamaan tulee 3000-4000 ihmistä, joiden joukossa saattaa olla mitä tahansa, mutta eivät tiedotusvälineet ole heitä vastassa. Kun itärajan takaa tulee 14 somalia, koko maa menee sekaisin. Tässä keskustelussa ei ole minkäänlaista suhteellisuudentajua!"

Passattavat pakolaiset

Kun Suomesta hakee turvapaikkaa, voi hyvällä syyllä uskoa, että yösija ja ruoka järjestyvät moneksi kuukaudeksi, vaikkei turvapaikkaa tai oleskelulupaa loppujen lopuksi heltiäisikään. Töihin ei turvapaikan hakijaa päästetä. Joutilaisuus ehkä rasittaa turvapaikan hakijaa, mutta vielä enemmän suomalaista veronmaksajaa. Kiukku on ollut kuohuvaa ja äänekästä.

Se on vaikuttanut vaalijännitystä poteviin kansanedustajiinkin.

Aaltonen: "Työnteko voidaan hyvin sallia, jos löytyy joku järkevä ja mahdollinen tapa."

Kansanedustaja Esko Almgren, Kristillinen liitto: "Ei turvapaikan hakijoista voi halpatyövoimaa tehdä, mutta voi edellyttää, että he hoitavat kaikki olemiseensa ja elämiseensä liittyvät työt. Ei heitä pidä ruveta passaamaan!"

Paloheimo: "Pakkotyöllistäminen on järjetöntä. Jos turvapaikan hakijoille keksitään jotain hyödyllistä tekemistä niin miksei sitten."

Mäkelä: "Töihin vaan välittömästi. Sellaiset puheet, ettei ihmistä voi karkottaa, jos hän on juuttunut töihin, ovat pelkkää lässytystä."

Andersson: "Turvapaikkaa hakeneiden pitäisi mahdollisimman pian päästä töihin. Joutilaisuus on henkisesti raskasta. Puolenkin vuoden odottelu käy sietämättömäksi."

Pietikäinen: "Turvapaikan odottelijoille voisi järjestää väliaikaisia, valvottuja työkohteita."

Juhantalo: "Töihin ei pidä ketään päästää, ennen kuin turvapaikkahakemus on käsitelty. Muuten ei turvapaikasta pystytä objektiivisesti päättämään."

Maan hallituksessakin on vähän ajateltu, että turvapaikan hakijat voisi päästää töihin. Sen uskotaan auttavan sekä suomalaisten että pakolaisten sielunhoidossa.

Anneli Sundberg

HS: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa

Helsingin Sanomat: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa 16.12.1990

Sulkeutunut Suomi muuttuu 1990-luvulla maahanmuuttomaaksi. Ulkomaalaisia tarvitaan, jotta työt saadaan tehtyä eikä väestö kuihdu. Työvoima-asiantuntija ennustaa jopa 300000 siirtolaisen tulevan maahan.

Suomessa on valmistunut kymmenen vuoden sisällä kaksi laajaa mietintöä, joissa määritellään suomalaisen siirtolaispolitiikan periaatteet. Ne ovat kiinnostaneet poliitikkoja yhtä paljon kuin mehiläistenhoito-oppaat.

"Sekä vuonna 1980 että 1989 sanottiin, että kiva juttuhan tämä on, mutta harvat ovat olleet tosissaan kiinnostuneita. Jotkut jopa väittävät, ettei mitään mietintöjä ole tehtykään. He eivät muista", sanoo siirtolaisasian neuvottelukunnan pääsihteeri Risto Laakkonen.

HS: Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?

Helsingin Sanomat:
Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?
16.12.1990

Ennen 1960-lukua suomalaiset eivät ollenkaan tienneet olevansa pahimmanlaatuisia rasisteja, kun he kiiruhtivat lukitsemaan ulko-ovensa mustalaiskaravaanin ajaessa pihaan, mutta pian he oppivat. Vuosikymmenen edistyksellinen nuoriso lähti tukka ja parta hulmuten oikaisemaan maailman vääryyksiä. Jokainen oikeaoppinen nuori halusi palavasti sosialisoida maailman ja vapauttaa mustat, ruskeat, keltaiset ja maitokahvin väriset veljensä ja sisarensa inhottavasta valkoisesta sorrosta ja riistosta.

Rotusorron vastustajien pettymykseksi eivät maailman hallitukset ja presidentit välittäneet mitään edistyksellisten suomalaisten mielipiteistä. Katseet täytyi kääntää kotimaahan, vaikkei Suomesta löytynyt nimeksikään sorrettuja mustia puolustettavaksi.

Onneksi löytyi sentään mustalaisia, joita innokkaasti ryhdyttiin auttamaan ihmisarvoiseen elämään, halusivat he tai eivät. Kaikkein ensimmäiseksi suomalaisille opetettiin, ettei mustalaista saa sanoa mustalaiseksi, vaan romaniksi. Rotusyrjintälain tultua voimaan romanistakin täytyi luopua julkisessa kielenkäytössä ja puukotusuutisissa alkoi esiintyä varhaiseläkeläisiä.

Hyvää tarkoittavien valkolaisten mustalaiskampanja kuoli vähitellen luonnollisen kuoleman, kun sortajat sen paremmin kuin sorretutkaan eivät millään lailla vaivautuneet muuttamaan käytöstään. Suomalaiset oli kuitenkin ehditty leimata siivottomiksi rasisteiksi, jotka pakottavat mustalaiset elämään sosiaalituella ja hakkaavat ja syljeksivät mielellään kaikkia muitakin vieraiden kulttuurien edustajia.

Sen koommin ei suomalaisten ole sallittu unohtaa, kuinka huonoja ja itsekkäitä ihmisiä he ovat. Heitä täytyy pöllyttää ja komentaa kuin vähälahjaisia lapsia. Muuten he karkaavat ensimmäisen näkemänsä ulkomaalaisen kimppuun. Syrjintäteoreetikot, kansainvälisyyskasvattajat ja omaa suvaitsevaisuuttaan ihastelevat vaikuttajat ja päättäjät jyrisevät, että suomalaisten on aika oppia ottamaan vastaan ulkomaalaisia: suomalaiset ovat saaneet liian kauan elää keskenään, väistää vastuutaan ihmiskunnan kurjista. Vastaan mukiseminen on sivistymätöntä ja julmaa.

Pöllytyksessä on opittu, ettei ulkomaalaisista saa enää sanoa pahaa sanaa. Ei saa epäillä, että somaleja tulee tänne siipeilemään, nauttimaan sinisilmäisten suomalaisten tarjoamasta täysihoidosta. Ei saa kysyä, mitä mikin maksaa. Suvaitsevaisuudella ei ole hintaa. Se saa maksaa mitä tahansa. Rasistiksi pääsee ihan yksinkertaisesti kysymällä, kenelle Suomi kuuluu. Suorastaan yltiörasistista on väittää, että Suomi muka kuuluisi suomalaisille.

Ulkomaalaiskeskusteluun saavat osallistua vain ne, joilla on oikeat mielipiteet. Heitä on maassa ehkä parikymmentä. Monet heistä ovat pakolais- ja ulkomaalaisorganisaatioiden palveluksessa. Sehän tekee heistä automaattisesti antirasisteja, kun taas loput noin viisi miljoonaa suomalaista ovat järjestään epäilyttävien kirjoissa. Varmoja tapauksia on löydetty kaksi: maaseudun puolueen poliisikansanedustaja Sulo Aittoniemi ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Toinen kyselee koko ajan, paljonko pakolaisavun väärinkäyttäjät maksavat Suomelle, ja toinen nauraa ulkomaalaisten omituisuuksille. Sietämätöntä!

Suomessa on tehty vain yksi laajempi tutkimus suomalaisten asenteista ulkomaalaisia kohtaan, sekin ehkä jo vanhentunut. Kun tutkimus tehtiin pari vuotta sitten, tulos ei tyydyttänyt oikein ketään. Tutkimus nimittäin väitti, etteivät suomalaiset ole yhtään sen vihamielisempiä ulkomaalaisia kohtaan kuin maailman suvaitsevaisuuskilpailuissa voittajiksi julistautuneet ruotsalaiset. Suvaitsevimpia suomalaisia olivat koulutetut naiset ja epäluuloisimpia työläiset ja ikääntyneet maalaismiehet, jotka inhosivat homoseksuaalien ja naisasianaisten ohella myös ulkomaalaisia väriin ja sivistystasoon katsomatta.

Suomalaisten ennakkoluulotkin kohdistuivat suunnilleen samoihin kansallisuuksiin kuin ruotsalaisten.

Suomalaiset ottaisivat maahan mieluummin norjalaisia, virolaisia, englantilaisia ja jopa afrikkalaisia kuin puolalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Turkkilaisia suomalaiset halveksivat siinä kuin ruotsalaisetkin: heitä ei haluta Pohjolaan ollenkaan.

Suomen kansainvälistäjät turvautuvat sekä syytöksiin että pelotteluun saadakseen kansalaiset uskomaan, että ulkomaalaiset tekevät maasta autuuden esikartanon. Työnantajien etujärjestöt ovat erikoistuneet pelotteluun. Parinkymmenen vuoden päästä Suomessa on vain horisevia vanhuksia, jotka kerjäävät leipänsä kadulla ja hoidon puutteessa kuolevat kuin koirat yksinäisiin kopperoihinsa. Elättäjiä ei kuulemma löydy, jos maahan ei vilkkaasti palkata ulkomaalaista työvoimaa.

Totta?

Useimpien mielestä kyllä, mutta löytyy sellaisiakin asiantuntijoita, jotka kuvittelevat Suomen selviävän varsin pitkälle omin voimin, jos työvoima sijoitetaan viisaasti: tarpeetonta väkeä lojuu pilvin pimein vakuutuslaitoksissa ja pankeissa, kaiken maailman järjestöissä, valtiohallinnon bunkkereissa ja kunnissa, jopa teollisuudessa.

Tämän väen siirtelystä nousisi kuitenkin sellainen poliittinen poru, että varminta lienee valmistautua ulkomaalaisten tuloon. Elinkeinoelämän valtuuskunta on kehottanut nelikymppisiä opiskelemaan muutaman sanan puolaa, jotta he aikanaan tulisivat toimeen hoitajiensa kanssa. Unkariakin kannattaisi harkita, sillä unkarilaiset viranomaiset ovat jo kyselleet Suomen työvoimaministeriöstä, pääsisikö tänne töihin.

Suomen ulkomaalaispolitiikan kehittelijät hurskastelevat, ettei ulkomaalaisia oteta Suomeen tekemään halpoja, likaisia töitä. Tuoreimmissa kaavailuissa on suorastaan ehdotettu, että ulkomaalaisia on suosittava työhönotossa, opetuksessa ja asuntopolitiikassa.

Kaikkialla muualla, jopa humaanissa Ruotsissa, siirtolaiset ja pakolaiset tekevät halpaa työtä, mutta myöhäisheränneen Suomen täytyy ilmeisesti näytellä vieraskoreaa, vaikka henki menisi.

Taikasana, jolla suomalaisia painostetaan hyväksymään ulkomaalaiset, on monikulttuurisuus: Suomesta halutaan tehdä monikulttuurimaa, jossa erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset elävät kuin kyyhkyslakassa toinen toistaan rakastaen ja rikastuttaen.

Monikulttuurisessa Ruotsissa ulkomaalaiset tekevät 15 prosenttia rikoksista, vaikka heitä on vain viisi prosenttia väestöstä. Monikulttuurisessa Suomessahan ulkomaalaiset eivät tietenkään rötöstelisi ja jos rötöstelevät, niin jotainhan värikkäämmästä ja rikkaammasta elämänmuodosta täytyy maksaa.

Kun muslimimies tappoi uskottoman vaimonsa, niin takavuosien suvaitsevainen ruotsalainen alioikeus määräsi hyvin lievän rangaistuksen, koska uskottoman naisen tappaminen ei nyt kertakaikkiaan ollut miehen omassa kulttuurissa järin vakava rikos.

Mitenkähän pitkälle tulevaisuuden monikulttuurisessa Suomessa joustetaan sitten, kun saamelaisten joiut on korvattu muessinien rukouskutsuilla?

Suomalaisten on selitetty pelkäävän ulkomaalaisia siksi, että suomalaisten itsetunto on niin heiveröinen. Heikkoa itsetuntoa on jumputettu suomalaisten päähän niin kauan, että he saattavat jo itsekin luulla olevansa rasistinrääpäleitä, joita pitääkin rangaista monikulttuurisuudella.

ANNELI SUNDBERG

HS: Somalipakolaisia tuli jälleen

Helsingin Sanomat: Somalipakolaisia tuli jälleen 28.11.1990

Ulkoministeriö ottaa yhteyttä Neuvostoliittoon pakoreitin sulkemiseksi
Suomeen tuli tiistaina 37 uutta somalialaista turvapaikan hakijaa. Pakolaiset tulivat aamulla Moskovan pikajunalla Tolstoilla Vainikkalaan, josta he jatkoivat Helsinkiin ja edelleen tilapäiseen majoitukseen Turkuun.

Maanantaina samaa reittiä saapui toistaiseksi suurin Neuvostoliiton kautta kulkenut pakolaisryhmä, 119 somalia. Turvapaikkaa hakevia somaleita on Suomessa tällä hetkellä yli tuhat eli yli puolet kaikista turvapaikanhakijoista.

Pakolaisten kulku Somaliasta Neuvostoliiton kautta Suomeen oli syksyn ajan vähissä Suomen ja Neuvostoliiton sovittua kulun valvonnasta. Suomen viranomaiset eivät osaa sanoa, miksi reitti on avautunut uudelleen.

HS: Pakolaisten luvattu maa?

Helsingin Sanomat:
Pakolaisten luvattu maa?
19.10.1990

Ulkomaalaiset eivät enää kavahda pimeää, pakkasta ja suomalaista luonnetta. Heitä tulee maalta, mereltä ja ilmasta, idästä ja etelästä. He etsivät kuka mitäkin: yksi turvaa, toinen leipää, kolmas ilmaista täysihoitoa. Annammeko heidän tulla?

Suomalaisten ei ole tarvinnut tähän saakka vakavissaan keskustella ulkomaalaispolitiikasta. Vain pikku pärskeitä maailman pakolais-ja siirtolaisvirroista on osunut Suomeen.

Nyt on todellisuus saavuttamassa meidät.

Nääntyvän Pohjois-Afrikan somalit ovat keksineet pohjoisen pikkumaan, jossa kaikki ovat rikkaita. Romanialaiset nuoret miehet etsivät täältä onneaan. Neuvostoviranomaiset pelottelevat miljoonilla elintasopakolaisilla, jotka eivät jaksa jonottaa Neuvostoliiton kaupoissa, vaan pakkaavat matkalaukkunsa ja suunnistavat Suomen rajalle.

Maahantulijoiden kertomukset kotimaansa oloista ovat toinen toistaan kauheampia.

Voivatko ne kaikki olla totta? Yritetäänkö meitä vain käyttää hyväksi? Mitä tekevät meidän poliitikkomme, etteivät vieraisiin tottumattomat suomalaiset joudu paniikkiin ja ala tuntea itseään syrjityksi omassa maassaan? Tähän saakkahan poliitikot ovat olleet yhtä hämmentyneitä kuin tavallinen kansa.

Suomesta anoo tänä vuonna turvapaikkaa noin 2000 pakolaista - pohjoismaisittain vielä vähän - mutta ensi vuonna anojia arvioidaan tulevan 5000-6000. Heistä vain pieni osa jää maahan, mutta muitakin on elätettävä ainakin jonkin aikaa.

Onko meillä johdonmukaista pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa? Paljonko voimme ottaa maahan ulkomaalaisia töihin ja suojaan, pääministeri Harri Holkeri?

"Lukumääristä ei voida puhua. Kukaan ei voi etukäteen tietää, paljonko turvapaikan kysyjiä tulee, mutta kaikesta päättäen määrät ovat huomattavassa kasvussa. Mistä he tulevat? Osa Itä-Euroopan kautta, osa Pohjoismaista. Useimmat joudutaan palauttamaan, koska he eivät täytä pakolaiskriteereitä."

Pelkällä hellyydellä ja myötätunnolla turvapaikan anojien kanssa ei pärjää, Holkeri opastaa. Monet ovat kulkeneet ihmisvälittäjien käsien kautta, ja heille on pantu sanat suuhun.

"Viranomaisten määräyksiä rikotaan ja kierretään. Tullaan esimerkiksi Suomen rajalle eikä osata yhtään englantia. Kun on päästy maahan, englanti opitaan muutamassa päivässä. Välittäjien kautta kulkeneita ihmisiä on opastettu käyttäytymään siten, että viranomaisilla on mahdollisimman hankalaa."

Ruotsalaisten hyväntahtoisuutta käytettiin väärin varsin pitkään, Holkeri muistuttaa. Suomessa ei kuulemma aiota sortua samaan: ulkomaalaislainsäädäntöä uudistettaessa on otettu huomioon, että väärinkäyttäjiäkin voi liikkua todellisten pakolaisten seassa.

Mitä pääministeri vastaa eläkeläiselle, joka uskoo, että ulkomaalaisia pallutetaan Suomessa hänen kustannuksellaan?

"Eihän pakolaisten asema niin kaksinen ole, vaikka hänestä aiheutuukin 8500 markan kustannukset kuukaudessa. Ihmisiä ei voi arvioida rahalla. Se on vierasta. Kristilliseen etiikkaan kuuluu elämän kunnioittaminen ja lähimmäisen auttaminen. Siltä pohjalta meidän täytyy toimia."

Loppujen lopuksi, Holkeri muistuttaa, maahan tulevat ihmiset eivät ole se suurin ja kallein ongelma. Saasteet, jotka eivät ilmoittaudu ulkomaalaiskeskuksessa, ovat Holkerin mukaan todellinen uhka ja rahareikä.

Hän sentään myöntää, että on vakava paikka, jos itärajalle ilmestyy joukoittain elintasopakolaisia. Keskustelu uhkaavasta venäläistulvasta ei miellytä häntä: suu on parempi pitää supussa, ettei maassa pääse syntymään katastrofimielialaa.

KRIISISUUNNITELMA ON OLEMASSA

"Ihmisiä on autettava siellä, missä he asuvat. Ei ole kenenkään edun mukaista, että he lähtevät liikkeelle. Jörn Donner kysyi minulta, mitä teemme, jos 200.000 ihmistä tulee itärajan takaa, ammummeko heidät. Emme tietenkään. Soppakanuunakin on aika hyvä ase kuten olen joskus sanonut. Miljoonia me emme tietenkään pysty hoitamaan, vaikka meillä olisi millaiset maatalouden ylituotanto-ongelmat, mutta me voisimme auttaa lähialueitamme."

Onko meillä siis kriisisuunnitelma, jos Neuvostoliitossa syntyy kaaos?

Holkeri menee vaikean näköiseksi.

"No, täytyyhän meillä olla suunnitelmat valmiina. Meillä ON kriisisuunnitelma. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä siinä, että julistaisimme tämän valmiutemme yksityiskohdat maailmalle. Jos katamme pöydän johonkin tiettyyn paikkaan, niin kyllä sinne tietysti ruokavieraita tulee."

Suomi ei ole kärkkäästi tyrkyttämässä apuaan Neuvostoliittoon. Holkeri lähtee siitä, että apua pyydetään.

"Nämä ovat kahdenvälisiä asioita. Me emme lähde toimittamaan jotakin apua noin vain summamutikassa ilman virallista pyyntöä ja sen pohjalta tapahtuvaa yhteistyötä."

Neuvostoliittolaisten kanssa on siis keskusteltu hätäavusta?

"Jos sanotaan sillä tavalla, että meidän huomiotamme on kiinnitetty niihin ongelmiin, jotka ovat kasvamaan päin."

Jos nälkäpakolaisten telttaleirejä syntyy, kummalle puolen rajaa ne pystytetään?

"Me pyrimme auttamaan ihmisiä heidän kotonaan. Täytyy muistaa, että ne ihmiset, jotka asuvat meidän lähialueillamme, eivät suinkaan hätkähdä ensimmäisestä vaikeudesta. Siellä on sentään eletty paljon vaikeampia aikoja ja selviydytty . Eikä meidän pidä kuvitella, että ihmiset ovat valmiit jättämään kotinsa noin vaan."

Ei pidä manata esiin vaikeuksia, Holkeri korostaa: mitä vähemmän kauhukuvia maalaillaan, sitä parempi.

"Kun visioita vaaditaan, kannattaa katsoa, mitä visio tarkoittaa. Se tarkoittaa muun ohella harhanäkyä."

Pystymmekö hallitsemaan pakolaisvirrat, tapahtui mitä tapahtui?

"Ainahan maailmanlopun ennustajia on olemassa. Sellaiset asiat, jotka nyt ovat näköpiirissä, kyetään hallitsemaan. Jos ei kyettäisi, siitä pitäisi ilmoittaa."

Omin neuvoin Suomeen tulevat pakolaiset ovat uusi ja yllättävä ilmiö paitsi kansalaisille myös viranomaisille. Ulkomaalaiskeskus meni aluksi täysin tukkoon. Edes mappeja anomusten säilyttämiseen ei ollut riittävästi. Nyt on luvassa lisää virkamiehiä, lisää tietotekniikkaa, lisää mappeja, mutta vie aikansa ennen kuin koneisto alkaa toimia täydellä teholla. Vielä toistaiseksi asialliset ja asiattomat turvapaikka-anomukset seilaavat byrokratiassa kuukausikaupalla. Jokainen kuukausi tikittää suomalaisille 17 miljoonan laskun.

Turvapaikan hakija saattaa viipyä Suomessa vuoden ja ylikin, vaikka heti ensimmäisten kuulustelujen jälkeen on selvää, ettei turvapaikkaa heltiä. Jotkut lähtevät vapaaehtoisesti, kun pyyntö on evätty, mutta yhä useammat ymmärtävät jäädä odottamaan karkotusta. Jos eivät ymmärrä, humaanit pakolaisviranomaiset kyllä neuvovat.

Sisäministeri Jarmo Rantanen kuvailee pitkään ja vakuuttavasti, mitä kaikkea on tehty, jotta käsittelyajat nopeutuisivat ja todelliset tarvitsijat seuloutuisivat esiin.

"Meistä tämä tuntuu dramaattiselta, kun kaikki on niin uutta, mutta muualla Euroopassa käsittelyajat ovat pitempiä. Saattaa kestää vuosiakin ennen kuin turvapaikkapäätös tehdään."

Tällä hetkellä viranomaiset ovat toivottomasti sotkeutuneet somaleihin, joita on maassa nyt 800 ja lisää tuntuu tippuvan koko ajan. Pakoreitti kulkee Moskovan kautta.

SUOMI ON YK:N LINJOILLA

Virtaa Moskovasta ei ilmeisesti voi pysäyttää, sisäministeri Rantanen?

"Hyvä kysymys. Viime aikoina olemme keskustelleet paljon siitä, eikö Neuvostoliitto ole somaleille turvallinen maa. Jos somalit tulisivat Suomeen Ruotsin kautta, me voisimme palauttaa heidät, koska Ruotsi on Geneven pakolaissopimuksen mukainen turvallinen ensimaa. Onko Neuvostoliitto erilainen? Monien asiantuntijoiden mielestä ei ole. Kyllähän me joudumme harkitsemaan rajalta käännyttämistä, jos joukot kasvavat ylivoimaisen suuriksi. Toistaiseksi emme ole katsoneet käännyttämistä tarpeelliseksi."

Rantanen pitää kylmäjärkistä pakolaispolitiikkaa parempana kuin yltiöhumanismia, vaikka häntä sitten syytettäisiinkin raakuudesta.

Leveämmän leivän perään lähteneelle pakolaiselle Rantanen ei suo turvapaikkaa.

"Me olemme täysin YK:n linjoilla, eikä sielläkään pidettäisi pakolaiskriteereiden laventamisesta epämääräiseen humaaniin suuntaan. Pakolaisia on maailmassa nytkin niin paljon, ettei heitä millään pystytä hoitamaan."

Rantanen toivoo, että eduskunnan tulevassa ulkomaalaislakikeskustelussa syntyy selkeä linja siitä, paljonko ns. spontaanipakolaisia Suomeen otetaan.

Rantasen toivomuslistalla on myös siirtolaispoliittinen ohjelma: pakolaiset eivät ole mitään siirtotyöläisiä. Työvoima on hankittava erikseen, mutta mistä?

Suomi tahtoisi koulutettuja ihmisiä, jotka pystyvät sopeutumaan maan henkiseen ilmapiiriin ja työelämään. Sellaisia ei vain ole tarjolla.

Koulutettuja länsieuroopalaisia Suomi ei kiinnosta vähääkään. Idästä on tulijoita, mutta otetaanko heitä maahan? Rantanen ei tiedä vastausta: inkeriläiset ovat selvä tapaus, mutta muuten peli on avoin. Hallitus hahmottelee jonkilaista Kanadan mallista, aika itsekästä siirtolaispolitiikkaa, mutta toistaiseksi lähinnä itselleen mielenylennykseksi.

Jos hallituksen edustajat eivät uskalla ääneen sanoa, paljonko ulkomaalaisia Suomen yhteiskunta kestää, niin avosuisempia eivät juuri ole puolueidenkaan edustajat. He ovat vähän kuin eksyksissä pohdittuaan vuosikausia, montako kilttiä vietnamilaista Suomen maaseudulle voidaan sijoittaa.

Kaikki ovat valmiit viemään ruokaa Karjalaan ja auttamaan henkensä kaupalla pakenevia. Kaikki korostavat, että pakolaisia pitää ottaa vain sen verran kuin asuntoja ja töitä riittää. Elintasopakolaisia kohtaan ei myötätuntoa osoita juuri kukaan muu kuin ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jörn Donner, jolle pakolainen on pakolainen pakenee hän sitten mitä tahansa.

"Minun mielestäni henkilö, joka ei voi harjoittaa ammattiaan eikä toimia taloudellisesti jossakin maassa on pakolainen siinä missä joku ns. poliittinenkin pakolainen."

Donner on varma, että Suomi pystyisi hyvin ottamaan maahan 15000 ulkomaalaista vuodessa.

Vihreiden David Pemberton on donnerilaisilla linjoilla: maahan mahtuu hyvin kymmeniätuhansia ulkomaalaisia.

Muiden puolueiden edustajat eivät uskalla puhua numeroin.

Pidättyvä linja, kokoomuksen Pekka Kivelä antaa ohjeeksi.

Keskustan Erja Tikka kehottaa noudattamaan pakolaissopimusta.

Vasemmistoliiton Claes Andersson vetoaa vastuuseen: Suomella on sama vastuu pakolaisista kuin muillakin pohjoismailla.

Maaseudun puolueen Sulo Aittoniemi on juuri nähnyt vietnamilaisen pullakuskin. Sellaiset pakolaiset hänkin hyväksyy, mutta ei "keppaheikkejä".

"Meille tulee turvapaikan hakijoita, jotka on hylätty muualla. Suomi on roskasanko!"

Aittoniemi epäilee, että karkotetut "keppaheikit" pyrkivät takaisin väärällä nimellä. "Heille pitäisi lyödä otsaan tai kämmeneen näkymätön leima. Ultraviolettisäteellä voitaisiin sitten katsoa, onko hän jo käynyt maassa."

Aittoniemen leimausesitykseen ei sosiaalidemokraattien Ulpu Iivari osaa sanoa muuta kuin: "Oi, oi, oi."

Anneli Sundberg

HS: Ulkomaalaiskeskuksen johtaja epäilee: Turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti

Helsingin Sanomat: Ulkomaalaiskeskuksen johtaja epäilee: Turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti 1.8.1990

Sisäasiainministeriön ulkomaalaiskeskuksen johtaja Risto Veijalainen epäilee, että turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti. Veijalainen kertoo, että tällaisiin johtopäätöksiin on päädytty turvapaikan hakijoiden kertomusten perusteella.

"Kyllä tässä hakijoiden kertomusten mukaan on jokin taho, joka järjestelee turvapaikan hakijoiden tuloa Suomeen. Tietoa ei ole saatu suoraan puheista, vaan niiden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Sitä, harrastaako maahantuontia organisaatio vai henkilö, en lähde arvailemaan."

HS: Suomeen saapui Somaliasta lähes sata spontaanipakolaista

Helsingin Sanomat: Suomeen saapui Somaliasta lähes sata spontaanipakolaista 22.7.1990

Suomeen saapui Somaliasta lähes sata spontaanipakolaista


Apua majoitukseen kesähotelleista

Suomeen saapui perjantaina ja lauantaina Nuijamaan rajanylityspaikan kautta yhteensä 83 somalipakolaista. Uudet pakolaiset jouduttiin majoittamaan Imatralla kesähotelleihin, koska Rauhassa sijaitsevan vastaanottokeskuksen 150 paikkaa olivat jo täynnä.

Demari: Johanna Suurpää: Muukalaisia ja vihaa Suomessa

Demari, kolumni: Johanna Suurpää: Muukalaisia ja vihaa Suomessa

Rasismin sanotaan nostavan päätään Suomessa. Ensimmäinen ongelma tässä väitteessä on se, ettei rasismi-sanalla ole yksiselitteistä merkitystä. Sanakirjan mukaan kyse on teoriasta, jonka mukaan eräät rodut ovat ylempiä kuin toiset. Arkikielessä rasisti-nimityksellä saatetaan hutkia jokaista ulkomaalaisten maahanmuuttoa vastustavaa. Kansainvälisissä yhteyksissä rasismi tuo mieleen Etelä-Afrikan rotusorron tai natsi-Saksan juutalaisvainot.

Jos siis haluaa puhua aiheesta jonkinlaisella tarkkuudella, on syytä käyttää yksiselitteisempiä termejä. Tällaisia ovat suomen kielessä esimerkiksi muukalaisviha tai rotusyrjintä.