Jyrki Kasvi: Vapauden puolustus 1.8.2011
Norjan verilöylyn seurauksena netin vihakeskusteluja on vaadittu kuriin myös Suomessa. Nettikeskustelujen rajoittamisen perään huutajilta unohtuu, että sitä Brejvikin ja muut vastajihadistit nimenomaan haluavat, siivota itsensä kanssa eri mieltä olevien ajatukset julkisuudesta. Emme saa sortua samaan, rikkoa nimenomaan niitä arvoja, joita yritämme järkyttyneinä puolustaa.
Yksi vastajihdistien nettifoorumeilla toistama väite on se, että länsimainen media on osa dhimmaajien salaliittoa, puolueellista ja liberaalia eikä kerro totuutta maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, virhervasemmistosta saati islamista … Ja mustamaalaa isänmaallisia maahanmuuttokriitikoita. Mediavaikuttajat ovatkin esimerkiksi ”Väinämöisen” manifestin eliminointilistan kärkisijoilla. Syytöksistä uhkaa kuitenkin tulla totta, jos terrori saavuttaa tavoitteensa ja pelko ottaa vallan.
Nettikeskustelujen rajoittamista tulee vastustaa sekä periaatteellisista että teknologisista syistä. Periaatteellisista siksi, että sananvapaus on avoimen länsimaisen yhteiskunnan perusarvo. Jos länsimaat eivät olisi avoimia ja liberaaleja, Gates of Viennan kaltaiset nettifoorumit olisi suljettu vuosia sitten ja ylläpitäjät kadonneet. Paradoksaalisesti nimenomaan vastajihadistien halveksima liberalismi ja avoimuus on sallinut heidän toimia.
Sananvapaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitkä tahansa mielipiteet ja kannanotot tulee hyväksyä. Päinvastoin, se velvoittaa meitä kaikkia ottamaan myös itse kantaa, etsimään kirjoitusten ristiriitaisuuksia ja argumentoimaan niitä mielipiteitä vastaan, joita emme hyväksy. Muuten avoin demokratia taantuu äänekkäimpien demogogiaksi. Itse asiassa sananvapaus tarkoittaa todellisuudessa sananvelvollisuutta.
Nettikeskustelun rajoittaminen on myös teknisesti haastavaa ellei mahdotonta. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan toki saada poliitikoille parempi mieli, mutta Internet ei tunne rajoja. Jos keskustelua jostain aiheesta rajoitetaan Suomessa, keskustelufoorumin voi pienellä vaivalla perustaa vaikka tongalaiselle palvelimelle, joka ei tunnusta Suomen lainsäädäntöä. Esimerkiksi kun Suomessa kiellettiin seksin nettikauppa, palvelimet siirrettiin ulkomaille, ja toiminta jatkui entiseen tapaan.
Internetin sääntely edellyttää kansainvälisiä neuvotteluja ja sopimuksia. Toistaiseksi Suomi on ollut näissä neuvotteluissa aktiivinen kansainvälinen toimija.
Nettikeskusteluja valvomaan tarvittaisiin yksin Suomessa satoja ihmisiä. Esimerkiksi Kiina on palkannut yli 30.000 poliisia valvomaan kiinalaisten nettielämää, ja silti kiinalaiset pystyvät edelleen keskustelemaan netissä yhteiskunnallisista asioista vapaammin kuin missään muualla. Netin sensuroinnin vaikeutta kuvastaa hyvin teheranilainen opiskelija, joka kertoi minulle iranilaisten nuorten käyttävän nimenomaan kiinalaisten nettiaktivistien proxy-palvelimia, kun he lukevat netistä jotain mitä mullahit eivät halua heidän lukevan: ”Kiinalaiset proxyt ovat parhaita.”
Tulilinjalla on ollut etenkin nettikeskustelujen anonymiteetti. Nimimerkin suojista nettiin on helppo suoltaa vihaa ja visvaa tihkuvia mielipiteitä, mutta se on se hinta, joka meidän on sananvapaudesta maksettava. Anonymiteetti on keskeistä demokratialle, jotta ihmiset voivat ilman pelkoa nostaa esiin myös kipeitä kysymyksiä. Esimerkiksi mielenterveyspotilaiden vertaistukipalstat perustuvat nimenomaan siihen, että ihmiset voivat keskustella tunteistaan ja kokemuksistaan anonyymisti ilman pelkoa, että työtoverit tai sukulaiset saavat tietää.
Anonyymissä nettikeskustelussa on kyse samasta asiasta kuin naamioitumisessa mielenosoituksessa. Aina ei asiaansa voi puolustaa omilla kasvoillaan edes demokraattisessa oikeusvaltiossa. Esimerkiksi kun kirkon työntekijät muutama vuosi sitten osoittivat mieltään kirkon seksuaalivähemmistöjä syrjivää henkilöstöpolitiikkaa vastaan, heidän oli pakko peittää kasvonsa, ettei heille olisi tullut työpaikalla ongelmia … vaikka he ainoastaan vaativat kirkkoa noudattamaan lakia.
Nimimerkin suojista keskustelemisen estäminen olisi myös teknisesti hankalaa. Käytännössä kaikki keskustelupalvelut jouduttaisiin velvoittamaan tunnistamaan käyttäjänsä esimerkiksi pankkitunnusten tai sähköisen henkilökortin avulla. Muuten väärällä nimellä rekisteröityminen ja kirjoittaminen olisi naurettavan helppoa. Käytännössä kirjoittajien tunnistaminen olisi niin raskasta ja kallista, että Suomen keskustelufoorumit joko suljettaisiin tai siirrettäisiin ulkomaisille palvelimille.
Internet on hyvä esimerkki siitä, että teknologialla on arvot. Sen perusprotokollien ensimmäiset versiot ohjelmoitiin Kalifornian yliopistokampuksilla hippivuosina. Information wants to be free! Ilman Internetin anarkistista vapautta esimerkiksi arabimaiden kansannousut olisivat tuskin onnistuneet. Viranomaiset eivät enää pystyneet estämään kansaa saamasta tietoa, vaikka hallitsivat televisiota, radiota ja lehdistöä.
Jos Internetin perusta olisi rakennettu esimerkiksi Leningradin yliopistossa, sen valvonta ja kontrollointi olisi paljon helpompaa. Todennäköisesti kritiikki kohdistuisi nimenomaan siihen, että Internetin valvonta olisi liian helppoa, että sitä voitaisiin käyttää kansalaisten kansalaisoikeuksien loukkaamiseen.