torstai 13. kesäkuuta 2013

Ilta-Sanomat: RP varoittaa "autotalleista kiinnostuneista ulkomaalaisista moniosaajista"

Ilta-Sanomat: RP varoittaa "autotalleista kiinnostuneista ulkomaalaisista moniosaajista" 13.6.2013

Keskusrikospoliisi suosittelee, ettei ulkomaalaisia "moniosaajia" päästetä kurkistelemaan suomalaisiin autotalleihin.
Kysymys on niin sanotuista irlantilaisista asfalttimiehistä, jotka ovat viime vuosina laajentaneet palvelutarjontansa kattamaan lähes kaiken pihojen asfaltoinneista ja kivitöistä aina pientalojen seinien maalaamiseen tai kattojen pesuihin ja suojakäsittelyihin.

Ainakin osa töiden tekijöistä on poliisin mukaan ollut erityisen kiinnostuneita myös omakotitalojen sisätiloista, pihalla olevasta irtaimesta sekä autotallien sisällöistä.

"Yleisesti voidaan todeta, että kyseiset henkilöt ilmoittavat kauppoja hieroessaan pystyvänsä tekemään ongelmitta minkä tahansa ammattityön, mikä vain sattuu olemaan tarjolla", KRP varoittaa moniosaajiksi kutsumiensa henkilöiden keinoista.

Etumaksun jälkeen remontti jää kesken ja remonttimiehet poistuvat paikalta. Tuloksena on pahimmillaan rahojen menetys sekä huonosti tehty ja keskeneräiseksi jäänyt urakka. Joskus tilaajan vastuulle jää myös pihan puhdistaminen esim. ns. ”asfaltista”, joka voi pahimmillaan olla sepelin ja jäteöljyn sekoitusta.

Työtarjouksiin on liittynyt kiirettä, pakottamista ja uhkailua. Töitä on myös pyritty aloittamaan heti ja neuvottelujen vielä kestäessä pihaan on tehty ”näytteeksi ilmaista työtä”, esim. kivipintaa. Edellä kuvattuja pihankunnostajia on jo tavattu ainakin pääkaupunkiseudulla, Turun seudulla ja Pohjanmaalla.

Poliisi kehottaa poistamaan tämänkaltaiset yrittäjät pihalta ja autotalleista välittömästi sekä soittamaan tarvittaessa hätäkeskukseen. Viranomaiset ovat myös kiinnostuneita kyseisiin henkilöihin liittyvien ajoneuvojen rekisteritunnuksista ja muista tuntomerkeistä.