Yle: Avasin kotimme oven romanikerjäläisille - tositarina ihmisistä, joita kukaan ei halua

Yle: Avasin kotimme oven romanikerjäläisille - tositarina ihmisistä, joita kukaan ei halua 18.6.2013
Yle: Kenen olisi pitänyt auttaa?
Yle: Romanit on suuri kansa, jota köyhyys yhdistää

Taustaa:
Yle: Romanialaisperhe kerjää rahaa kotimaassa odottaviin velkoihin

Vieraanvaraisuus on ominaisuus, jonka olen halunnut liittää itseeni. Mutta kun otin vieraakseni romanikerjäläisperheen, identiteettini joutui kaaokseen. Asettumalla kaikkein heikoimpien rinnalle sain hyvästellä omankin statukseni keskiluokkaisena Ylen toimittajana.

Tapasin Marian ja Grigoren Jyväskylän kävelykadulla. Maria venytteli haitarista hitaita säveliä. Näin, että hän on raskaana, ja mietin miltä mahtaa tuntua pitää raskasta haitaria suuren vatsan päällä.

Kaksi pientä lasta pyöri väkkärää äidin ympärillä ja vaati häneltä milloin mitäkin. Melkein tunsin supistuksen minäkin, kun Maria vääntäytyi pystyyn lohduttaakseen itkevää tyttöään.

Keskustelu ei oikein sujunut, ennen kuin Grigore ilmaantui paikalle. Kysyin, mistä he tulevat ja onko Marialla kaikki hyvin raskautensa kanssa, ja sain vastauksen sujuvalla englannin kielellä.

Heidän tarinansa oli surullinen, niin kuin kerjäläisen tarinan kuuluu olla. Köyhyyttä, velkoja, epäonnea.

Illalla satoi ja oli jäätävän kylmä. Mielikuva sotkuisesta pakettiautosta vaivasi minua. Mistä he saavat puhdasta vettä? Missä voi yöllä käydä vessassa? Entä vaihtaa kakkavaippoja? Ovatkohan nälissään?

Yön korvalla en enää keksinyt syitä pysyä paikallani, vaan keitin termarillisen vettä, pakkasin kassillisen ruokaa mukaani ja vein keskustaan. Grigore ja Maria vähän yllättyivät, mutta kiittivät kauniisti.

Ei heillä akuuttia hätää ollut. He tiesivät lähiseudun avoinna olevat huoltoasemat, puiston laidalla oli yleisövessa, ja vettä ja kahvia sai Mäkkäriltä. Lisäksi viereisen pakettiauton omistaja osoittautui Grigoren veljeksi. Veli perheineen oli myös kerjuureissulla, kohtalotoverina.

Tunsin itseni hölmöksi. Mitä minä aikuisia ihmisiä holhoan; ovat ilmiselvästi selvinneet hengissä tähänkin asti. Kotona odotti tympääntynyt aviomies.

- Mukava, että sinulla on välillä aikaa meillekin.

Ovien ja sydämien saranat ruosteessa

Seuraavana iltana törmäsin perheeseen Kuokkalassa. Grigore olisi halunnut peseytyä, mutta hänellä ei ollut vaihtovaatteita. Maria itkeskeli ja silitteli vatsaansa. Tunsin itseni jälleen hölmöksi. Nyt sen takia, että en muka voinut pyytää heitä kotiini. Meillähän on suihku, vaatteita yllin kyllin ja pehmeä sohva, jossa Maria voisi levähtää.

Viereisen kerrostalon kellarissa oli jonkin kristillisen yhteisön kokous. Miehet seurasivat asioiden etenemistä ja kyselivät. Tuntui oudolta olla kerjäläisten asiamiehenä.

Kun olimme lähdössä, pihalla pyöriskelevät miehet kerääntyivät äkkiä auton ympärille. Eräs heistä alkoi latoa seteleitä Grigoren kouraan.

- Puheenjohtajan ominaisuudessa minä luovutan sinulle nyt 63 euroa ja muutamia senttejä päälle. Silminnäkijät todistavat summan oikeaksi.

Hymyilytti. Olin vähän ylpeä siitä, että meillä Suomessa ei kenenkään tarvitse jäädä ihan yksin. Ihmisillä on sydän paikallaan.

Kun mieheni kohtasi Marian, Grigoren ja lapset, hänenkin sydämensä lämpeni. He ovat ihmisiä, niin kuin me, ja he ansaitsevat tulla kuulluiksi. Maailman kuluneimman klisheen todeksi eläminen on vaikuttava kokemus.

Yhteiskunta auttaa niitä, jotka katsoo sen arvoiseksi

Seuraavana päivänä sinivalkoinen ylpeyteni haihtui savuna ilmaan. Olin kuvitellut, että kun minä; suomalainen, kunnollinen, selväsanainen henkilö; selvitän tämän hädänalaisen perheen tilannetta, yhteiskunta ottaa heidät syliinsä. Toisin kävi.

Seurakunnalla ei ollut mitään mahdollisuuksia taloudelliseen avustamiseen.

Kunnan maahanmuuttopalveluissa pahoiteltiin tilannetta.

Jyväskylän Katulähetyksen Päiväkeskukseen ei oteta lapsiperheitä.

Ruokapankki ei avusta ihmisiä, joilla ei ole voimassa olevaa toimeentulotukipäätöstä. Hätäpaketin sentään saimme, mutta seuraavan saisi vasta vuoden päästä.

A-Killan päiväkeskukseen ei saa tulla, ellei ole entinen alkoholisti.

Ensi- ja turvakodin asiakkaaksi ei pääse ilman sosiaalitoimen lähetettä.

Hope ry:n Jyväskylän osasto auttaa vain jyväskyläläisiä.

Pelastusarmeijan kohdalla välkähti valoa: he antoivat perheelle lahjakortin ruokaa varten.

Neuvola suostui järjestämään yhden tarkastuskäynnin ja verikokeet synnytystä varten.

Helluntaiseurakuntaa ei kiinnostanut.

Vapaakirkkolaiset kiinnostuivat, mutta eivät pystyneet tarjoamaan pidempiaikaista apua.

Katulähetyksellä oli vapautumassa kriisiasunto, mutta sinnekään ei päässyt ilman sosiaalitoimiston siunausta.

Auttamisen valta kasaantuu harvojen käsiin

Sosiaalitoimistoon en ensin uskaltanut soittaa, sillä pelkäsin heidän muitta mutkitta huostaanottavan lapset, mikä olisi perheen kannalta pahin kuviteltavissa oleva onnettomuus.

Näytti kuitenkin siltä, että kaikki tiet johtivat sosiaalitoimistoon. Koko kolmas sektori, meidän aktiivinen kansalaisyhteiskuntamme, näyttää olevan polvillaan sosiaaliviranomaisten edessä. Elleivät he halua auttaa, ei kukaan muukaan voi.

Jyväskylän kaupungilla on kahdeksan johtavaa sosiaalityöntekijää, joista kolmannen kanssa pääsin hedelmällisiin keskusteluväleihin. Hän lupasi miettiä, voisiko perhe majoittua vapaana olevaan kriisiasuntoon. Valitettavasti selvitystyö kesti liian kauan.
Rahaa saa kerätä hädänalaisille, mutta ei romaneille

Kuumentunut puhelin kädessäni totesin, että täytyy itse tehrä jotain.

Ja jos työtä on tiedossa, ensin täytyy asioida poliisilaitoksen, maistraatin, verotoimiston ja Kelan kanssa.

Mieheni kanssa polkaisimme pystyyn blogin, jossa kerroimme Grigoren ja Marian tarinan suurelle yleisölle. Ideamme oli kerätä tuttavapiiriltämme rahaa, jota voisimme käyttää perheen talon takaisin lunastamiseen.

Soitin poliisilaitokselle saadakseni virallisen rahankeräysluvan.

Laki kyllä tuntee tilanteen, jossa kerätään rahaa yksittäisen, hädänalaisen perheen tukemiseksi. Poliisi ei kuitenkaan uskonut, että kyseinen lainkohta olisi kirjoitettu romanikerjäläisiä ajatellen. Sitä paitsi lupaa pitäisi ehkä hakea sisäasiainministeriöstä, koska netissä tapahtuva keräys laajenee Keski-Suomen poliisin toimintavaltuuksien ulkopuolelle. Masennuin näistä tulkinnoista niin, että rahankeräys loppui siihen.

Ainahan jotain työtä luulisi olevan

Työvoimatoimistosta osattiin kertoa, että Suomeen tulleen romanin ainoa ulospääsy huutolaisuudesta on työpaikan saaminen. Ja jos työtä on tiedossa, ensin täytyy asioida poliisilaitoksen, maistraatin, verotoimiston ja Kelan kanssa. No sehän kuulostaa jo tutun kotoisalta, mietiskelin.

Tartuin jälleen puhelimeen.

Mainoksia jakamalla voisi tienata 100-200 euroa kuussa.

Rakennustyömaiden budjetti oli vedetty niin tiukalle, ettei siinä ollut edes pienen hanttihomman mentävää aukkoa. Erään urakointiyrityksen myötämielinen toimitusjohtaja sanoi, ettei hän voi työllistää ulkomaalaista, koska vastaanotto työmaalla on niin törkeän rasistinen.

Kukkapuutarhalla sesonki oli jo ohitse, marjatiloilla se ei ollut vielä alkanut.
Surkimuksena surkimusten rinnalla

Tässä vaiheessa taloutemme alkoi olla katastrofin partaalla. Viisi alle neljävuotiasta lasta sotki paikkoja paljon nopeammin kuin niitä pystyi siivoamaan. Kattilat kävivät pieniksi ja leluista tuli riitaa. Hiljaisuus ei laskeutunut kymmeneltä ja naapurit pyörittelivät päätään.

Jos omien lasteni kanssa olimme kyenneet joten kuten pitämään pystyssä kunniallisuuden julkisivua, seitsemän ihmisen huoltajana emme enää pystyneet siihen.

Kunnianhimoinen auttamisprojektimme koki surkean lopun. Kymmenet virkamiesten ja -naisten antamat täystyrmäykset, umpikujat ja järjettömyydet olivat asettaneet meidät siihen asemaan, joka on jokaiselle romanikerjäläiselle tuttu: heille ei ole tilaa missään.

Nyt perhe on Ruotsissa. He lähtivät sinne parempien työmahdollisuuksien perässä juuri ennen lapsen syntymää. Pieni poika syntyi Uppsalan sairaalassa kaksi viikkoa sitten. Äiti, isä ja lapset voivat hyvin, kerrottiin viestissä.

________________________________

Yle: Kenen olisi pitänyt auttaa?

Ylen toimittaja yritti auttaa kodittomia romanikerjäläisiä. Yrityksistä huolimatta auttavaa tahoa ei löytynyt. Missä vika?

Kun toimittaja Matleena Ylikoski kokeili, miten helppoa oli löytää apua kodittomalle romaniperheelle hän törmäsi ylitsepääsemättömiin esteisiin. Kenen olisi pitänyt auttaa lapsiperhettä, kierrettiinkö asiassa vastuuta?

Onko sinulla kokemuksia tänne saapuneiden kodittomien auttamisesta?

_________________________________

Yle: Romanit on suuri kansa, jota köyhyys yhdistää

Euroopassa elää 10-12 miljoonaa romania. Heistä vain pari-kolme miljoonaa asuu Romaniassa, ja loput kiertelevät paremman elämän perässä koko Euroopan alueella. Romanit ei ole yhtenäinen kansa, vaan läheltä katsottuna romanit näyttäytyvät monikasvoisena ja -ongelmaisena ihmisryhmänä.

Romania on 22 miljoonan asukkaan maa, joka koki 1990-luvun alussa kommunismin romahtaessa valtavan mullistuksen yhdessä muiden Itä-Blokin maiden kanssa. Euroopan Unioniin maa liittyi vuonna 2004.

Talouden ja kulttuurin uudelleen järjestäytyminen on ollut kivulias prosessi. Köyhyys, työttömyys ja osattomuus ovat ryöpsähtäneet käsistä, kun kovaotteinen kommunismi lakkasi hallitsemasta yhteiskuntaa.

Jo ennestään heikoilla ollut romanivähemmistö kärsi vallanvaihdoksesta eniten. Romanit kohtaavat monenlaista syrjintää paitsi Romaniassa, myös muissa Euroopan maissa.

- Romaneja pakkohäädetään leireiltä, joissa he asuvat. Kouluissa romanilapsia on eristetty romanilapsille suunnattuihin luokkiin ja kouluihin ilman syytä. Työelämässä on monenlaista syrjintää, työnsaanti ylipäätään on vaikeaa. Äärioikeiston ja muiden ryhmien väkivaltaisia hyökkäyksiä romaneja vastaan ei aina tutkita kunnolla, luettelee Amnestyn ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro.

Kerjuureissulle lähdetään yhä kauemmas

Romanian työttömyysluvut ovat omaa luokkaansa. Kilpailu maan vähistä työpaikoista on entisestään kiristynyt, kun romaneja on ajettu pois ympäröivistä maista, sanoo Romaniassa käytännön avustustyötä tekevä Mauri Ojala.

Kerjäämisestä onkin tullut romaneille yksi elinkeino. Kerjuureissut ovat monelle perheelle ja suvulle ainoa tapa saada elantonsa, toteaa romanien kanssa työskentelevä Anca Enache Helsingin Diakonissalaitokselta.

Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämässä Hirundon-päiväkeskuksessa kerjäläisasiaa seurataan lähietäisyydeltä:

- Vilkasta on ollut. Meillä käy päivittäin satakunta ihmistä. Määrä on saman suuntainen kuin viime kesänä, toteaa palvelualueen johtaja Pekka Tuomola.

Julkisuudessa esitetyistä kielloista ja kehotuksista huolimatta ihmiset eivät ole lakanneet antamasta rahaa kerjäläisille.

- Kyllä ihmiset antavat. Vaikka kerjäämällä kertyisi päivässä vain 10 euroa, se on silti enemmän kuin kotimaassa voisi saada, Tuomola sanoo.

Toisin kuin julkisuudessa on spekuloitu, Tuomolan mukaan Suomessa kerjäläisten taustalla ei juurikaan ole järjestäytynyttä rikollisuutta.

- Muutaman kerran olemme olleet yhteydessä poliisiin.

Rikollisuuden raja on kuitenkin häilyvä. Monet ostavat matkalippunsa velaksi, eivätkä pystykään maksamaan sitä takaisin.

- Onko tällainen matkanjärjestäminen rikollista, miettii Tuomola.

Useimmat yleistykset kuvaavat huonosti yksittäisiä kerjäämään lähteneitä ihmisiä. Yhteisiäkin piirteitä voi silti löytää.

- Useimmat eivät koskaan ole olleet oikeissa töissä kotimaassaan. Naiset ovat huonosti koulutettuja, jos ovat käyneet kouluja ollenkaan. Säännöllinen kuukausitoimeentulo puuttuu kaikilta. Se pakottaa lähtemään, luonnehtii Anca Enache.

EU ei ollutkaan hyväntekijä

Romanien syrjintä ja köyhyys on ensisijaisesti Romanian ja EU:n asia. Siitä vallitsee Suomessa yhteisymmärrys.

Asiassa näyttää kuitenkin vallitsevan kaksi ongelmaa: Ensinnäkin Romanian valtiolla ei ole rahaa eikä halua huolehtia vähemmistöstään. Toisaalta Euroopan unioni on sekä hampaaton että haluton hoitamaan romanien asiaa.

- EU:ssa on nyt paljon suuremmat asiat pinnalla. Miten siellä ehdittäisiin kiinnostua romaneista, Pekka Tuomola hymähtää.

Avustustyöntekijä Mauri Ojala on sitä mieltä, että EU on itse asiassa Romanian suuri ongelma. Ojalan mukaan EU:n maatalouspolitiikka yhdistettynä kapitalismiin on johtamassa perinteisen maaseutukulttuurin tuhoutumiseen.

- Ennen ihmisillä oli turvaa toisistaan ja pienistä maatilkuistaan he saivat välttämättömän ravinnon. Nyt suuret tilat ovat ostaneet maat itselleen, ja kaiken lisäksi EU:n virkamiehet vainoavat pienviljelijöitä sanktioidensa kanssa, Ojala puuskahtaa.

Ojalan omassa kotikylässä lehmien määrä on tippunut parissa vuodessa 200:sta 30:een.

- Vallankumous ja EU ovat tuhonneet kyläyhteisöt, eikä mitään turvaverkkoa ole luotu tilalle, Ojala syyttää.

Romanikysymystä on hoidettava monella tasolla

Suomen Amnestylla on menossa kampanja, jolla se painostaa EU-komissiota tarttumaan romanien syrjintään.

- Unionin rasismi-direktiivi kieltää kaiken syrjinnän. Jos direktiiviä ei noudateta, komissiolla on monenlaisia keinoja puuttua tilanteeseen, kertoo ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro.

Yksi keino on rikkomusmenettely, jossa komissio ottaa yhteyttä jäsenvaltion hallitukseen. Seuraa kirjeenvaihtokierros, jossa jäsenvaltio selvittää, miten aikoo hoitaa esiin otetun ongelman. Jos komissio ei ole tyytyväinen, se voi viedä valtion EU:n tuomioistuimeen.

- Komissio on viestittänyt meille, että se on halukas aloittamaan rikkomusmenettelyn rasismiasioissa, jos tarvitaan. Mutta ainakaan vielä sitä ei ole missään maassa tapahtunut, Laajapuro kertoo.

Poliittisten ympyröiden lisäksi romanikysymykseen täytyy reagoida käytännön elämän tasolla.

- Auttamisessa täytyy aina katsoa kokonaisuutta. Mutta ihmisillä on hätä myös tässä ja nyt. Ei voi vain odottaa, että tilanne Romaniassa paranee, toteaa Anca Enache.

Enachen mukaan Suomessa kauaskantoisinta auttamista voisi olla toimiminen tukihenkilönä.

- Se voi olla auttamista työnhaussa, kouluun pääsemisessä ja yhteiskunnan muissa kiemuroissa. Tärkeää on kohdata romanit ihmisinä, joilla on oma taustansa ja tarinansa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että romaneille annetaan ääni ja mahdollisuus osallistua itse.