perjantai 2. syyskuuta 2016

Yle: Islam-vastaiset lappuset hävisivät Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselta

Yle: Islam-vastaiset lappuset hävisivät Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselta 2.9.2016

Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen turvallisuudesta huolehtiva henkilökunta on pitänyt silmänsä auki, mutta lappujen alkuperä ei ole selvinnyt. Myöskään uusia lappusia ei ole ilmestynyt kampukselle. Hallintojohtaja toivoo tilanteen olevan ohi.

Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella löytyi vielä elokuun alkupuolella islam-vastaisia lappuja, joita oli jätetty eri puolille kampusta. Lappuja löytyi muun muassa kirjastosta kirjojen välistä.

Yliopiston turvallisuudesta vastaavat työntekijät, kuten vahtimestarit ovat hallintojohtaja Timo Meriläisen mukaan olleet elokuun aikana tavallista tarkempana.

– On pidetty silmät auki ja pyritty perkaamaan, mistä laput ovat lähteneet ja kenen toimesta tulleet kampukselle, Meriläinen kertoo.

Lappujen alkuperä ei kuitenkaan ole selvinnyt, eikä uusia lappuja enää ole ilmestynyt.

– Toivottavasti tämä on nyt ohimennyt vaihe. Luotan, että jos joku huomaa, että lappuja vielä jätetään, hän ilmoittaa siitä, Meriläinen toivoo.