perjantai 29. tammikuuta 2010

Keskisuomalainen: Pakolaisille varovaisesti vihreää valoa

Keskisuomalainen: Pakolaisille varovaisesti vihreää valoa 27.1.2010
YLE Keski-Suomen uutiset 28.1.2010

Kinnulan kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen äänin 4-3 hakea rahoitusta Haapahankkeelle sisäasiainministeriöltä. Hankkeessa on kyse haavoittuvassa asemassa olevien pakolaisten vastaanottamisesta kuntaan. Rahoitushakemus ei vielä tarkoita pakolaisten vastaanottamista kuntaan, vaan kunta päättää siitä myöhemmin erikseen.

Haapahankkeen puolesta äänestivät keskustalaiset Marjatta Koivukoski, Leena Viinikainen ja Mikko Ihanti sekä SDP:n Raimo Pekkarinen. Sitä vastaan äänestivät Keskustan Kalevi Kinnunen ja kokoomuslaiset Anitta Hakkarainen ja Ilkka Leppänen.

YLE Keski-Suomen uutiset

Studiotoimittaja
Keski-Suomen pienissä kunnissa havitellaan pakolaisista väestökadon pysäyttäjää. Kinnulan kunnanhallitus päätti maanantaina yhden äänen enemmistöllä hakea valtion rahaa pakolaishankkeeseen. Kyyjärvellä pakolaisten vastaanotto kaatui viime vuonna vasta tiukassa valtuustoäänestyksessä.

Toimittaja Markku Möttönen
Näillä herroilla olisi samanlainen resepti oman kuntansa kuihtumista vastaan.

Juha Urpilainen, Kinnulan kunnanjohtaja
Pakolaiset toisivat Kinnulaan uutta vilinää, suhinaa, sätinää ja rahaa.

Toimittaja
Keski-Suomessa pakolaisia on nyt vain Jyväskylässä. Kinnulassa kunnanhallitus sanoi alkuviikosta alustavasti pakolaisille tervetuloa. Kyyjärven valtuusto sanoi heille viime kesänä yhden äänen enemmistöllä stop. Mutta kunnanjohtajan mielestä lisäväkeä tarvittaisiin.

Matti Muukkonen, Kyyjärven kunnanjohtaja
Meiän seutukunnalta, Saarijärvi-Viitasaaren seudulta, semmonen viissataa ihmistä lähtee vuosittain.

Juha Urpilainen, Kinnulan kunnanjohtaja
Näillä pakolaisilla me pystyttäis paikkaamaan tää vuotuinen väestökato ja siten säilyttään meidän palvelurakenne. Koska jos meillä väestö vähenee, niin se väistämättä tarkottaa sitä, että palvelut vähenee.

Muukkonen
Ja saatais sillon lisää niitä tekeviä käsiä muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Toimittaja
Mut eiks se tietäis vain lisää kuluja, ainakin alussa?

Urpilainen
Alkuvaiheen kulut eivät ole kohtuuttomat. Me on laskettu niitä kuluja ja uskosin, että me päästään niinkun kuntatalouden näkökulmasta plussalle.

Muukkonen
Ja myöhemmällä tähtäimellä nää kaikki ihmiset on sitten töissä ja koululaiset koulussa, niin siitä tulee ihan samanalaisia kuntalaisia kun kaikista muistakin.

Toimittaja
Entäs kulttuurishokki? Puolin ja toisin.

Urpilainen
Kulttuurishokki varmasti on jonkunmoinen, mutta en usko, että se on liian suuri, kun me osataan siihen valmistautua.

Muukkonen
Aina ratkastavissa sillä, että ihmiset ovat avoimia ja kohtaavat toisia kulttuureja. Että ihan samalla tavalla on ne pölkkiset ja peuranlinnalaisetkin tulleet toimeen keskenään.

Urpilainen
Toinen syy on sitten tämmönen humaanimpi syy, että me Suomessa varmasti eletään kohtuullisen hyvin, niin kyllä siinä jokaisen pitää tutkiskella omassa sydämessään, että eikö sitä auttamishalua löydy.