keskiviikko 27. tammikuuta 2010

YLE: Osa romaniperheistä palaa kotimaahansa

YLE Helsinki: Osa romaniperheistä palaa kotimaahansa 27.1.2010

Osa kaupungin hätämajoituksessa Helsingissä asuvista romaniperheistä on palaamassa takaisin kotimaahansa. Kaksi perheistä käy parhaillaan neuvotteluja sosiaaliviraston kanssa lentojen järjestämisestä Romaniaan.

Yksi perhe suunnittelee lähtevänsä kotimatkalle autolla. Viidestä hätämajoituksessa asuvasta romaniperheestä ainoastaan yksi on ilmoittanut, ettei halua lähteä takaisin kotimaahansa.

Helsingin kaupungin ja Diakonissalaitoksen järjestämän hätämajoituksen on suunniteltu päättyvän tammikuun loppuun mennessä. Ketään ei kuitenkaan aiota ajaa ulos pakkaseen majoituksen päätyttyä.

Diakonissalaitos ja kaupunki neuvottelevat tilanteesta ensi maanantaina.

Kerjäläistutkinnan suma ei etene

Poliisitutkinta romanikerjäläisiä Suomeen välittäneen rikollisjoukon toimista polkee paikallaan. Keskusrikospoliisi on kiirehtinyt tutkimuksiin tarvittavia viranomaistietoja Romaniasta, mutta laihoin tuloksin.

KRP alkoi viime vuoden lopulla epäillä, että kerjäläis-tapaus saattaa liittyä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja osa Helsinkiin tulleista romaneista saattaisi olla ihmiskaupan uhreja.

Romaniassa on otettu kiinni 12 välityksistä epäiltyä henkilöä. Eräiden arvioiden mukaan tekojen takana on liiga, jossa on kaikkiaan noin 30 jäsentä.

KRP on tehnyt yhteistyötä ja tietojen vaihtoa Romanian viranomaisten kanssa viime kesästä lähtien.