tiistai 19. tammikuuta 2010

YLE: Kouvola otti aiempaa enemmän pakolaisia

YLE Kymenlaakso: Kouvola otti aiempaa enemmän pakolaisia 19.1.2010
Kouvolan maahanmuutto-ohjelmaluonnos (pdf)

Kaupunki suhtautuu edelleen nihkeästi maahanmuuttoon. Kaupunginhallitus palautti maahanmuutto-ohjelman uuteen valmisteluun. Viime vuonna Kouvola otti ensi kertaa saman verran pakolaisia kuin muut samankokoiset kaupungit, yli 70.

Suurin osa viime vuonna tulleista pakolaisista asutettiin Lehtomäen lähiöön.Tulijat ovat muuttaneet lähiön katukuvaa värikkäämmäksi. Edellisinä vuosina Kouvolan-seutu on ottanut pakolaisia alle puolet viimevuotisesta määrästä.

- Emme me ole siitä paljon huudelleet, maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri sanoo.

Kouvolan kaupungin sosiaalitoimen tilaajajohtaja Niina Korpelainen sanoo, että maahanmuuttoa on ollut syytä lisätä.

- Kouvola on nyt kymmenenneksi suurin kaupunki, meidän täytyy kantaa vastuumme, Korpelainen vetoaa. Korpelainen on ollut koordinoimassa maahanmuutto-ohjelman tekoa.

Maahanmuutto-ohjelma bumerangina takaisin valmisteluun

Kaupunginhallitus palautti kuitenkin maanantaina bumerangina valmisteluun ohjelman, jota on hitsattu kasaan jo keväästä asti. Kaupunginhallitus halusi siihen kriittistä tarkastelua, sillä ei ole haluja maksaa pakolaisten tulosta.

Ohjelman kirjoittaja on tuskastunut asenteisiin.

- Kyllä tämä vaikeaa on ollut, maahanmuutto-ohjelman laatiminen ja vastaanottokeskuksen tuominen. Toivoisin, että uusi Kouvola avaisi portteja ja oviaan ja tulisi läpinäkyväksi - ja hyväksyisi myös muut kun täällä jo olevat kouvolalaiset, Kouvolan kaupungin maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri sanoo.

"Pakolaiset maksavat niin kuin muutkin kaupunkilaiset"

Uuden maahanmuutto-ohjelman tavoite on kotouttaa tulijat nopeasti. Maahanmuuttokoordinaattori Satu Kurri on laskenut, että jos Kouvola ottaisi 50 - 60 pakolaista vuodessa, valtion heistä maksama tuki kattaisi maahanmuuttotoimiston kulut. Valtio maksaa myös ensimmäisen kolmen vuoden toimeentulotuen.

Pakolaisista on silti kuluja, esimerkiksi koulutus ja terveydenhoito maksavat. Kaupunginhallituksen mielestä ohjelmaa pitää tarkastella kriittisesti, pakolaisista ei saisi olla kaupungille kuluja.

- Siis minä en voi lähteä sellasesta asenteesta. Totta kai kaupungin asukkaista on kuluja, mutta toivotaan, että he toisivat tulevaisuudessa myös tuloja.

Tammikuun alussa Kouvola avasi maahanmuuttotoimistonsa kävelykatu Manskilla. Siitä toivotaan kohtaamispaikkaa muualta tulleille. Maahanmuuttotoimiston työntekijämäärää olisi tarkoitus lisätä ja toiminta vakinaistaa.

Töihin kolmessa vuodessa maahantulosta?

Kouvolan uudessa maahanmuutto-ohjelmassa tulijat vedettäisiin opiskelemaan kieltä kuukauden sisällä muutosta. Kunnianhimoinen tavoite on, että he olisivat valmiita töihin kolmessa vuodessa.

Tällä hetkellä Kouvolan maahanmuuttajat opettelevat kieltä kansalaisopistossa ja aikuiskoulutuskeskuksessa. Jotkut aloittavat opiskelun siitä, miten luetaan ja kirjoitetaan. Toiset ovat jo tullessaan tohtoreita.

Töihin pääsyä ennen on opittava kieli. Turkin kurdi pakeni vankilaa ja turkin armeijaan joutumista Suomeen. Hänellä olisi jo kiire ammattiopintoihin.

- Se tuntuu vähä hitaalta, minä haluan tottakai opiskella nopeast. Mutta täällä on näin, Dogan Ülüs toteaa.

Turkissa Dogan oli sekatyömies, maalari - tarjoilija - valomainostekijä. Suomessa hän haluaisi opiskella autonasentajaksi. Muut tavoitteet elämässä ovat hyvin suomalaiset.

- Haluan käydä suomalaisen armeijan, saada lapsia, omakotitalon ja pienen pihan, Dogan Ülüs haaveilee.

Kouvolan maahanmuutto-ohjelman tavoitteita

** 50 - 60 pakolaista vuodessa

** suomenopintoihin kuukauden päästä saapumisesta

** töihin kolmessa vuodessa

** valtio maksaa kolme vuotta tukea pakolaisten ylläpidosta ja toimeentulotuen kolmeksi vuodeksi. Kaupungille jäisi maksettavaksi terveydeydenhoito, koulutus ja asuminen


YLE Kymenlaakso / Maria Stenroos