tiistai 12. toukokuuta 2009

HS: Lahden seurakuntien hoivaama kurdiperhe karkotettiin


Helsingin Sanomat:
Lahden seurakuntien hoivaama kurdiperhe karkotettiin
12.5.2009


YLE Päijät-Häme:
Lahdessa turvassa ollut kurdiperhe käännytetty


Lahden seurakuntien hoivaama kurdiperhe käännytettiin tiistaina Suomesta. Lahden poliisi saattoi heidät virka-aputyönä lentäen Istanbuliin, missä Turkin viranomaiset olivat vastassa.

Diakoniajohtaja Teuvo Siivosen mielestä perheen turvapaikka-anomuksen käsittely kesti kohtuuttoman kauan, miltei kaksi vuotta.

Lahden evankelisluterilaisten seurakuntien hoivissa perhe oli viime syksystä, jolloin perhe oli jo saanut kielteisen vastauksen sekä maahanmuuttovirastolta että Helsingin hallinto-oikeudelta.

Siivonen oudoksuu sitä, että käännyttäminen toteutettiin huolimatta hallinto-oikeudessa vireillä olevasta uudesta hakemuksesta sekä kurdien asemasta Turkissa.

"Viranomaisten mukaan perhe ei täyttänyt humanitaarisen suojelun ehtoja, vaikka äiti on sairas ja neljästä lapsesta nuorin on syntynyt viime kesänä Suomessa", kummastelee Siivonen. Kaksi lapsista kävi Lahdessa koulua, vaikka siihen ei turvapaikan hakijoilla ole velvoitetta.
______________________________

YLE Uutiset:

6-henkinen kurdiperhe, jolle Lahden ev.lut.seurakunnat tarjosi turvapaikan oikeuskäsittelyn ajaksi, on nyt käännytetty pois Suomesta. Pitkä oikeusprosessi on päättynyt eikä perhe ei saanut virallista turvapaikkaa.

Lahdessa turvassa ollut kurdiperhe on käännytetty maasta. Helsingin ulkomaalaispoliisi on laittoi toimeen Lahden seurakuntayhtymän hoivissa olleen turkkilaisperheen maasta käännyttämisen ja perhe on nyt Suomesta poistettu.

Perhe pyysi viime maaliskuussa täytäntöönpanokieltoa käännyttämiselle. Perhe vetosi terveydellisiin syihin ja Helsingin hallinto-oikeudessa käsiteltävänä olevaan turvapaikan uusintahakemukseen.

Perhe on ollut Suomessa heinäkuusta 2007 alkaen. Maahanmuuttovirasto hylkäsi viime vuoden tammikuussa perheen turvapaikkahakemuksen. Helsingin hallinto-oikeus puolestaan hylkäsi viime syksynä päätöksestä jätetyn valituksen. Perhe haki edelleen korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa, jota oikeus ei myöntänyt.

Kuusihenkinen kurdiperhe anoi syyskuun alussa viime vuonna Lahden seurakuntayhtymältä turvapaikkaa. Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksellä kurdiperheelle tarjottiin turvaa heidän asiansa käsittelyn ajaksi.