Aamulehti: Umayya Abu-Hanna: Multikulti. Monikulttuurisuuden käsikirja.

Aamulehti: Umayya Abu-Hanna: Multikulti. Monikulttuurisuuden käsikirja. 29.11.2012

”Hyvä lukija, ensinnäkin onnittelut siitä, että rohkenit ottaa kirjan käteen”.

Näin avaa Umayya Abu-Hanna uutuusteoksensa Multikulti, jonka alaotsikko on Monikulttuurisuuden käsikirja. Tämän jutun kirjoittajana sanon, että ei ole mitään syytä pelästyä. Kirja ei lepertele, ei keekoile akateemisella oppineisuudella, ei julista eikä valita. Outoa, eikö vain.

Kun aiheena on monikulttuurisuus, moni saa hepulin. Moni ymmärtää sen suomalaisuuden uhkaksi, jota vastaan pitää taistella kaikin keinoin.

Umayya Abu-Hanna ojentaa lukijalle heti alkajaisiksi kolme tuttua sanaa: me, he ja se. Niihin hän tiivistää olennaisen kirjastaan. Pari lausetta aikaisemmin hän on kertonut, että kirja seuraa Paasikiven linjaa: ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen.”

Tosiasiat eivät ole aina miellyttäviä, mutta linjamme pitää ja Paasikivi rules koko matkan, hän kirjoittaa.

Kirjassa käsiteltävät asiat hän avaa näin:

ME – keitä olemme ja mikä on ”meidän kulttuuri”.

HE – ketkä ovat muut ja mikä on ”Heidän kulttuuri”.

SE – mitä haluamme tuottaa ja edistää yhdessä tulevaisuuden Suomea.

Kun kirjan tekijä ojentaa minulle mukaansa imaisevan ohjekirjan, tietopaketin, listoja ja luetteloita, kysymyksiä ja vastauksia, kaivan muutaman esimerkin siitä, miten hän avaa meitä, heitä ja sitä.

Mitä Abu-Hanna tarkoittaa tulevaisuuden uusjaolla?

Muun muassa tätä: Monikulttuurinen suomalaisuus tulee muuttamaan melkein kaikki ajattelu- ja toimintakentät. Monikulttuurinen Suomi on ytimeltään ja identiteetiltään erilainen, se näkee itsensä erilaisempana kuin nyt. Länsimaisen kulttuurin ylivoimainen ja keskeinen asema on horjumassa. Ollaksemme vahva toimija globaalissa maailmassa tarvitsemme monia uusia tapoja toimia. Ne löytyvät integroimalla siirtolaisemme ja muut kansainväliset asukkaamme kulttuurikenttään jo suunnitteluvaiheessa.

Surin kasvava ryhmä nyky-Suomessa ovat siirtolaiset ja siirtolaistaustaiset. Nyt valta pitää jakaa tasaisemmin myös heidän kanssaan.

Mitä on toiseus?

Toiseus on sana, jolla viitataan erilaisuuteen suhteessa minuun itseeni. Yleensä siihen liittyy jonkinlainen poikeavuus. Siitä asti, kun ihmiset ovat ilmaantuneet maapallolle, on ollut niitä, jotka usuttavat yhtä ryhmää toista vastaan. Toisaalta aina on ollut niitä, jotka puolustanut altavastaajia. Ja aina myös heitä, jotka ovat henkensä uhalla pyrkineet yhdistämään ryhmiä konfliktien keskelläkin. Se on ihmisyyttä. On neljä tapaa suhtautua ”toisiin”. Ensimmäinen tapa on neutraali ja toteava, hän on erilainen kuin me. Toinen tapa on nähdä ”toiset” pelottavina ja vaativina. Kolmas tapa on laatia ”toisista” arvottomuuden hierarkia. Neljäs tapa suhtautua ”toisiin” on pitää heitä vihollisina.

Mitä on kansallinen identiteetti?

Kansallinen identiteetti on keksitty yhteistarina. Kansallismielisyys alleviivaa tarinan ainutlaatuisuutta. Pian ainutlaatuisuutta aletaan pitää aitona. Aitoustodistus edistää myyttistä kuvaa erillisestä ja itsenäisestä kansasta. Elämme kuitenkin rajoja ylittävässä kulttuurissa, missä kapitalismi ja kulutuskulttuuri ovat tärkeimmät lähtökohdat kulttuurikentällä. Suomalaisuuden käsittely on kipeä ja yliherkkä, jopa tabunkaltainen asia, jos siihen tarttuu siirtolainen. Suomalaisuuden käsittely sallitaan vapaasti vain etnisesti suomalaisille.

Mitä siirtolainen tuo mukanaan kultturikenttään?

Siirtolaisilla on lähtömaa, josta hänellä tietoa, laajat ja luontevat kontatktit. Siirtolaiset puhuvat Suomen kielikenttään nänähden virasta kieltä, usein jopa useaa kieltä.

Suomessa olevilla siirtolaisilla on laaja kulttuuritausta. Esimerkiksi kurdeilla ei ole omaa maata, mutta he tuntevat irakilaisen, iranilaisen, turkkilaisen ja jonkin muun kulttuurin. Siirtolaiset ovat hyvin verkottuneet. He tuovat toisenlaisen näkökulman suomalaisuuteen. Siirtolaisilla on tarinat, joita kannattaa kuunnella.

Miksi mustista ei saa käyttää N-sanaa?

Ryhmä, johon sanalla viitataan, ei halua tulla kutsutuksi tällä nimellä, koska se koetaan halventavaksi. N-sanaan liittyy historian suurin pakotettu muuttoaalto, orjakauppa ja orjuus. Se kesti satoja vuosia ja vaikuttaa siihen, miten me näemme afrikkalaiset ja tummaihoiset länsimaalaiset. N-sanan käyttö on täysin sopimatonta, joka paikassa, joka tilanteessa. Myös silloin, kun se viittaa 1950-luvun Suomeen ja aikaan, jolloin sana oli niin sanotusti neutraali.

Vielä voisin kysyä sata muuta kysymystä, joihin Umayya Abu-Hannan kirja vastaa ymmärrettävästi. Muuten, kirjassa on yksi luku nimeltä Case study: taiteen keskustoimikunta. Se on syytä lukea tarkkaan, koska se paljastaa ällistyttäviä puolia suomalaisuudesta. Niin ja on toinenkin koukuttava luku Niksipirkka.

Multikulti on kirja, joka avaa silmät ja korvat ja pakottaa kysymään lisää.

Maila-Ktriina Tuominen

Umayya Abu-Hanna: Multikulti. Monikulttuurisuuden käsikirja.

229 sivua. Siltala 2012.