perjantai 9. marraskuuta 2012

HS: Luvattomia leirejä häädetään enää satunnaisesti

Helsingin Sanomat: Luvattomia leirejä häädetään enää satunnaisesti 9.11.2012

Vantaalle nousee luvattomia leirejä edelleen silloin tällöin, vaikka kaupunki kiristi linjaansa keväällä. Vantaa päätti toukokuun alussa, että poliisilla on valtuudet purkaa luvaton leiri kaupungin mailta ilman erillistä virka-apupyyntöä. Samalla tavalla toimitaan Helsingissä, jossa kaupunki ei myöskään salli leiriytymistä alueillaan.

Vantaalla majoittumisen merkkejä on näkynyt esimerkiksi Tikkurilan kirjaston parkkipaikan kupeessa, viimeksi sunnuntaina. Vantaan kaupungin valmiuspäällikön Jouko Sillanpään arvion mukaan muutaman hengen autokunnan asettuminen julkiselle paikalle on tyypillinen esimerkki luvattomasta leiristä.

- Uusi linja on toiminut kohtuullisesti. Uskaltaisin väittää, että kokonaisuutena katsoen leiriytyminen ollut Vantaalla aika vähäistä. Tikkurilan kirjaston parkkipaikalla leirejä on ollut aiemminkin. Lisäksi on majoituttu esimerkiksi Heurekan rantaan, Energia Areenan ympäristöön ja Hiekkaharjun aseman läheiselle puistoalueelle, kertoo Sillanpää.

Poliisi on häätänyt useasti kerjäläisleirejä, joihin asettuneisiin seurueisiin on kuulunut ainakin Bulgariasta ja Romaniasta saapuneita ihmisiä.

- Viime aikoina häätöjä on toteutettu enää satunnaisesti.

Niissä tapauksissa, joissa poliisin häätökäsky ei ole tehonnut, on jaettu jopa sakkoja.

Yksi luvattomien leirien lieveilmiöitä on ollut majoituspaikoille jäänyt sotku. Korvauksia siivouksesta ei kuitenkaan ole lähdetty perimään leiriytyjiksi arvelluilta henkilöiltä.

- Väki, jonka vastuulle leirinä käytetyt paikat kuuluvat, on siivoillut. Kiinteistöhuollolle sekä katujen ja puistojen kunnossapitoporukalle on tullut töitä, myöntää Sillanpää.