Sisuradio: Rasismin monet vivahteet

Sisuradio: Rasismin monet vivahteet 11.1.2013

Miksi pieniä tyttöjä tuijotetaan Suomessa? Miksi aikuiselle miehelle puhutaan kuin lapselle? Onko Suomessa rasismia? Suomessa leimahtanutta rasismikeskustelua kommentoi nyt kolumnissaan kirjeenvaihtajamme Katri Nisula.

-Älä vain sano, että minulla on kauniit silmät, ilmoitti tuttavani pieni tytär minulle muuttama vuosi sitten. -Miksi en, ihmettelin. -Sinähän olet mahdottoman sievä pikkuinen tyttö. -Siksi, tyttö vastasi, että kaikki sanovat aina niin. Hämmennyin tilanteesta, miksi tyttö ei halunnut, että häntä kutsuttiin kauniiksi? Sitten ymmärsin sen, minkä pieni viisivuotias oli tajunnut jo paljon aiemmin. Häntä tuijotettiin kadulla, eivätkä kaikkien katseet olleet ystävällisiä, eivät edes niiden, jotka kehuivat tytön silmiä kauniiksi. Ystäväni on kotoisin Kainuusta, hänen tyttärensä isä on afrikkalainen. Tytön iho on maitokahvinvärinen ja tukka säkkärä, silmät suuret ja ruskeat.

Toinen ystäväni on naimisissa algerialaisen miehen kanssa. Hän kertoo, kuinka tämä vain aavistuksen tavallista suomalaista tummempi mies saa kuulla ikäviä kommentteja tämän tästä. Kuinka kapakassa ihmiset ovat tulleet jopa sylkemään hänen miehensä päälle.

Molemmat kertomukset ovat saaneet minut hyvin surulliseksi. Erityisen pahoillani olen pienen suomalaisafrikkalaisen tytön puolesta. Miltä tuntuu kasvaa yhteiskunnassa, jossa pakko oppia, että aikuiset ihmiset saattavat kohdella lapsia ilkeästi, missä lapsillekin muistutetaan jatkuvasti, että olet erilainen, sinä et kelpaa tänne?

Tuttavieni tapaukset eivät ole mitään ainutlaatuisia. Maahanmuuttaja saa Suomessa tottua huuteluun. Erityisen paljon rasistisista kokemuksista raportoivat somalit, mutta myös adoptiolapset ja heidän vanhempansa ovat saaneet huomata, että suhtautuminen heihin on usein kielteistä.

Siksi minusta tuntuu hyvältä, että rasismista on vihdoin alettu keskustella Suomessa. Keskustelun saama suunta on kuitenkin kummastuttanut. Kun palestiinalaistaustainen toimittaja Umayya Abu-Hanna kertoi pari viikkoa sitten omista rasismikokemuksistaan, häntä vastaan hyökättiin sanomalla, että hän on kiittämätön diiva, joka ei osaa arvostaa sitä, mitä on Suomesta saanut. Eivätkä syytösten takana olleet tietämättömät juntit, vaan niin kutsutun eliitin edustajat. Rasistiset teot on haluttu leimata häiriintyneiden, alkoholisoituneiden, mielenterveysongelmaisten ihmisten tekosiksi.

Mutta onko asia tosiaan näin? Algerialaisen miehen kanssa avioitunut tuttavani kertoo hienovireisemmästä rasismista. Kuinka ihmisten ilmeet muuttuvat kun he tajuavat, että bussissa vieressä istuva mies ei ole suomalainen. Kuinka virastossa ystävällinen virkailija muuttuu yllättäen kylmäkiskoiseksi, kun ulkomaalaistaustainen asiakas saapuu tiskille. Kuinka aikuisille ihmisille aletaan yhtäkkiä puhua kuin lapsille.

On turha väittää, että kaikki suomalaiset olisivat rasisteja tai että ennakkoluuloisuus olisi leimaava piirre suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomessa on aina ollut monenlaisia ihmisiä, maahanmuuttajiakin jo satojen vuosien ajan. Konflikteja on ollut, mutta myös sopeutumista puolin ja toisin.

Tosiasia on kuitenkin, että suuri osa suomalaisista on aina kuulunut enemmistöön ja monelta meistä puuttuu herkkyys ymmärtää, mitä erilaiseksi tekeminen ja luokittelu tuntuu. Siitä esimerkiksi käyköön aina välillä esiin nouseva keskustelu siitä, ovatko neekeri tai mustalainen hyväksyttävää nykykieltä. Moni termejä puolusteleva kertoo oppineensa ne lapsena ja pitävänsä niitä täysin neutraaleina. Itse olen yrittänyt näissä keskusteluissa peräänkuuluttaa hienotunteisuutta. Miksi pitäisi käyttää termejä, joista joku loukkaantuu, jos tarkoitus kerran ei ole loukata?

Itse toivon, että nyt käynnistynyt keskustelu on alku jollekin paremmalle. Että hitaasti monikulttuuriseksi muuttuvassa Suomessa opittaisiin vihdoin kuuntelemaan ja ottamaan syrjintäkokemukset vakavasti. Että vähättely loppuisi. Sitäkin toivon, että silmät innosta loistaen Nälkämaan laulua laulanut ystäväni pieni tytär voisi olla yhtä ylpeä afrikkalaisesta taustastaan kuin kainuulaisesta.

Katri Nisula