sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Yle: TPS:n lainahyökkääjälle pelikieltoa rasistisista puheista

Yle: TPS:n lainahyökkääjälle pelikieltoa rasistisista puheista 2.2.2013

Mestiksessa lainalla pelaava Henri Tuominen on saanut kahden ottelun pannan etnisestä loukkauksesta.

KooKoossa loppukauden kiekkoilevalle Henri Tuomiselle tuomittiin perjantaina Hokki-ottelussa ottelurangaistus toisen erän lopulla, kun hän sortui tuomarien mukaan pelikatkon jälkeisessä "torikokouksessa" etniseen loukkaukseen.

22-vuotias Tuominen on erotuomari- ja otteluvalvojan raporttien mukaan nimitellyt Hokin ulkomaalaispelaajaa termeillä, joista pitää antaa ottelurangaistus.

Kouvolan Sanomien mukaan rangaistu pelaaja olisi käyttänyt n-kirjaimella alkavaa sanaa.

Henri Tuominen on omassa vastineessaan kiistänyt käyttäneensä mitään mainittua sanaa.