keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Etelä-Suomen Sanomat: Tappouhkauksia saanut suomalainen kurdinainen yrittää popmaailman huipulle USA:ssa

Etelä-Suomen Sanomat: Tappouhkauksia saanut suomalainen kurdinainen yrittää popmaailman huipulle USA:ssa 26.2.2014

Lahdessa varttunut Helan Abdulla, artistinimeltään Helly Luv, on aiheuttanut pientä suuremman myrskyn islamilaisessa maailmassa. Helly Luvin Risk it All -musiikkivideota on katsottu YouTubessa yli 600 000 kertaa, eikä pelkästään hyvällä. Jotkut islamistiryhmät ovat raivoissaan näkemästään.

– Minut on uhattu tappaa, palkkiosta. Ihmiset rakastavat ja vihaavat videota. Koskaan ennen kurdityttö ei ole tehnyt tällaista ja se on suuri puheenaihe. Minua kutsutaan leijonatytöksi, Helan Abdulla, 25, kertoo.

Lahdesta reilu kuusi vuotta sitten Yhdysvaltain Los Angelesiin artistiunelmansa perässä lähtenyt Abdulla uskoo olevansa turvassa.

– Tunnen oloni turvalliseksi, koska minulla on enemmän tukijoita kuin vihaajia.

Helly Luv ajaa videolla oman asiansa lisäksi Kurdistanin itsenäistymispyrkimyksiä, mutta suurinta osaa videosta suivaantuneista ei kuulemma suinkaan ärsytä Kurdistanin lippujen heiluttaminen.

– Luulen, että enemmistöä suututtaa se, että kurdityttö on uskaltanut tehdä videon, jossa länsimaalainen kulttuuri sekoittuu niin vahvasti kurdikulttuurin kanssa. Videoni on myös hyvin rohkea vaatetukseltaan.

Jupakka on herättänyt huomiota ympäri maailmaa.

– Hän on saanut useita tappouhkauksia, pääosin sosiaalisessa mediassa, Luv’n manageri Gawain Bracy, kertoi brittiläisen The Guardianin verkkosivulla.

– Emme halua julkaista ryhmien nimiä, koska emme halua glorifioida heidän toimiaan, Bracy jatkoi.

Lue lisää Helly Luv'sta keskiviiikon Etelä-Suomen Sanomista.