perjantai 14. helmikuuta 2014

Iltalehti: Halla-aholle porttikielto moskeijaan

Iltalehti: Halla-aholle porttikielto moskeijaan 14.2.2014
Iltalehti: Halla-aho Muhammadin pilkkaamisesta: "En pyydä anteeksi"
MTV3: Halla-aho sai porttikiellon moskeijaan

Perussuomalaiset käyvät ystävänpäivänä tutustumassa islamilaiseen moskeijaan. Muut perussuomalaiset ovat tervetulleita, mutta kansanedustaja Jussi Halla-ahon pitää ensin pyytää anteeksi.

Visiitti on järjestetty perussuomalaisten nuorisojärjestön Helsingin piirin kanssa, mutta nuorten lisäksi mukaan on ilmoittautunut muun muassa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Kaikkiaan Helsingin keskustassa sijaitsevaan moskeijaan saapuu viitisentoista perussuomalaista, joukossa myös niin sanotusti maahanmuuttokriittisen Suomen Sisu -järjestön jäseniä.

- Haluamme tutustua heidän uskontokuntansa näkemyksiin sekä tavata henkilökohtaisesti, perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo perustelee vierailua.

Elo ei itse pääse mukaan vierailulle, mutta hän kävi viime vuonna Turussa sijaitsevassa moskeijassa.

- Keskustelimme hyvässä hengessä, ja vaikka emme olleet kaikesta samaa mieltä, kummatkin osapuolet ymmärsivät sen, ettei tässä olla ketään ihmistä vastaan.

Melkein peruuntui

Myös perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon oli tarkoitus osallistua vierailulle, mutta isäntänä toimiva Suomen islamilainen yhdyskunta ilmoitti, ettei tämä ole tervetullut moskeijaan ellei hän ensin pyydä julkisesti anteeksi kirjoituksiaan profeetta Muhammadista.

Simon Elo sanoo, että koko tilaisuus oli eilen peruuntua Halla-ahon porttikiellon vuoksi.

- Myönnän, että ensimmäinen reaktio oli ettemme mene lainkaan, jos kaikki eivät kelpaa. Sitten laskin kymmeneen ja mietin vähän pitempään. On varmaan sekä heidän että meidän kannalta parempi, että keskustelua käydään tästä päätöksestä huolimatta.

"Vieraat voi valita"

Vierailua on ollut järjestämässä Somaliassa syntynyt Abdirahim "Husu" Hussein. Hän on toiminut Helsingin keskustanuorten puheenjohtajana ja oli keskustan eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2011.

Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioissa aktiivinen Hussein myös juontaa Yle Puheessa kuultavaa Ali ja Husu -keskusteluohjelmaa yhdessä stand up -koomikko Ali Jahangirin kanssa.

Hussein kertoo vierailuidean käynnistyneen hänen blogikirjoituksestaan, jossa hän totesi kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) pelkäävän muslimeita.

- Sen jälkeen minuun ottivat yhteyttä perussuomalaiset nuoret, jotka halusivat tulla käymään moskeijassa.

Hussein sanoo ymmärtävänsä yhdyskunnan päätöksen Halla-ahon porttikiellosta.

- Vaikka Halla-aho on saanut kirjoituksistaan tuomion oikeudessa, hän ei ole koskaan pyytänyt niitä anteeksi. Yhdyskunta voi valita vieraansa.

Tiukat turvatoimet

Hussein muistuttaa, että Halla-ahon vierailun kieltänyt yhdyskunta ei nimestään huolimatta edusta koko Suomen muslimeja, vaan on yksi monista islamilaisista yhdyskunnista.

Vierailulla on tiukat turvatoimet ja moskeijaan pääsevät ainoastaan etukäteen ilmoittautuneet.

- Haluamme paikalle vain sellaisia henkilöitä, joihin voimme luottaa. Emme halua järjestyshäiriöitä ja ongelmia, perussuomalaisten Elo perustelee.

_________________________


Iltalehti: Halla-aho Muhammadin pilkkaamisesta: "En pyydä anteeksi"

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) sanoo Iltalehdelle, että hän ei aio esittää julkista anteeksipyyntöä.

- Minun kuulemma pitäisi pyytää anteeksi profeetta Muhammadin pilkkaamista. En ole ajatellut tehdä niin.

- Pidän aika keskeisenä agendana itselläni sitä, että nykyaikaisessa yhteiskunnassa erilaisten henkiolentojen arvostelun pitää olla sallittua, Halla-aho perustelee.

Hän ihmettelee sitä, että porttikiellosta ilmoitettiin vain päivää ennen vierailua.

- He olivat hyvin tietoisia, että olen tulossa. Olisin ihan mielelläni käynyt tutustumassa heihin, mutta toisaalta yhtä mielelläni teen jotain muutakin.

Suomen islamilainen yhdyskunta on loukkaantunut Halla-ahon blogikirjoituksista, joissa kansanedustaja on todennut muun muassa näin: "Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto."

Teksti oli syynä hovioikeuden tuomioon, jossa Halla-aho sai sakkoja uskonrauhan rikkomisesta.

- Olen sitä mieltä, että kaikilla yhteisöillä on vapaus valita vieraansa. Mutta täytyy muistaa se, että vaikka olen arvostellut varsin rankasti luterilaista kirkkoa, niin tuskin mikään kirkkoneuvosto kokoontuu antamaan minulle porttikieltoa Helsingin kirkkoihin.

- Uskonnoilla on pieniä lähestymistapaeroja.

_____________________________________

MTV3: Halla-aho sai porttikiellon moskeijaan

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho on saanut porttikiellon helsinkiläiseen moskeijaan.

Halla-ahon piti tänään käydä vierailemassa Helsingin nuorisopiirin mukana Lönnrothinkadun moskeijassa.

- Eilen moskeijaa hallinnoiva elin ilmoitti minulle, että moskeijaa hallinnoiva elin edellyttää, että pyytäisin julkisesti anteeksi, että olen loukannut islamin profeettaa.

- No, olisin mielelläni käynyt keskustelemassa ja tutustumassa moskeijaan, mutta keksin kyllä varmaan itselleni perjantaina muutakin tekemistä.

Noin 15 perussuomalaista nuorta vierailee tänään iltapäivällä moskeijassa.

Kutsu tuli Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaamilta Anas Haijarilta.

Haijar kannattaa maltillista linjaa ja tahtoo käydä vuoropuhelua muiden uskontokuntien kanssa.

Halla-ahoa ei harmita, ettei päässyt vierailulle.

- Varmaan siihen tulee tilaisuuksia muulloin, mutta ehkä tuo kertoo, millaisia valmiuksia sillä puolella on yrittää jotenkin laukaista tätä tilanetta, joka maahanmuuttoa ja islamia koskevassa keskustelussa tällä hetkellä vallitsee.

Halla-ahon maine tunnetaan muslimipiireissä.

- Ymmärtääkseni minut kutsuttiin maineestani huolimatta ja ehkä sen takia, että, jotta saataisiin kentien avattua näitä väärinymmärryksiä, joita välillämme on.

- Mutta ehkä tässä yritettiin tällaista iltalypsyä. Ajateltiin, että jos tähän saataisiin tällainen julkinen anteeksipyyntö vielä kiristettyä, mutta ei se valitettavasti käy.