torstai 13. helmikuuta 2014

Iltalehti: Herjaavat nettikirjoitukset muslimeista toivat sakot

Iltalehti/STT: Herjaavat nettikirjoitukset muslimeista toivat sakot 13.2.2014
Aamulehti: Tamperelaisnaiselle tuntuva rangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Anu Palosaari: VKSV:n olkinukke (blogi) 14.2.2014
Syyte 13.1.2013 (pdf)

Pirkanmaalaisnainen tuomittiin muslimiaiheisista blogi- ja Facebook-kirjoituksistaan.

Pirkanmaalainen nainen on tuomittu sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan naisen blogi- ja Facebook-kirjoituksissa paneteltiin ja solvattiin muslimeja ja tummaihoisia. Oikeuden mukaan teksteissä myös uhattiin muslimeja.

Syyttäjän mukaan kirjoituksissa annettiin ymmärtää, että halveksiva suhtautuminen naisiin ja jopa raiskauksiin syyllistyminen olisi muslimien perinnöllinen ja uskonnosta johtuva ominaisuus.

Naiselle määrättiin maksettavaksi 85 päiväsakkoa, joka hänen tuloillaan tekee 510 euroa.

Nainen myönsi tekonsa, mutta ei kommentoinut oikeudessa motiivejaan. Hän sanoi oikeudelle olevansa itse islaminuskoinen.

Oikeus määräsi naisen lainvastaiset kirjoitukset hävitettäviksi.

__________________________________

Aamulehti: Tamperelaisnaiselle tuntuva rangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut tamperelaisnaisen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

Syynä ovat hänen lukuisat kirjoituksensa blogissa ja Facebookissa.
Käräjäoikeus piti erityisen moitittavana sitä, että viesteissä kehotettiin ryhmään kohdistuvaan väkivaltaan.

Käräjäoikeus määräsi rangaistukseksi tuntuvan sakkorangaistuksen, eli 85 päiväsakkoa, joka tekee tuomitun tuloilla 510 euroa.

Valtionsyyttäjä Anu Mantila perusteli syytteitä sillä, että viesteissään syytetty käyttää afrikkalaista alkuperää olevista ihmisistä ja muslimeista halventavia ilmaisuja, kuten ”ählämi”.

Syytteiden mukaan kirjoittaja myös uhkasi muslimeita väkivallalla. Facebook-viestissään syytetty kirjoitti muun muassa:
– Edelleen olen sitä mieltä, että Tukholmassa voisi alkaa ampumaan rauhanrikkojia kovilla. Kun kerran tuovat ”sivistystä” tänne pohjolaan, miksei annettaisi sitä ”sivistystä” takaisin??

Tuomitun on poistettava ja hävitettävä nämä kyseiset kirjoitukset internetistä.

Tuomio uskonrauhan rikkomisesta puolestaan perustuu 18.5.2013 julkaistuun blogikirjoitukseen. Siinä kirjoittaja käsittelee ajatolla Khomeinia ja islamia, syyttäen Khomeinia lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

_______________________________________

Anu Palosaari: VKSV:n olkinukke (blogi) 14.2.2014

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina 13. 2. 2014 pidetyssä istunnossa minut tuntuvaan sakkorangaistukseen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta.

Tarkempia tietoja voi lukea esimerkiksi tästä http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194874843894/artikkeli/tamperelaiselle%20syytteet%20kiihottamisesta%20kansanryhmaa%20vastaan%20ja%20uskonrauhan%20rikkomisesta.html

Tuomiolauselman voi lisäksi ymmärtääkseni tilata käräjäoikeudesta; asiahan oli julkinen. En itse ole tätä kirjoittaessani vielä vastaanottanut tuomiolauselmaa. Tarkoitukseni onkin tässä omassa blogissani valottaa asioita "behind the scenes" kaikkien arvioitavaksi ja jättää itsestäänselvyyksien setvimisen keskustelupalstoille.

Käräjäoikeuden istunnon lopussa syyttäjä vaati minulle ehdollista vankeusrangaistusta. Kuitenkin tuomio aleni lopulta "tuntuvaan sakkorangaistukseen", koska minulla ei ole aiempia tuomioita. Samalla se määräsi tuomion tuoneet blogitekstit "poistettavaksi ja hävitettäväksi".

Tuomionluvussa tuomari moitti minua, koska olen teksteilläni saattanut "useita kansanryhmiä hengenvaaraan".

Istunnon aikana tuomari tiedusteli minulta, että minähän olen tietoinen islamin uskon käytänteistä ja opillisista asioista. Vastasin olevani perillä niistä.

Eli käytännössä oikeuslaitoksemme on näin ollen valjastettu muslimien uskonnon "väärinajattelevien" tuomioistuimeksi. Suomeksi sanottuna jonkinlaiseksi esishariatuomioistuimeksi.

Kokeilkaapa kritisoida kristinuskoa, vaikkapa katolisen kirkon tai äärikristillisten ryhmien sisällä tapahtuvaa pedofiiliaa Suomessa, ja katsokaa tuleeko tuomari oikaisemaan sanomisianne ja vaatimaan rangaistusta uskonrauhan rikkomisesta. Ei tule.

Minulle tuli uskonrauhanrikkomistuomio siitä, kun olin liittänyt blogiini youtube-pätkän norjalaisen imaamin sanomisista, jossa tämä kertoi islamin uskon laillisista käytänteistä sallia pedofiilia ja lapsimorsiamet. Olin suomentanut kuvanauhalta imaamin sanomisen sanantarkasti. Oikeus paheksui eritoten nauhalla esiintyvän imaamin kertomusta Iranin hengellisestä johtajasta Ajatollah Khomeinista, joka oli erään kerran imaamin kuullen samassa asunnossa nukkuessaan käyttänyt neljävuotiasta tyttöä hyväksi läpi yön. Tyttö oli huutanut tuskasta ja itkenyt koko yön.

Uskonrauhan rikkomislakipykälä on näin ollen valjastettu varsin poliittiseen käyttöön - väitän, että asioistamme päättävät tahot ovat hyvin tietoisia ja peloissaan islamterrorismin olemassaolosta maassamme, ja siksi jo samentunein järjenrippeinkin pitävät kiinni oman maan kansalaisten rankaisemisesta "väärinuskomisesta" tai islamin kritisoinnista. Uskon jopa, että kohdallani suhteellisen ankara rangaistus, tai ainakin ankara rangaistusvaade, johtuu juuri tästä: he haluavat antaa maassamme majaileville ääri-islamryhmille mielikuvan siitä, että KUKAAN, eikä ainakaan yksikään NAINEN, yritä haastaa tämänhetkisen koraanin ja islamin opin sisältöä. Olemme jo islamistien talutusnuorassa, tai pikemminkin hirttoköydessä.

Tähän väliin vedän henkeä ja sanon, että minulla ei ole todellakaan aiettakaan haastaa koraania eikä muitakaan jonkun tietyn maantieteellisen alueen historiallisia traditiokertomuksia. Ja jos muslimit, tai vaikka kiakkovieraat, tai ketkä tahansa muut, haastavat katumellakoinnillaan ja rötöstelyillään muiden ihmisten yhteiskuntarauhan, oikeuden käydä työssä ja koulussa, kaupassa, elokuvissa, harrastuksissa ja elää normaalia elämää, silloin pätee myös torstaina sananvapaustuomittu, karrikarisoitu lausumani Ruotsin poliisin laillisten voimakeinojen käyttämättömyyden kritiikistäni Tukholman mellakoista:

"Edelleen olen sitä mieltä, että Tukholmassa voisi alkaa ampumaan rauhanrikkojia kovilla. Kun kerran tuovat "sivistystä" tänne pohjolaan, miksei annettaisi heille sitä "sivistystä" takaisin?? Muslimia pitää kohdella kuten hän kohtelee sinua, silloin asia menee jakeluun. Muslimi ei ymmärrä kristillistä paatosta "tasavertaisuudesta" ja "toisen posken kääntämisestä" jne. Muutama kymmenen ruumista ja loput putkaksi muutetulle jalkapallostadionille tms. asioita miettimään ja "kuulustelu" pystyyn. Voi olla että sitten ovat pojat kiltisti vähän aikaa. En ymmärrä miksei historiasta voi ottaa oppia: Kolmannessa valtakunnassa ainakin osattiin yhteiskunnan militarisoiminen. Sieltä voi ottaa mallia nyt, että miten homma hoidettiin. Yhteiskunnan turvaaminen kai pitäisi olla se pääasia. Nyt ei näytä menevän Ruotsin pojilla homma niin kuin Strömssöössä."

Vaikka lausumani on karrikarisoitu, on silti naiivia luulla sitä naiiviksi sanomiseksi. Väkivallan lopettamiseen pätee vanha sääntö: väkivallan tekijälle pitää näyttää rajat. Tämä pätee perheväkivallassa, samoin kuin vaikka katumellakoinnissa. Se mitä teille on poliittisen liberaaliuden nimissä viimeiset vuosikymmenet hoettu, että "väkivalta ei lopeta väkivaltaa", ei päde silloin kun väkivallan aste ylittää tietyn riman. Tällaisessa yhteiskunnassa te kohta elätte, kun vapaa liikkuvuus saa jatkua ja henkilöt liikkuvat etelästä pohjoiseen avoimesta sotatilasta "hyvinvoivaan" pohjoiseen. Legalisoitu väkivalta on armeijan tai poliisin laillisia voimakeinoja silloin kun yleinen turvallisuus on uhattu.

Valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja valtionsyyttäjä Anu Mantila esittivät tästä lausumastani syytemääräyksessään niin pahan argumentaatiovirheen, että katsoin parhaaksi olla enää antautumatta yhtään enempää vuoropuheluun näin sivistymättömän tahon kanssa:

"Viestissä uhataan muslimeja väkivallalla. Viestissä kehotetaan harjoittamaan väkivaltaa muslimeja kohtaan ja pidetään väkivallan kohdistamista heihin hyväksyttävänä kolmannen valtakunnan juutalaisiin kohdistuneen joukkotuhonnan mallin mukaisesti".

Näin sanotaan syytemääräyksessä.

Olkinukke on varsin yleinen argumentaatiovirhe.

Siinä vastapuolen argumentti sivuutetaan täysin ja hyökätään siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tämä tapahtuu "laittamalla sanoja toisen suuhun". Tällöin pyritään mitätöimään toisen argumentti tai vastapuoli kokonaan henkilönä.

Olkinuken argumentointivirheen malli on:


A:lla on mielipide X [minulla on ylläesitetty mielipide Tukholman mellakoista]
B esittää mielipiteen Y (joka on vääristelty "olkinukkeversio" X:stä) [VKSV esittää mielipiteen "Viestissä uhataan muslimeja väkivallalla. Viestissä kehotetaan harjoittamaan väkivaltaa muslimeja kohtaan ja pidetään väkivallan kohdistamista heihin hyväksyttävänä kolmannen valtakunnan juutalaisiin kohdistuneen joukkotuhonnan mallin mukaisesti" (mikä on vääristelty "olkinukkeversio" mielipiteestäni Tukholman mellakoista)]
B hyökkää mielipidettä Y vastaan [VKSV hyökkää mielipidettä "Viestissä uhataan muslimeja väkivallalla. Viestissä kehotetaan harjoittamaan väkivaltaa muslimeja kohtaan ja pidetään väkivallan kohdistamista heihin hyväksyttävänä kolmannen valtakunnan juutalaisiin kohdistuneen joukkotuhonnan mallin mukaisesti" vastaan]
Siispä X:n täytyy olla väärin [siispä minun alkuperäinen mielipiteeni täytyy olla väärin]


Tällainen "oikeuslaitos" meillä on.

Ei kykene edes yksinkertaisimpaan argumentointiin. Kun oikeuslaitos on näin vajonnut barbaarisuuden tasolle, eipä ole ihme, että se kumartelee barbaariuskontoa.

Kun siis luin valtakunnansyyttäjän syytemääräyksen ensimmäisen kerran, päätin olla kommentoimatta itse oikeudenkäynnissä enää mitään. Koska kaikki mitä sanon, rakentuisi sielläkin todennäköisesti tällaisten olkiukkojen varaan.

Niinpä sitten päätin kunnioittaa lakia, koska laki on minulle tärkeä, ja myöntää nämä absurdit rikokset. Toivon, että virkamiehet seuraavat esimerkkiäni ja tulevat myös synnintuntoon.

No, ehkä turha toivo, mutta tällä teollani ainakin tuplasin sen mahdollisuuden, että oikeus menee lankaan ja kirjoittaa mahdollisimman järjenvastaisen tuomiolauselman, jotta kaikki uutisia ja tätä blogianikin lukevat ihmset pääsevät hämmästelemään oikeuslaitoksemme oppimattomuutta, oikeudettomuutta, moraalittomuutta ja alhaisuutta.

Ainakin lehtien keskustelupalstojen keskustelu on 98 % minun puolellani.

VKSV - Anu Palosaari 0-10.