HS: Finlandia-voittaja Laura Lindstedt pelkää, että Suomessa tehdään poliittinen murha

Helsingin Sanomat: Finlandia-voittaja Laura Lindstedt pelkää, että Suomessa tehdään poliittinen murha 2.1.2016
Yle: Finlandia-voittajan mielestä Suomessa vallitsee huono keskusteluilmapiiri – "Puhutaan ohi niin että suhisee" 30.12.2015

Kirjailija Laura Lindstedtin mielestä Suomessa taistellaan nyt elämisen ehdoista. Ilmapiiri on niin kova, että poliittinen murhakin on ”varteenotettava uhka”.

Kohta Laura Lindstedt nousee barrikadille puolustamaan itsensä työllistäjien oikeuksia, joten on selvää, että Musiikkitalon kahvilan ikkunapöydässä ollaan yhteiskunnallisesti virittyneessä mielentilassa.

Tai no, barrikadi on tietysti kuvaannollinen ilmaus. Oikeasti hän pitää puheensa vihreällä kankaalla katetulla pikkuruisella lavalla, jota roudarit parhaillaan ruuvailevat kasaan hämärtyvälle Kansalaistorille. Mutta säätila, se on oikeassa moodissa: synkkää, synkkää, synkkää, sillä niin on tämä aikakin.

Onneksi Lindstedt kertoo näkemyksiään maailmanmenosta lämpimässä, kahvin ääressä. Puhe on silti kylmäävää.

Hyvinvointivaltiota jyrätään. Luokkayhteiskunta tekee paluuta. Kärjistynyt muukalaisvihamielinen puhe lisääntyy. Mielenosoituksissa tehdään Hitler-tervehdyksiä. Intellektualismin taso on menetetty.

”Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että ihmiset eivät ehkä tajua, miten paljon meiltä ollaan viemässä. Minulla on sellainen olo, että tällä hetkellä taistellaan elämisen ehdoista. Siitä, millä tavalla ja millaiseksi tätä yhteiskuntaa halutaan rakentaa ja keillä täällä on oikeus elää”, Lindstedt sanoo.

”Minua pelottaa, milloin saadaan Suomessa nykyajan ensimmäinen poliittinen murha. Se on varteenotettava uhka. Semmoisissa tunnelmissa elän”, Lindstedt lisää. Hän haukkaa pikaisesti sämpyläänsä ja potee huonoa omaatuntoa. Sämpylän välistä nimittäin pilkistää siivu juustoa, joka on valmistettu maidosta, joka taas on tikistetty ties millaisissa olosuhteissa eläneistä tuotantoeläimistä.

Vuosikaudet Lindstedt noudatti vegaanista ruokavaliota, johon ei kuulunut mikään muu eläinperäinen kuin hunaja. Nyt hän tunnustaa syövänsä sen hemmetin juuston lisäksi myös riistaa ja eettisesti tuotettua kalaa.

”Pitäisi olla rehellinen ja toimia käytännön elämässä niin kuin ajattelee. Henkilökohtainen on poliittista, ja totta kai vegaanius olisi oikein, mutta mulla lähti tuon kirjan julkaisemisen jälkeen homma käsistä”, hän selittää.

Se kirja on tietysti tämä Finlandia-voittaja Oneiron, ja se on todellakin pitänyt kirjoittajansa kiireisenä. Finlandia-voittaja on kirjasyksyn kuumin nimi, ja ainahan sellaista retuutetaan sinne ja tänne. Lindstedtille erityiskiireitä on tuonut hänen palkintojuhlassa pitämänsä kiitospuhe, jossa hän haukkui porvarihallituksen maanrakoon.

”Minulle on sanottu sen puheen jälkeen, että se oli rohkea teko. Itse en ajatellut sitä rohkeuden kysymyksenä ollenkaan. Ajattelin vain, että kadun myöhemmin, jos en käytä tätä tilaisuutta hyväkseni tässä ajassa, jossa on pakko avata suu.”

Mutta nyt mielenosoituksen alkuun on enää vartti, ja Lindstedt ilmoittaa, että on aika käydä vessassa ja keskittyä esitykseen. Puhe on taskussa valmiiksi kirjoitettuna, niin kuin aina. Ikinä hän ei mene julkiseen tilaisuuteen ilman huolellista valmistautumista.

”Mitä tahansa voi tapahtua. Mikä tahansa demoni voi yhtäkkiä tyhjentää pääni.”

Kohta hän marssii ylväin askelin parin sadan mielenosoittajan eteen huteronoloiselle lavalle, jonka vieressä Eternal Erection -yhtyeen romuluinen bussi pöristelee virtaa äänentoistolaitteisiin.

Hän saa käteensä mikrofonin ja lukee puheensa aloituslauseen: ”Tervehdys toverit.”

Lämmin nostalginen tuulahdus pyyhkäisee viimaisen aukion yli.

Ei, toverit-sanaa ei pidä ymmärtää väärin. Laura Lindstedt ei ole ajassamme kummitteleva kommunismin aave, eikä voisikaan olla. Hän syntyi vuonna 1976, ja ennen kuin hän alkoi ymmärtää mitään politiikasta, kommunismi kouristeli henkitoreissaan.

Hänen opettajavanhempansakin olivat hyvin epäpoliittisia.

Lindstedt syntyi Kajaanissa, mutta perhe muutti isän opintojen takia Kuopioon kymmeneksi vuodeksi. Sitten työt toivat takaisin Kajaaniin. Lapsuus oli huoleton.

”Olen saanut unelmoida lapsena tosi paljon. Minulla on paljon muistikuvia hetkistä, joissa on niin voimakkaasti kiinni jossain määrittelemättömässä hyvässä. Esimerkiksi kun kesällä työnsi varpaan sammaleen sisälle. Se lämmön ja hyvänolon läsnäolo tuntui niin voimakkaalta. Sai vain olla eikä tarvinnut kantaa huolta mistään”, Lindstedt muistelee.

Hän oppi lukemaan nelivuotiaana ja luki paljon, mutta ennen kaikkea hän kirjoitti. Kirjoja hän teki jo ennen kuin oikeastaan oppi kirjoittamaan. Kirjaimet ja sanat tuntuivat maagisen kiehtovilta.

Onnellista lapsuutta seurasi hankala nuoruus. Kuudennella luokalla oli jakso, jolloin hän oli yksinäinen ja koulukiusattu. Tilanne pääsi niin pahaksi, että Lindstedt kieltäytyi menemästä kouluun.

14-vuotiaana hän sai käsiinsä kirjan nimeltä Nancy. Se kertoo punk-ikoni Sid Viciouksen tyttöystävän Nancy Spungenin huumehuuruisesta elämästä, joka päättyi vuonna 1978 puukotukseen New Yorkissa Chelsea-hotellin huoneessa 100.

”Jostain syystä se kirja vaikutti minuun paljon. Äiti sanoi, että kun luin sen, minun murrosikäni alkoi yhdessä yössä.”

Lindstedt alkoi ahmia lisää huumeista kertovaa kirjallisuutta ja muuttui piittaamattomaksi nuoreksi kapinalliseksi – tosin vain mielikuvituksessaan.

”Kuoleman lähellä olemista, paheellisuutta ja vaarallisuutta. Todellisuudessa elin viattomasti, ja se kaikki tapahtui päässä ja päiväkirjan sivuilla. Se oli teinitytön kaipuuta jonnekin muualle kuin siihen pieneen ja onnettomaan Kajaaniin. Ihan viattomasti ajattelin, että huumeet on ihan jees. En ruvennut mitään käyttämään, mutta kirjojen kautta olen elänyt monenlaisia elämiä.”

Kapinavaihe meni melko nopeasti ohi. Kavereitakin löytyi, kun Lindstedt lähti eläinsuojelujärjestö Animalian toimintaan mukaan.

Pian hän osallistui ensimmäiseen mielenosoitukseenkin, sellaiseen, jossa animalialaiset maalasivat kissanaamarit, sulkeutuivat häkkiin ja häiritsivät ohikulkijoita.

Enempäänkin hän olisi ollut valmis.

”Olisin varmaan ollut kettutyttö, jos olisi ollut sellainen porukka ja oikea aika ja paikka”, Lindstedt pohtii.

Kapinavaiheessa Lindstedtin keskiarvo putosi 8,4:ään. Lukiossa hän innostui jälleen, ja päästötodistuksessa keskiarvo oli 9,5.

[...]

__________________________________

Yle: Finlandia-voittajan mielestä Suomessa vallitsee huono keskusteluilmapiiri – "Puhutaan ohi niin että suhisee"

Kajaanista kotoisin oleva Laura Lindstedt voitti marraskuun lopulla Finlandia-palkinnon romaanillaan Oneiron. Kiitospuheessaan Lindstedt arvosteli Suomen hallitusta kovin sanankääntein. Hän muun muassa totesi, että "Me elämme yhteiskunnassa, jossa tyhjä tsemppihenki on ottanut sivistyksen paikan, jossa solvaaminen ja väkivallalla uhkailu ovat normaalia kommunikaatiota".

Suomessa vallitseva keskusteluilmapiiri onkin Lindstedtin mielestä huono. Hän toteaa, että äärioikeistolainen trollikampanja tuntuu olevan päällä koko ajan.

– Argumentit ovat usein aika heikkoja. Jos vaikka puhutaan näistä niin sanotuista maahanmuuttokriitikoista, tuntuu että he vain hakevat sillä niin sanotulla keskustelulla bensaa liekkeihin ja oikeuttavat sillä sitä omaa rasistista vihaansa. Se on pelottavaa, siihen ei mikään järkipuhe ikään kuin pysty menemään väliin.

– Vaikka kuinka monta kertaa jokin taho oikaisee vääriä tulkintoja ja vääriä tietoja, niin samat valheet tulevat uudestaan uudessa yhteydessä pintaan. Se on pelkästään rasismin ylläpitoon tarkoitettua propagandapuhetta, ja se on minusta hyvin huolestuttavaa, siihen ei tunnu auttavan tällä hetkellä yhtään mikään.

Ei valheita, ei ennakkoluuloja

Lindstedt toivoo, että ilmapiiri olisi jollakin tavalla älyllisesti korkeampitasoinen. Että ihmiset voisivat puhua argumenttien pohjalta valheiden, heittojen ja omien ennakkoluulojen sijasta.

– Kuunneltaisiin oikeasti mitä toinen sanoo. Tuntuu, että peruslähtökohta on se, että puhutaan ohi niin että suhisee. Rakennetaan toisen näkökulmista olkinukkeja ja hyökätään niitä vastaan eikä käydä käsiksi siihen, mitä toinen oikeasti sanoi. Parempaa keskustelua, parempaa ajattelua, niitä minä toivon.

Pääseminen Lindstedtin toivomaan ilmapiiriin ei tapahdu ihmeiden kautta. Kirjailija uskoo koulutukseen ja hän näkee, että opetuksen laatuun ja määrään tulisi panostaa entistä enemmän.

– Koulutuksesta voi löytyä parhaimmillaan se, että ihmiset tulevat tietoisemmiksi asioista. Nostin kiitospuheessani esille sen, että hallitus leikkaa koulutukselta määrärahoja aika radikaalisti. Tämä on minusta väärä suunta.

Kuin kotiin tulisi

Sotkamossa mökillä joululomaansa viettänyt Laura Lindstedt vierailee vähintään pari kertaa vuodessa synnyinkaupungissaan Kajaanissa. Hän näkee, että kaupungin koolla ei ole merkitystä sen suhteen, miten ihminen suhtautuu asioihin.

– Minulla ei tietenkään ole verrokkia, kun olen kotoisin vain Kajaanista. Mutta sieltäkin löysin oman ystäväpiirini, ja olisin toiminut samalla tavalla vaikka olisin asunut Helsingissä. Esimerkiksi teini-ikäisenä olin aktiivinen Amnestyssä ja Animaliassa.

– Porukassa pohdimme yhteiskunnallisia asioita ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä nuoresta lähtien. Jokaisessa pienessäkin paikassa ihmiset muodostavat omia yhteisöjään, joissa tuntee olevansa kotona, kirjailija jatkaa.

Nykyisin Helsingissä asuva Lindstedt kaipaa Kajaanista eniten rauhaa ja luonnonläheisyyttä.

– Täällä on aivan oma rauhan ja luonnonläheisyyden tunnelma. Vaikka asun Helsingissä alueella, missä on merta ja metsää ympärillä, niin siellä se on toisenlaista. Pidän tietynlaisesta pimeydestä, mitä vaikkapa tuolla Sotkamon mökillä on, siellä on vähemmän meteliä ympärillä. Ja sitten kaipaan tietenkin sukua ja perhettä. Kyllä se tuntuu aina kuin kotiin tulisi kun tänne tulee.