maanantai 18. tammikuuta 2016

MTV: Rahat loppuivat – Suomeen pyrkinyt turvapaikanhakija jäätyi kuoliaaksi

MTV: Rahat loppuivat – Suomeen pyrkinyt turvapaikanhakija jäätyi kuoliaaksi 18.1.2016

Todennäköisesti Suomeen pyrkinyt turvapaikanhakija paleltui kuoliaaksi Venäjällä.

Asiasta kertoo venäläismedia Independent Barents Observer ja ensimmäisenä Suomessa Yle.

Autostaan löydetty 33-vuotias mies kuoli todennäköisesti kylmyyteen.

Miehen uskotaan olleen matkalla Suomeen. Hänen autonsa löytyi Venäjän puolelta läheltä Alakurttia. Paikalta on matkaa Sallan rajatarkastusasemalle noin 70 kilometriä.

Miehen epäillään viettäneen autossaan viisi päivää hyvin kylmissä olosuhteissa, sillä alueella on mitattu viime päivinä yli 30 asteen pakkasia.

Viranomaiset kertovat, että intialaissyntyinen mies löydettiin sunnuntaiaamuna. Hän oli silminnäkijöiden mukaan värjötellyt autossaan, eikä saanut apua, sillä hänen rahansa olivat loppu.

Pakolaiskriisin aikana useita turvapaikanhakijoita on saapunut Suomeen Venäjältä Sallan ja Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen kautta.

Rajavartiolaitoksen mukaan viime viikonloppuna Sallassa turvapaikkaa haki 52 henkilöä. Raja-Jooseppiin turvapaikanhakijoita ei saapunut yhtään.

Venäläismedian mukaan viime viikolla kävellen kohti Sallaa pyrkineitä turvapaikanhakijoita jouduttiin pelastamaan kovan pakkasen takia. Mukana oli useita lapsia.