perjantai 29. tammikuuta 2016

Iltalehti: Hennalassa tapeltiin - miestä heitettiin polkupyörällä

Iltalehti: Hennalassa tapeltiin - miestä heitettiin polkupyörällä 29.1.2016

Poliisi sai hälytyksen Lahden Hennalan hätämajoitusyksikköön eilen hieman ennen puoltayötä.

Alkutietojen mukaan Hennalassa olisi useamman henkilön joukkotappelu.

Alustavassa puhuttelussa selvisi, että alkoholia nauttineet miehet olivat riitautuneet. Toista miestä oli heitetty polkupyörällä ja toista lyöty nyrkillä.

Molempien vammat jäivät vähäisiksi.

Paikalta otettiin kiinni pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta epäiltynä hieman alle 30-vuotias mies.

Kaksi muuta tappeluun epäiltyä osallista ovat iältään noin 20-vuotiaita.

Poliisin mukaan asian selvittelyä vaikeutti paikalla olleet muutama kymmenen muuta henkilöä, jotka eivät osallistuneet tappeluun, mutta aktiivisesti osallistuivat selvitystyöhön.