tiistai 26. tammikuuta 2016

Ilta-Sanomat: Helsingin poliisi alkaa suitsia netin vihapuhetta KRP:n kanssa

Ilta-Sanomat: Helsingin poliisi alkaa suitsia netin vihapuhetta KRP:n kanssa 26.1.2016

Helsingin poliisipäällikkö rohkaisee puuttumaan julkisilla paikoilla tapahtuvaan huuteluun.
– Olemme sopineet keskusrikospoliisin kanssa, että alamme puuttua netissä olevaan vihapuheeseen.
Tarkoitus on sopia sen seurannasta, miten nettipoliisit siihen puuttuvat ja miten sosiaalisessa mediassa mahdollisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävää vihapuhetta aletaan tutkia, Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapio kertoi.

Aapio puhui Helsingin turvallisuustilanteesta Helsingin kaupunginhallitukselle.

– Haluamme vaikuttaa siihen, millä tavalla keskustelua käydään sosiaalisessa mediassa. Tämä on vähän samanlaista kuin puistossa juopottelu. Johonkin pitää puuttua vaikka kaikkia ei voi koppiin laittaakaan. Vaikka koko ongelmaa ei pystyisi poistamaan, sitä pystyy hillitsemään. Kun kellokkaisiin puututaan, massa pysyy pienempänä, Aapio kertoi.

Poliisipäällikkö rohkaisee puuttumaan myös julkisilla paikoilla tapahtuvaan huuteluun.

– Vihapuheeseen maahanmuuttajia kohtaan pitää puuttua kuten minäkin puutuin raitiovaunussa, ettei vaan olla hiljaa ja hyväksytä. Toivon rohkeutta puuttua. Julkisessa kulkuvälineessä kuljettaja saa nopeasti paikalle vartijan ja kannattaa soittaa matalalla kynnyksellä myös poliisille. Jos hyväksyy ja nielee sen, se on kuitenkin huonompaa kuin että edes jollakin tavalla puuttuisi asiaan, Aapio sanoi.

Poliisi varautuu kevääseen

Turvapaikanhakijoiden aiheuttamat häiriöt työllistävät Helsingin poliisia viikoittain. Poliisi hälytetään useita kertoja viikossa Helsingin vastaanottokeskuksiin. Useimmiten kyse on Aapion mukaan turvapaikanhakijoiden keskinäisistä nujakoinnista, näpistyksistä tai varkauksista.

– Sitten on ollut muutamissa tapauksissa kyse perheen sisäisestä väkivallasta. Yhteistyötä on vastaanottokeskuksissa on lisätty myös pelastuslaitoksen kanssa, Aapio kertoi.

Poliisi haluaa myös varautua kielteisten turvapaikkapäätösten aiheuttamiin mahdollisiin turhautumiin ja niiden purkauksiin ennakolta.

– On riski, että tilanne menee tunnelmaltaan heikompaan suuntaan kuin se on tällä hetkellä vastaanottokeskuksissa. Jo pitkä päätöksen odotusaika turhauttaa, Aapio sanoi.

Uudenvuodenyönä Helsingin keskustassa tapahtuneet seksuaalirikokset huolettavat poliisia. Uudenvuoden yöltä on kirjattu 16 rikosilmoitusta, josta vakavimmat koskevat raiskausta ja kahta raiskauksen yritystä.

– Meidän täytyy varautua kesään ja olla läsnä paikoissa, missä suuri määrä ihmisiä kokoontuu. Ahdistelua on tapahtunut aikaisemminkin, mutta tämä ilmiö on uusi, missä naisia ahdistellaan joukolla. Tähän ilmiöön me puutumme ja jalkaudumme, Aapio lupasi.

Helsingin turvallisuustilanne on Aapion mukaan hyvä.

– Rattijuoppoja on saatu enemmän kiinni ja ryöstöjen ja omaisuusrikosten määrä on vähentynyt. Huumausainerikosten määrä on nousussa, mikä johtuu katukaupasta. Myös pahoinpitelyjen määrä on nousussa, erityisesti yksityisellä paikoilla tapahtuneiden.