lauantai 23. tammikuuta 2016

Ilta-Sanomat: SPR: Kuuden työ vastaanottokeskuksissa päättynyt kielletyn suhteen takia

Ilta-Sanomat: SPR: Kuuden työ vastaanottokeskuksissa päättynyt kielletyn suhteen takia 23.1.2016

Suhteita työntekijän ja asukkaan välillä ei voida hyväksyä hyväksikäytön mahdollisuuksien vuoksi.
Kuuden SPR:n vastaanottokeskuksen työntekijän työsuhde on päättynyt siksi, että hänellä on ollut turvapaikanhakijan kanssa seksisuhde tai muu sellainen suhde, jossa on voitu nähdä riski suosimiseen, SPR:stä kerrotaan Ilta-Sanomille.

Tähän mennessä SPR on palkannut noin 1 800 työntekijää vastaanottotoimintaan.

Aiemmin julkisuudessa on kerrottu muun muassa, että Länsi-Suomen piiri tutkii epäilyjä, joiden mukaan järjestön naispuolinen työntekijä olisi ollut seksisuhteessa vastaanottokeskuksen aikuisen turvapaikanhakijamiehen kanssa.

– Asia on sanktioitu. Sitä emme pysty todentamaan, onko kysymys ollut seksisuhteesta vai suhteesta. Molemmat ovat kiellettyjä, niin seksisuhde kuin suhdekin, Länsi-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pekka Annala kertoi.

Yllä olevalla videolla Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Jorma Kuuluvainen kertoo viraston kannan suhteisiin.

”Vapaa-aikana ei tulisi kaveerata”

Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtajan Petri Kaukiaisen mukaan piirin alueella on tullut ilmi yksi syvä kaveruussuhde.

– Se ei ollut intiimisuhde vaan läheinen suhde. Vapaa-aikana ei tulisi kaveerata. Työsuhde on päätetty, Kaukiainen kommentoi.

– Ihmisen kohtalon myötäeläminen on kaikessa sosiaalityössä hyvä asia, mutta tietty etäisyys täytyy osata pitää, Kaukiainen korosti.

Varsinais-Suomen toiminnanjohtajan Pauli Heikkisen mukaan heillä on ollut yksi suhdetapaus 5–6 vuotta sitten.

– Siihen tartuttiin jämerästi eikä sen jälkeen ole mitään ilmennyt. Perehdyttäminen on mennyt perille, Heikkinen sanoi.

Savo-Karjalassa ei tullut ilmi

Savo-Karjalan piirin toiminnanjohtajan Kaisu Haatajan mukaan heidän alueellaan ei ole tullut ilmi suhteita työntekijöiden ja turvapaikanhakijoiden välillä eikä myöskään vapaaehtoisten osalta.

– Työn rooli on semmoinen, ettei asiakkaaseen voi olla suhdetta. Tässä työssä ei edes vapaa-aikana voi olla asiakkaan kanssa intiimissä suhteessa. Se ei ole sallittua. Siinä on hyväksikäytön mahdollisuus, puolin ja toisin. Toivottavasti myös tämä syntynyt keskustelu ohjaa ihmisiä ajattelemaan, mitä seurauksia suhteesta voisi olla, Haataja sanoi.

”On syntynyt avioliittojakin”

Kyseessä ei ole kuitenkaan Haatajan mukaan uusi ilmiö.

– Vuosien saatossa on syntynyt avioliittojakin. Ei se mitään maata mullistavaa ole. He ovat tavanneet toisensa vastaanottokeskuksessa ja sitten he ovat hakeutuneet muualle töihin tai asukas on hakeutunut muualle. Onhan niitä suhteita ollut kautta aikojen, Haataja sanoi.

Oulun piirin toiminnanjohtajan Pertti Saarelan mukaan heidän piirissään kiellettyjä suhteita ei ole tullut esille eikä edes epäilyjä.

– Olemme korostaneet ja muistuttaneet henkilöstöä tämän nousseen keskustelun myötä asiasta, että varmasti kaikille pelisäännöt ovat selvät. Vapaaehtoiset sitoutuvat toimimaan myös meidän eettisten sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti, Saarela kommentoi.