maanantai 16. toukokuuta 2016

HS: KRP: Viranomaisilta ”kadonneet” turvapaikanhakijat alttiita hyväksikäytölle

Helsingin Sanomat: KRP: Viranomaisilta ”kadonneet” turvapaikanhakijat alttiita hyväksikäytölle 16.5.2016
Helsingin Sanomat: Sisäministeri Orpo vetoaa kuntiin: Turvapaikan saaneiden hakeutuminen isoihin kaupunkeihin voi tukea radikalisoitumista

VIRANOMAISILTA ”kadonneet” turvapaikanhakijat ovat keskusrikospoliisin mukaan alttiita ”hyväksikäytölle sekä uhriutumiselle”.

Viranomaisarvioiden mukaan turvapaikanhakijoista 2 500 on teillä tietymättömillä. Kaikkiaan Suomeen on tullut viime ja tänä vuonna noin 35 000 turvapaikanhakijaa.

”Tavallisesti valtio pyrkii integroimaan turvapaikanhakijat suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta jos ihminen ei ole tällaisten toimenpiteiden piirissä, niin on tullut mietittyä, että kuinka hän täällä pärjää. Silloin hän on altis hyväksikäytölle ja uhriutumiselle”, toteaa keskusrikospoliisin tiedusteluosaston päällikkö Sanna Palo.

PALON mukaan viranomaisten arvio 2 500 ”kadonneesta” turvapaikanhakijasta ei ole aivan totuudenmukainen. Palon mielestä kyse on ennemminkin viranomaisten rekistereistä ”poistuneista” henkilöistä.

”Osa on varmaankin poistunut maasta, mutta kellään ei ole varmaa tietoa, missä he tällä hetkellä ovat”, Palo toteaa.

Aiemmin MTV3-kanavan haastattelussa Palo arvioi, että kadonneiden turvapaikanhakijoiden tilanteeseen ”liittyy iso riski”.

SUOJELUPOLIISI puolestaan arvioi, etteivät kadonneet turvapaikanhakijat ole ”automaattisesti” turvallisuusriski.

”Viranomaisten näkökulmasta parempi tietysti olisi, jos näitä kadonneita ei olisi. Suomessa on henkilöitä, joilla on yhteyksiä erilaisiin väkivaltaisiin ryhmiin. Eri asia on, onko heillä yhteyksiä terroristeihin. Näitä asioita selvitetään kaiken aikaa”, toteaa ylitarkastaja Tuomas Portaankorva suojelupoliisista.

Mihin kadonneet turvapaikanhakijat ovat sitten menneet? Maahanmuuttoviraston mukaan monet ovat palanneet takaisin esimerkiksi Irakiin. Tänä vuonna kun on tehty 2 262 turvapaikanhakijoiden niin sanottua raukeamispäätöstä, koska turvapaikanhakijaan ei ole saatu kahdessa kuukaudessa yhteyttä tai kun hakemus on peruutettu.

”Monelle erityisesti irakilaiselle on tullut kiire lähteä myös omalla kustannuksella takaisin kotiin. Näin on käynyt, kun salakuljettajien markkinoiman Suomen todellisuus ei olekaan ollut sitä, mitä on luvattu”, arvioi maahanmuuttoviraston viestintäpäällikkö Hanna Kautto.

MAAHANMUUTTOVIRASTON turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo puolestaan toteaa, että viranomaisilta kadonneiden osuus ”on suurempi kuin aiemmin”.

”Määränä se on joka tapauksessa huomattava”, Repo toteaa.

Alkuvuodesta Europol arvioi, että Euroopan laajuisesti viranomaisilta on kateissa noin 10 000 pakolaislasta. Monien on epäilty päätyneen järjestäytyneen rikollisuuden hyväksikäytön uhriksi.

Euroopassa kyse saattaa olla sadoistatuhansista kadonneista. Esimerkiksi yksin Saksassa on paikallisten tiedotusvälineiden mukaan arvioitu, että kadonneita turvapaikanhakijoita olisi maassa jopa 130 000.

Myös Ruotsissa viranomaiset ovat huomanneet, että osa maahan yksin tulevista lapsista katoaa, ennen kuin viranomaiset saavat heihin yhteyden.


___________________________________________

Helsingin Sanomat: Sisäministeri Orpo vetoaa kuntiin: Turvapaikan saaneiden hakeutuminen isoihin kaupunkeihin voi tukea radikalisoitumista

”SISÄISTÄ JA ulkoista turvallisuutta on mahdoton erottaa toisistaan”, korostavat sisäministeri Petteri Orpo (kok). Orpo ja EU:n komission turvallisuusjohtaja Ilkka Salmi.

Orpo ja Salmi puhuivat maanantaina sisäministeriön seminaarissa, joka ennakoi torstaista sisäisen turvallisuuden selonteon julkaisua. Ilkka Salmi toimi Suojelupoliisin päällikkönä ennen kuin siirtyi ensin EU:n siviilitiedustelun johtajaksi ja joulukuussa 2015 komission turvallisuusosaston johtajaksi.

ORPON JA SALMEN mielestä sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kulkevat käsi kädessä, sillä nykyiset uhkakuvat ylittävät valtioiden rajat. Näihin kuuluvat erityisesti terrorismin uhka, hallitsematon maahanmuutto ja digitalisaatioon liittyvät kyberuhat.

”Vanhat uhat ovat olemassa, mutta uudet ovat tulleet niiden rinnalle. Ne tulivat paljon voimakkaammin kuin osattiin kuvitella. Rikosten selvittämisprosentit ovat laskeneet. Näiltä osin vaikutukset näkyvät jo.”

SELONTEKO ON tehty sisäministeriössä viranomaistyönä. Sen jälkeen käynnistetään sisäisen turvallisuuden strategian laadinta, joka on laajempi, poikkihallinnollinen työ. Lisäresursseja ei silti ole luvassa. ”Rahan lisääminen ei ole nyt oikein mahdollista kun tiedetään julkisen talouden tila.”

Orpoa ja Salmea ei huoleta niinkään suomalaisten viranomaisten ammattitaito kuin se, miten luottamus heihin varmistetaan jatkossakin. Ilkka Salmi huomautti seminaarin avauspuheessaan, että Belgiassa viranomaisia Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen pakoillut tekijä onnistui pakoilussaan sen yhteisön johdosta, johon piiloutui.

”Eivät iskujen tekijät aina ole syrjäytyneitä. Kun viranomaisten arvostus on heikkoa, syntyy alakulttuureja, joissa ei ole integroiduttu yhteiskuntaan ja joihin viranomaisilla ei ole toimivaa yhteyttä,” Salmi sanoi.

TÄLLAISTEN YHTEISÖJEN syntyminen pitäisi pystyä Suomessa ehkäisemään. Orpon mukaan Suomessa on nyt 1 700 turvapaikan saanutta, jotka odottavat asuinpaikkaa.

”Vetoan suomalaisiin kuntapäättäjiin ja kuntiin nyt erityisen painokkaasti, että kuntapaikkoja turvapaikan saaneille annettaisiin. Jos kuntapaikkoja ei löydy, he hakeutuvat kasvukeskuksiin.”

Kasvukeskuksiin hakeutuminen voi johtaa pahimmillaan juuri sellaisten yhteisöjen syntyyn, joissa yhteiskuntaan integroituminen vaikeutuu.

”Kaikkein suurin huoli on se että syntyisi alakulttuureja joiden usko suomalaiseen viranomaisjärjestelmään olisi heikko.”

Luottamuksen puute viranomaisiin voi tukea radikalisoitumista ja paitsi vaikeuttaisi viranomaisten työskentelyä, myös heikentäisi suomalaisen yhteiskunnan tasaveroista toimivuutta.

SUOMESSA ON Suojelupoliisin mukaan noin 300 ihmistä, joilla on kytköksiä terrorismiin. Orpo painotti myös, että Suomessa on aiemmin ollut poliisitutkinta terrorismin rahoittamiseen liittyvistä epäilyistä.

Kaikkiaan Suomeen on tullut viime ja tänä vuonna noin 35 000 turvapaikanhakijaa, joista viranomaisarvioiden mukaan 2 500 on teillä tietymättömillä.