keskiviikko 9. toukokuuta 2012

HS: HS-gallup: EU-näkemykset synkentyneet

Helsingin Sanomat: HS-gallup: EU-näkemykset synkentyneet 9.5.2012

Suomalaisten näkemykset EU:sta ja yhteisvaluutta eurosta ovat muuttuneet aiempaa varauksellisemmiksi, käy ilmi HS-gallupista. Enää runsas puolet (56 prosenttia) suomalaisista kannattaa euron ottamista käyttöön kaikissa unionin jäsenmaissa, kun kolme vuotta sitten laajenemista kannatti kolme neljäsosaa (76 prosenttia) suomalaisista.

TNS Gallupin toteuttaman tutkimuksen mukaan aiempaa suurempi osuus suomalaisista pitää EU:n vaikutuksia maahanmuutossa ja kansantaloudessa Suomelle kielteisinä.

Nyt 42 prosenttia suomalaisista moittii unionin aikaansaannoksia kansantaloudessa, kun vuonna 2009 näin ajatteli 30 prosenttia. Maahanmuutossa unioni saa sapiskaa 34 prosentilta kansalaisia. Kolme vuotta sitten näin ajatteli 24 prosenttia.

Tuloksia kommentoinut tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoi, etteivät suomalaiset tekisi "hätiköityjä" päätöksiä maahanmuuton vaikutuksista.

"Pitää muistaa että maahanmuuttajat ovat hyvin olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa", hän sanoi HS:lle tiistaina.

[...]

Näkemyksiä EU:n vaikutuksista selvitettiin tutkimuksessa siten, että vastaajille esitettiin lista asioita ja kysyttiin, missä niistä EU on saanut hyvää aikaan suomalaisten kannalta. Tämän jälkeen samaa listaa käyttäen kysyttiin, missä asioissa EU on vaikuttanut negatiivisesti suomalaisten kannalta.

Kansalaiset ovat tyytyväisiä EU:hun, kun puhutaan liikkumisesta, rajat ylittävästä matkustamisesta sekä yhteisvaluutasta. Hieman alle puolet antaa tunnustusta EU:lle myös korkotason vakauttamisessa.

[...]

Jos arvioiduista EU:n vahvuuksia koskevista vastauksista vähennetään heikkoudet, niin saldoluku ilmentää sitä, missä asioissa EU on kansalaisten mielestä tehnyt enemmän hyvää ja missä huonoa. Suurimmat miinusmerkit osuvat alueellisiin eroihin, hintatasoon, energian hintaan ja saatavuuteen, maahanmuuttoon, työllisyyteen ja sosiaaliturvaan.

Selkeimmät positiiviset asiat EU:ssa ovat yhteinen valuutta, vapaa liikkuminen ja korkotaso.

[...]

HS kertoo suomalaisten EU-mielipiteistä laajemmin keskiviikon lehdessä