perjantai 18. toukokuuta 2012

Savon Sanomat: Venäläiset kaalinpoimijat jo kaksi kuukautta myöhässä

Savon Sanomat: Venäläiset kaalinpoimijat jo kaksi kuukautta myöhässä 18.5.2012

Ulkomaisen kausityövoiman saamisessa Suomeen on ollut tänä keväänä vaikeuksia.

Maahanmuuttoviraston mukaan syynä ovat vuoden alussa käyttöön otetun biometrisen oleskelulupakortin tuotannossa ilmenneet tekniset ongelmat. Oleskelulupa edellytetään EU- ja ETA-jäsenmaiden ulkopuolelta tulevilta työntekijöiltä.

– Kortin toimitusaika on keskimäärin kaksi viikkoa. Joitakin viiveitä on ollut, joissa kortin saanti on kestänyt huomattavasti pidempään. Pahimmillaan se on ollut tuplasti, kertoo tulosalueen johtaja Pauliina Helminen.

Oleskelulupakorttien valmistuksesta vastaa Helmisen mukaan kotimainen toimittaja. Hän kertoo, että viiveiden syitä on selvitetty toimittajan kanssa.

– On pyritty ennakoimaan, että kausityöntekijöitä ja ulkomaalaisia opiskelijoita tulee hurjat määrät kesää kohti mentäessä. Toimittajalla on tieto, että määrät kasvavat, ja on tärkeää että käsittelyajat olisivat sellaisia kuin on luvattu.

Esimerkiksi Joroisten Kolmalla sijaitsevan vihannestarhan venäläisistä työntekijöistä osa on jo kaksi kuukautta myöhässä, koska he eivät ole saaneet oleskelulupakortteja.

– Nostokauteen on vajaa kuukausi eikä työporukasta ole ollut mitään tietoa, tuskailee yrittäjä Esa Aholainen.

Lue aiheesta lisää perjantain lehdestä.