tiistai 15. toukokuuta 2012

MTV3: Poliisi varoittaa autoja pysäyttelevistä rahanpyytäjistä

MTV3: Poliisi varoittaa autoja pysäyttelevistä rahanpyytäjistä 15.5.2012
Helsingin Uutiset: Poliisi: autoja pysäyttelevät rahankerjääjät uusi ilmiö
Poliisitiedote: Poliisi varoittaa autoja pysäyttelevistä rahanpyytäjistä

Helsingin poliisilaitos varoittaa autoilijoita ulkomaalaistaustaisista rahanpyytäjistä.

Ulkomaille rekisteröityjen ajoneuvojen kuljettajat ja matkustajat ovat poliisin mukaan pysäytelleet autoja ja pyytäneet rahaa polttoaineeseen, laivamatkaan tai esimerkiksi ruokaan.

Vastineeksi on tarjottu arvotonta, kultakoruja muistuttavaa rihkamaa.

Rahaa autojen pysäyttelijät ovat saaneet ainakin sunnuntaina Kehä I:llä Lahdenväylän kohdalla ja maanantaina Hämeentiellä. Poliisi neuvoo autoilijoita olemaan pysähtymättä ja antamatta rahaa.

-----

Helsingin Uutiset: Poliisi: autoja pysäyttelevät rahankerjääjät uusi ilmiö

Poliisin mukaan Helsinkiin on rantautunut uusi ilmiö, jossa ulkomaalaiset rahankerjääjät pysäyttelevät jalankulkijoiden lisäksi myös autoja.

–Aiemmin tänä vuonna tai viime vuonna ei ole ollut yhtäkään tämänkaltaista tapausta. Rahanpyytäjät keksivät koko ajan uusia tapoja ja tuntuu, että vain mielikuvitus on rajana, kertoo rikoskomisario Jouni Niskanen.

Helsingin poliisin tietoon on tullut kaksi tapausta, joissa ulkomaalaiset ovat pysäytelleet ajoneuvoja ja ovat pyytäneet rahaa polttoaineeseen, laivamatkaan, ruokaan tai muuhun vastaavaan. He ovat antaneet rahojen vastineeksi arvottomia rihkamakoruja väittäen niitä aidoiksi kultakoruiksi.

Sekä Kehä I:llä että Hämeentiellä tekijät olivat viittoilleet tien varressa ohiajaville autoilijoille. Uhrit olivat ajatelleet, että huitojat ovat avuntarpeessa, ja pysähtyivät siksi tien varteen.

– Rahat on saatu puhumalla, väkivaltaa tai uhkailua ei ollut käytetty. Pysähtyneiden ajoneuvojen kuljettajat olivat halunneet auttaa pulassa olevaa, Niskanen kertoo.

Tekijät saivat rahaa muutama sata euroa kummassakin tapauksessa.

Poliisilla ei ole tietoa, ovatko tekijät mahdollisesti Helsinkiin majoittuneita romanisiirtolaisia. Rahaa tien poskessa pyytäneet kuljettajat ja matkustajat ovat olleet liikkeellä ulkomaille rekisteröidyillä ajoneuvoilla.

– Epäillyistä ei ole tässä vaiheessa muuta tietoa kuin, että asiaa selvitellessä on tullut viitteitä, että he olisivat Itä-Euroopasta, Jouni Niskanen sanoo.

Poliisi kehottaa autoilijoita olemaan pysähtymättä ja antamatta rahaa tuntemattomille henkilöille. Helsingin poliisi tutkii tekoja petoksina.

– Jos näkee ulkomaalaisia huitomassa tien poskessa apua ja haluaisi auttaa, niin kannattaa soittaa hätäkeskukseen. Varsinkaan ei kannata alkaa hieroa kauppoja, Niskanen jatkaa.

-----

Poliisitiedote: Poliisi varoittaa autoja pysäyttelevistä rahanpyytäjistä

Helsingin poliisilaitos varoittaa autoilijoita ulkomaille rekisteröidyistä ajoneuvoista, joiden kuljettajat ja matkustajat pysäyttelevät autoja ja pyytävät rahaa polttoaineeseen, laivamatkaan, ruokaan tai muuhun vastaavaan tarpeeseen vedoten. He antavat asianomistajalle rahojen vastineeksi arvottomia rihkamakoruja, joiden asianomistaja luulee olevan aitoja kultakoruja.

Poliisi pitää todennäköisenä, että teot jatkuvat.

Poliisin tietoon on tullut kaksi tapausta, joissa rikoksesta epäillyt ovat onnistuneet saamaan asianomistajilta rahaa. Nämä teot ovat tapahtuneet sunnuntaina 13.5 Kehä I:llä Lahdenväylän kohdalla ja maanantaina 14.5. Hämeentiellä.

Poliisi kehottaa autoilijoita olemaan pysähtymättä ja antamatta rahaa tuntemattomille henkilöille edellä kuvatun kaltaisissa tilanteissa.

Helsingin poliisi tutkii tekoja petoksina. Uhreiksi joutuneita tahoja pyydetään tekemään asiasta rikosilmoitus mahdollisimman pian henkilökohtaisesti lähimmällä poliisiasemalla käyden tai verkkopankkitunnuksilla Internetissä osoitteessa www.poliisi.fi/sähköinen rikosilmoitus. Rikosilmoitusta tehdessä on tärkeää kertoa rikoksesta epäiltyjen henkilöiden ja heidän käyttämänsä ajoneuvon tuntomerkit mahdollisimman tarkoin.

Autoilijoita ja muita henkilöitä pyydetään soittamaan heti hätänumeroon 112 poliisipartion saamiseksi paikalle, mikäli he havaitsevat autoja pysäytteleviä ulkomaalaisia.