keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Yle: Apulaisvaltakunnansyyttäjä vaatii ehdollista Facebook-rasismista

Yle Uutiset: Apulaisvaltakunnansyyttäjä vaatii ehdollista Facebook-rasismista 2.5.2012
Ilta-Sanomat/STT: Kahdeksaa syytetään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan
Helsingin Sanomat/STT: Lieksan Facebook-ryhmä väisteli syytteitä
Aamulehti/STT: Lieksan Facebook-ryhmä yritti oikeudessa sysätä syyllisyyttä toistensa niskaan
Karjalainen: Syyttäjä vaatii kolmelle vankeutta Lieksan Facebook-jutussa

Joensuussa on käynnistynyt oikeudenkäynti sosiaaliseen mediaan kirjoitetuista solvausteksteistä. Syytettynä on kahdeksan lieksalaista.

Lieksan Facebook-rasismia koskeva oikeuskäsittely on alkanut keskiviikkona Joensuussa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske syyttää kahdeksaa lieksalaista kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytetyistä seitsemän on miehiä ja yksi nainen. Syytetyt kirjoittivat marraskuussa sosiaalisessa mediassa ryhmään, jossa uhattiin ja solvattiin maahanmuuttajia.

Kahdelle kirjoittelijalle syyttäjä vaatii neljän kuukauden pituista ehdollista vankeusrangaistusta. Perusteena on se, että Lieksan seudulla on esiintynyt muutenkin rasistista rikollisuutta, mikä korostaa Facebook-kirjoittelun vaarallisuutta. Muille syyttäjä vaatii lievempiä ehdollisia vankeusrangaistuksia tai tuntuvia sakkorangaistuksia.

Syyttäjänä Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, koska asiaa selvitetään sananvapauteen ja joukkoviestintään liittyvän lain pohjalta.


Lieksan muu rasismirikollisuus korostaa Facebook-kirjoittelun vaarallisuutta.
- Jorma Kalske

_________________________________________


Ilta-Sanomat/STT: Kahdeksaa syytetään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan

Kahdeksalle lieksalaiselle luettiin aamulla syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa Kontiolahdella.

Syytteet koskevat Facebook-keskusteluryhmässä viime marraskuussa julkaistuja kirjoituksia, joissa viljeltiin rankkoja ilmauksia somaleista.

Yhtä lukuun ottamatta vastaajat kiistivät syyttäjän tulkinnan kiihottamisesta vaikka myönsivät kirjoitusten sisällön. Useimpien perusteluna oli se, että he eivät pitäneet sivustoa julkisena vaan suljettuna.

Sivuston perustaja vetosi siihen, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia sulkea sitä keskustelun kiihdyttyä vihamieliseksi. Ryhmässä oli enimmillään 30 osanottajaa. Ainoa naispuolinen vastaaja piti kommenttejaan vitseinä, joiden tarkoitus ei ollut solvata.

Syyttäjä vaatii kahdelle miehelle ainakin neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja muille tätä lievempiä tuomioita. Syytteen on nostanut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Sitä ajaa hänen puolestaan Itä-Suomen syyttäjäviraston syyttäjä.

______________________________________________


Helsingin Sanomat/STT: Lieksan Facebook-ryhmä väisteli syytteitä

Lieksassa marraskuussa perustetun maahanmuuttajavastaisen keskusteluryhmän jäsenet pallottelivat syyllisyyttä toisilleen, kun asiaa käsiteltiin käräjillä keskiviikkona. Facebook-ryhmän perustaja itse langetti vastuun sanomisista kirjoittajille, kun osa heistä kuvitteli keskustelua käytävän pienen kaveripiirin kesken.

Kahdeksan lieksalaista sai syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteiden mukaan sivulle oli kerätty kirjoituksia ja videolinkkejä, jotka olivat uhkaavia, solvaavia ja panettelevia. Keskusteluryhmän nimi on "Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa)".

Yhtä lukuun ottamatta vastaajat kiistivät syyttäjän tulkinnan kiihottamisesta, vaikka myönsivät kirjoitusten sisällön. Useimpien perusteluna oli, että he eivät pitäneet keskusteluryhmää julkisena vaan suljettuna.

Facebook-ryhmän perustaja vetosi siihen, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia sulkea sitä keskustelun kiihdyttyä vihamieliseksi. Ryhmässä oli syyttäjän mukaan 57 osanottajaa. Ainoa naispuolinen vastaaja piti sivua ja kommenttejaan vitseinä, joiden tarkoitus ei ollut solvata.

Syyttäjä katsoi, että itse kunkin oli pitänyt ymmärtää loukkaava vaikutus, vaikkei sellaista olisi tarkoitettukaan. Lieksassa asuu parisataa somalitaustaista maahanmuuttajaa, joilla on ollut eripuraa valtaväestön kanssa.

Osapuolet kiistelivät myös siitä, kenellä on vastuu sivun valvonnasta. Ryhmän perustaja totesi, ettei hän ole ylläpitäjä.

Sivulle oli linkitetty useita uhkaavia ja sotilashenkisiä videoita sekä musiikkikappaleita, jotka syyttäjä tulkitsi uhkailuksi sivustoon liitettyinä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaati kahdelle miehelle ainakin neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja muille tätä lievempiä tuomioita. Kalskeen puolesta syytteitä ajoi Itä-Suomen syyttäjäviraston syyttäjä, joka halusi osalle ehdottomat vankeustuomiot henkilöiden aiemman rikostaustan vuoksi.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antaa tuomionsa torstaina.

_____________________________________


Aamulehti/STT: Lieksan Facebook-ryhmä yritti oikeudessa sysätä syyllisyyttä toistensa niskaan

Lieksassa marraskuussa perustetun maahanmuuttajavastaisen keskusteluryhmän jäsenet pallottelivat syyllisyyttä toisilleen, kun asiaa käsiteltiin käräjillä keskiviikkona. Facebook-ryhmän perustaja itse langetti vastuun sanomisista kirjoittajille, kun osa heistä kuvitteli keskustelua käytävän pienen kaveripiirin kesken.

Kahdeksan lieksalaista sai syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteiden mukaan sivulle oli kerätty kirjoituksia ja videolinkkejä, jotka olivat uhkaavia, solvaavia ja panettelevia. Keskusteluryhmän nimi on ”Mamu keskustelu ilman sensuuria (Lieksa)”.

Yhtä lukuun ottamatta vastaajat kiistivät syyttäjän tulkinnan kiihottamisesta, vaikka myönsivät kirjoitusten sisällön. Useimpien perusteluna oli, että he eivät pitäneet keskusteluryhmää julkisena vaan suljettuna.

Facebook-ryhmän perustaja vetosi siihen, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia sulkea sitä keskustelun kiihdyttyä vihamieliseksi. Ryhmässä oli syyttäjän mukaan 57 osanottajaa. Ainoa naispuolinen vastaaja piti sivua ja kommenttejaan vitseinä, joiden tarkoitus ei ollut solvata.

Syyttäjä katsoi, että itse kunkin oli pitänyt ymmärtää loukkaava vaikutus, vaikkei sellaista olisi tarkoitettukaan. Lieksassa asuu parisataa somalitaustaista maahanmuuttajaa, joilla on ollut eripuraa valtaväestön kanssa.

Osapuolet kiistelivät myös siitä, kenellä on vastuu sivun valvonnasta. Ryhmän perustaja totesi, ettei hän ole ylläpitäjä.

Oliko Irwin-iskelmä solvaava?

Sivulle oli linkitetty useita uhkaavia ja sotilashenkisiä videoita sekä musiikkikappaleita, jotka syyttäjä tulkitsi uhkailuksi sivustoon liitettyinä. Muun muassa aiemmin ei-rasistisena pidetty Irwinin esittämä Mutakuono ja lakupelle -iskelmä oli syyttäjän mukaan yhteytensä vuoksi solvaava. Puolustus kysyi, miksei Vexi Salmea ole sanoista aiemmin syytetty.

Maksimirangaistus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on kaksi vuotta vankeutta. Törkeäksi katsottavan kiihottamisen kansanryhmää vastaan minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta ja maksimirangaistus neljä vuotta vankeutta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaati kahdelle miehelle ainakin neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja muille tätä lievempiä tuomioita. Kalskeen puolesta syytteitä ajoi Itä-Suomen syyttäjäviraston syyttäjä, joka halusi osalle ehdottomat vankeustuomiot henkilöiden aiemman rikostaustan vuoksi.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antaa tuomionsa torstaina.

_________________________________________


Karjalainen: Syyttäjä vaatii kolmelle vankeutta Lieksan Facebook-jutussa

Syyttäjä vaatii Lieksassa viime marraskuussa perustetun Facebook-ryhmän ”Mamu keskustelua ilman sensuuria (lieksa)” 29-vuotiaalle perustajalle ja kahdelle muulle viestejä levittäneelle lieksalaismiehelle neljän kuukauden vankeusrangaistusta tai vaihtoehtoisesti tuntuvia sakkoja.

Neljännenkin viestittelijän rikosta kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo piti Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa vakavana, mutta katsoi sakkorangaistuksen riittäväksi, koska 32-vuotias joensuulaismies oli kirjoittanut sivulle yhden viestin, ja sekin oli ”vain maahanmuuttajien panettelua” eikä mies ollut uhkaillut ketään eikä myöskään yllyttänyt väkivaltaan.

Neljälle muulle jutussa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan syytettynä olleelle lieksalaiselle, kolmelle 21–25-vuotiaalle miehielle ja 43-vuotiaalle naiselle, syyttäjä vaati lievää ehdollista vankeutta tai tuntuvaa sakkorangaistusta.
Puolustus kiisti kaikki syytteet.

Lue lisää torstain Karjalaisesta.