HS: Suomi tarvitsee työssä käyviä veronmaksajia ja siksi myös lisää työvoimaa ulkomailta

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Suomi tarvitsee työssä käyviä veronmaksajia ja siksi myös lisää työvoimaa ulkomailta 4.10.2017

EDUSKUNNAN käsiteltävänä on lakialoite, jossa esitetään EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevan työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, mutta esityksen takana on myös yksi kansanedustaja kokoomuksesta, Rkp:stä, vihreistä ja Sdp:stä.

Aloite jakaa mielipiteitä paitsi puolueiden välillä myös niiden sisällä. Keskustelu heijastaa myös niitä pelkoja, joita globalisaatioon ja työvoiman liikkuvuuteen liittyy.

Ammattijärjestöt pelkäävät, että saatavuusharkinnan poistaminen lisäisi halpatyövoiman käyttöä Suomessa. Pelko voi olla liioiteltu, mutta säädöksiä muutettaessa tämäkin huoli on otettava vakavasti.

Saatavuusharkinnan merkitys on Suomen työvoiman kokonaistilanteen kannalta pieni, mutta sen vaikutus työmarkkinoihin voi olla yksittäistapauksissa voimakkaan jäykistävä. Viime vuonna työ- ja elinkeinotoimistot tekivät noin 8 000 saatavuusharkintapäätöstä, joista noin 5 200 oli myönteisiä.

Turhan byrokratian purkaminen työmarkkinoilta olisi kuitenkin koko Suomen etu. Tämä olisi tärkeää varsinkin siksi, että nykyisellä väestökehityksellä Suomen kannattaisi ennemmin houkutella kuin torjua ulkomaisia työntekijöitä.

Saatavuusharkinta tarkoittaa sitä, että ennen työntekijän oleskeluluvan myöntämistä työ- ja elinkeinotoimiston pitää selvittää, onko työmarkkinoilla saatavilla kohtuullisessa ajassa samaan työtehtävään sopivaa työvoimaa. Käytännössä selvitys voi kestää kuukausia.

Nykymuodossaan järjestelmä asettaa kohtuuttomia velvoitteita sekä yrityksille että työntekijöille. Jopa pitkään Suomen työmarkkinoilla olleita ihmisiä on käännytetty maasta siitä huolimatta, että he ovat työnantajan mielestä erinomaisia työntekijöitä.

Saatavuusharkinta lisää työntekijän riippuvuutta työnantajasta ja voi altistaa hänet hyväksikäytölle tai ihmiskaupalle. Näin on myös tapahtunut.

Keskustelussa vedotaan usein siihen, että Suomessa on lähes 300 000 työtöntä työnhakijaa. Heidät pitäisi työllistää ensin. Suomessa kuten muissakin maissa voi kuitenkin olla samaan aikaan sekä työttömyyttä että työvoimapulaa.

Keskustelussa olisi syytä muistaa se, että niin työttömät kuin maahanmuuttajatkin ovat erilaisia yksilöitä. Työttömillä ei aina ole sitä osaamista, jota työntekijää etsivä yritys tarvitsee. Monen työttömän työnhakijan osaaminen on joko vanhentunut tai se on väärältä alalta. Alan vaihtoa ja uudelleenkouluttautumista on syytä tukea, mutta tämäkään reitti ei sovi kaikille. Muutto työpaikan perässä toiselle paikkakunnalle voi tyssätä perhesiteisiin tai asumisratkaisuihin. Työttömyyden pitkittyessä myös työkyky voi heiketä.

Työmarkkinat eivät ole nollasummapeliä, jossa yhden työllistyminen vie työpaikan toiselta. Kasvavilla toimialoilla tarvitaan erityisosaajia, ja heitä saatetaan saada ulkomailta. Tällaisilla asiantuntijoilla voi olla henkilökohtaisia taitoja, jotka ruokkivat kokonaisten toimialojen kehitystä ja edistävät uusien työpaikkojen syntymistä.

Suomen ikärakenne muuttuu ensi vuosikymmenellä hankalaksi: työikäisen väestön määrä vähenee tuntuvasti, ja työvoiman ulkopuolisten määrä kasvaa. Julkisten hyvinvointipalvelujen rahoitus perustuu siihen, että maassa on riittävä ­määrä työssä käyviä veronmaksajia. Jos syntyvyys jatkuu yhtä alhaisena kuin viime vuodet, hyvinvointi­palvelujen rahoitus vaikeutuu entisestään 2050-luvulla.