Helsingin Sanomat: Saska Saarikoski: Euroopan arvot hukkuvat Välimereen 7.2.2019
AMERIKKALAISET ja eurooppalaiset ovat toistensa kaltaisia enemmän kuin kummatkaan haluaisivat myöntää. Yksi yhteinen piirre on, että molemmat pitävät itseään parempina ihmisinä kuin vastapuoli.
Viime aikoina eurooppalaiset ovat päässeet tuntemaan ylemmyyttä, kun Valkoisessa talossa istuu presidentti, joka myöntää vähät välittävänsä muusta maailmasta ja puhuu kiihkeästi maahanmuuttajia vastaan.
Donald Trumpin politiikka on jakanut amerikkalaiset kahteen leiriin. Me eurooppalaiset olemme kauhistelleet presidentin kovaa linjaa ja kuvailleet järkyttyneinä pakolaisten kovia kohtaloita.
ERITYISEN paljon tyrmistystä herätti uusi systeemi, jossa rajavartijat erottivat lapsia vanhemmistaan. Esimerkiksi brittilehti The Guardian seurasi asiaa viime vuonna tiiviisti. ”’He nauroivat meille’, pakolaiset kertovat Yhdysvaltain pakolaiskeskusten julmuudesta, sairauksista ja likaisuudesta”, lehti otsikoi juttunsa 12. syyskuuta 2018.
Lasten kohtelu tuomittiin laajasti myös Yhdysvalloissa ja kiellettiin lopulta oikeuden määräyksellä.
Ennen sitä sadat lapset ehtivät kuitenkin joutua eroon vanhemmistaan. Viime vuonna kolme heistä kuoli viranomaisten huostassa: kahdeksanvuotias Felipe Gómez Alonzo, seitsemänvuotias Jakelin Caal ja 19 kuukauden ikäinen Mariee Juárez.
LASTEN kuolema oli valtava uutinen niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. The Guardian tarjosi lukijoille aikajanan Felipen viimeisestä elinpäivästä. Toukokuussa kuolleen Mariee Juárezin äiti on nostanut kanteen lapsensa kuolemasta. Hän vaatii Yhdysvaltain valtiolta 60 miljoonan dollarin korvauksia.
Kaikkiaan Yhdysvaltain etelärajalla arvioitiin viime vuonna kuolleen 12 ihmistä. Se on yhtä paljon kuin Euroopan etelärajalla kuolee kahdessa päivässä.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR julkaisi viime viikolla arvion, jonka mukaan Välimerellä kuoli tai katosi viime vuonna 2 275 ihmistä. Se oli Suomen lehdissä pikku uutinen. Hukkuneiden nimiä eikä tarinoita ole kerrottu niin kuin Felipen, Jakelinin ja Marieen. He ovat numeroita tilastossa.
EUROOPPA näyttää paljon pienemmältä meren takaa kuin täältä Suomesta. Yhdysvalloista katsoen Välimeren pakolaiskatastrofi tapahtuu Euroopan rajalla, Suomesta katsoen se tapahtuu kaukana maanosan toisella puolella.
Mutta eikö kaukaa näe paremmin? Me suomalaiset halusimme yhteisen pöydän ääreen päättämään Euroopan asioista. Nyt istumme siellä. Olemme siis vastuussa siitäkin, mitä tapahtuu EU:n rajoilla, haluamme tai emme.
VÄLIMERELLÄ pakolaisia pelastanut Lääkärit ilman rajoja -järjestön laiva Aquarius joutui joulukuun alussa lopettamaan toimintansa Italian painostuksen vuoksi. Jo kesällä EU oli tuominnut pakolaisten pelastamisen merestä.
En huomannut Suomessa kovin voimakkaita reaktioita pakolaisten pelastamisen tai Aquariuksen puolesta. Ehkä sitä pidettiin muiden ongelmana.
Kaukaa katsoen Välimeri ja Itämeri näyttävät aika samanlaisilta. Entä jos hukkuneiden ruumiit olisivat huuhtoutuneet Hangon hiekkarannoille ja Turun saunakallioille? Olisimmeko me silloin sulkeneet Suomen satamat haaksirikkoisten pelastajilta? Uhkaisimmeko rangaistuksella kalastajia, jotka ovat menneet poimimaan hukkuvia merestä?
MUTTA eihän Eurooppa voi ottaa kaikkia halukkaita. Jos hukkuvia pelastetaan, eikö se houkuta yhä useampia yrittämään?
Voi olla. Euroopan pakolaiskriisi on niin kutsuttu pirullinen ongelma, johon ei ole yksinkertaista ratkaisua ja jonka ratkaisuyritykset luovat helposti uusia ongelmia.
Olen yleensä pyrkinyt näissä kirjoituksissani välttämään moraalisia tuomioita ja yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin. On asioita, joita ei vain tehdä. Hukkuvan ei voi antaa kuolla. Eikä sitä voi tehdä ainakaan siksi, että sillä tavalla suojellaan kristillistä Eurooppaa.
Välimeren kauhuista puhuminen nostaa aina surua, ahdistusta ja vihaa, niin varmaan tämäkin juttu. Paljon helpompi on puhua jostain muusta – vaikka siitä hirveästä Donald Trumpista.
Kirjoittaja on Kuukausiliitteen toimittaja.