perjantai 8. helmikuuta 2019

MTV: Kun mies ei päässyt 13-vuotiaan kanssa diskoon Helsingissä, hän vei lapsen tuttavansa asunnolle ja raiskasi törkeästi

MTV: Kun mies ei päässyt 13-vuotiaan kanssa diskoon Helsingissä, hän vei lapsen tuttavansa asunnolle ja raiskasi törkeästi 8.2.2019

Parikymppinen mies vei humalaisen 13-vuotiaan tuttavansa asunnolle ja raiskasi tämän väkivalloin. Vuonna 1994 syntynyt ulkomaalaistaustainen mies tuomittiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä raiskauksesta sekä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Rikos tapahtui Helsingissä kesällä 2017. Tuomitun oman kertomuksen mukaan hän oli ennen asunnolle menemistä yrittänyt päästä lapsen kanssa sisään ”diskoihin”. Tässä ei oltu kuitenkaan onnistuttu, minkä jälkeen kaksikko oli lähtenyt miehen tuttavan asunnolle.

Miehen mukaan tuttavan asunnolle mentiin nukkumaan, eikä siellä ollut tapahtunut mitään.

Hän kuitenkin kertoi myös, että hän oli aiemmin käynyt harrastamassa seksiä samaisessa asunnossa, sillä hän itse asui vastaanottokeskuksessa, minne ei saanut tuoda seksikumppaneita. Silti hän vakuutteli harrastavansa seksiä vain aikuisten kanssa, ja ettei hän ole Suomessa harrastanut seksiä kenenkään alle 20-vuotiaan kanssa.

Uhri sen sijaan kertoi miehen raiskanneen hänet.

Alushousuissa viitteitä siemennesteestä

Lapsen kertomuksen mukaan mies oli asunnolla yhtäkkiä ja väkisin riisunut hänen alushousujaan ja työntänyt peniksensä hänen sisäänsä.

Oikeudessa lapsen kertomusta tuki KRP:n laboratoriossa tehdyt tutkimukset, joissa lapsen alushousuista löydettiin viitteitä siemennesteestä.

Miehen katsottiin syyllistyneen törkeään raiskaukseen sekä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Rangaistukseksi mies määrättiin 3 vuoden ja 6 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Passituspaikaksi määrättiin Vantaan vankila.

Vankeusrangaistuksen lisäksi mies joutuu maksamaan uhrille 15 000 euron korvaukset tapahtuneesta.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi yrittää hakea muutosta hovioikeudesta.