torstai 15. maaliskuuta 2012

YLE: Politiikan muutos estäisi slummikoulut

YLE Turku: Politiikan muutos estäisi slummikoulut 15.3.2012

Kuntien asuntopolitiikka vaikuttaa tulevaisuudessa enenevissä määrin koulujen eriarvoistumiseen ja oppimistuloksiin, arvioivat tutkijat. Suomessa on meneillään parhaillaan useita tutkimuksia, joissa selvitetään mm. maahanmuuttajavaltaisuuden vaikutuksia kouluvalintoihin sekä oppimiseen.

Alakouluille pyrittäessä koulun maahanmuuttajavaltaisuus vaikuttaa vain vähän, mutta tilanne muuttuu myöhemmissä kouluvalinnoissa.

HS: Romanilapset yhä paljon poissa koulusta

Helsingin Sanomat: Romanilapset yhä paljon poissa koulusta 15.3.2012
Romanioppilaiden perusopetuksen tilannekatsaus 2010-2011 ja toimenpide-ehdotukset (pdf)

Runsaat poissaolot ovat yhä ongelma romanioppilailla, vaikka kaikkiaan heidän koulunkäyntinsä on kymmenessä vuodessa kohentunut. Yhä useampi suorittaa peruskoulun loppuun ja jatkaa opintojaan ammattikoulussa, vaikka lukioon ei vieläkään juuri mennä.

Turun Sanomat: Monikulttuurisen Turun vaikuttajat palkittiin

Turun Sanomat: Monikulttuurisen Turun vaikuttajat palkittiin 15.3.2012

Turun kaupunki on nimennyt vuoden 2012 uusturkulaiseksi toimitusjohtaja, tohtori Maria Severinan ja monikulttuurisuusteoksi Anja Marjasen maahanmuuttajien parissa pitkään tekemän vapaaehtoistyön. Tänä vuonna raati on halunnut erityisesti korostaa, että jokainen ihminen voi omalla henkilökohtaisella panoksellaan edistää monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä ja siten myös yhteistä hyvinvointiamme.

YLE: KHO:n uusi presidentti Vihervuori: Hallinto-oikeudet ovat yhteiskunnan kuumemittari

YLE Uutiset: KHO:n uusi presidentti Vihervuori: Hallinto-oikeudet ovat yhteiskunnan kuumemittari 15.3.2012

Korkeimman hallinto-oikeuden uusi presidentti Pekka Vihervuori sanoo, että suomalaisen yhteiskunnan kulloinenkin kipuilu näkyy aina myös hallinto-oikeuksissa. Noususuhdanteen aikana riidellään kaavoituksesta ja rakentamisesta - laskusuhdanteessa toimeentulotuesta ja lastensuojelusta.

Korkeimman hallinto-oikeuden graniittipalatsi Helsingin Fabianinkadulla sai uuden isännän viikko sitten, kun sen pitkäaikainen päällikkö Pekka Hallberg jäi eläkkeelle.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

YLE: Ylä-Savo harkitsee kiintiöpakolaisten ottamista

YLE Savo: Ylä-Savo harkitsee kiintiöpakolaisten ottamista 14.3.2012

Ylä-Savon kunnissa mietitään yhä niin sanottujen kiintiöpakolaisten vastaanottamista. Valmistelussa on nyt mukana viisi kuntaa: Iisalmi, Kiuruvesi, Lapinlahti, Sonkajärvi ja Vieremä.

Tavoitteena on saada kunnanvaltuustojen periaatepäätökset pakolaisten vastaanottamisesta huhtikuun loppuun mennessä. Jos päätökset ovat myönteisiä, ensimmäiset kiintiöpakolaiset voisivat saapua kuntiin ensi vuonna.

Uusi Suomi: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään”

Uusi Suomi: Raiskaukset Suomessa – ”Ulkomaalaisten osuus pistää silmään” 14.3.2012
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos: Selvityksiä raiskausrikoksista (pdf)

Suomalainen seksuaalirikosten lainsäädäntö tulee tutkia ja pohtia uudelleen, haluaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.). Myös ulkomaalaistaustaisten henkilöiden korkea osuus raiskausrikostuomioissa tutkitaan.

Henriksson on valmis selvittämään raiskausrikosten tunnusmerkistön muuttamista niin, että raiskausteon sukupuoliyhteyteen pakottaminen ja pakottamisen aikana käytetty väkivalta irrotettaisiin toisistaan.

HS: Kaupunki ei perunut Kulttuurikeskus Caisan johtajan irtisanomista

Helsingin Sanomat: Kaupunki ei perunut Kulttuurikeskus Caisan johtajan irtisanomista 14.3.2012

Helsingin kaupungin kirjasto- ja kulttuurilautakunta ei tiistain kokouksessaan muuttanut päätöstään kulttuurikeskus Caisan johtajan Johanna Maulan irtisanomisesta.

Maula irtisanottiin lautakunnan kokouksessa tammikuun lopussa, mutta Maula toimitti lautakunnalle asiasta oikaisuvaatimuksen. Lautakunta katsoi vaatimuksen aiheettomaksi tiistaina.

Maula on jo aiemmin kertonut, että on viemässä kiistan tarvittaessa hallinto-oikeuteen asti.

Kansan Uutiset: Punainen risti kannustaa vastustamaan rasismia ääneen

Kansan Uutiset: Punainen risti kannustaa vastustamaan rasismia ääneen 14.3.2012

Punaisen Ristin aloittaa ensi maanantaina viikon kestävän rasisminvastaisen kampanjansa. Järjestö kannustaa kaikkia vastustamaan rasismia ääneen.

Työpaikoilla, liikennevälineissä, kaupoissa ja kadulla voi törmätä rasistiseen käytökseen, jota ei pidä suvaita. Punainen risti muistuttaa, että rasismista voivat viestiä esimerkiksi sanomiset, haukkumiset, ilmeet, eleet, viattomilta kuulostavat vitsit tai ryhmästä poissulkeminen. Arkipäivän rasismilta ei saa sulkea silmiään ja korviaan.

MTV3: Lääkäreiden kielitaito halutaan varmistaa

MTV3: Lääkäreiden kielitaito halutaan varmistaa 14.3.2012

Terveydenhuollon ammattilaisten valvontaa pohtinut työryhmä esittää, että Euroopan ulkopuolella tutkintonsa suorittaneen lääkärin pitäisi työskennellä tutkinnon laillistamisen jälkeen vuosi julkisessa terveydenhuollossa. Vasta sen jälkeen hän saisi toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Lisäksi työryhmä ehdottaa lääkäreiden laillistamisen yhteyteen ammatillista kielikoetta. Kielikoe tulisi Suomessa työskentelyn aloittaville lääkäreille, jotka eivät ole EU- tai ETA-maan kansalaisia ja jotka ovat suorittaneet tutkintonsa Euroopan ulkopuolella.

YLE: Kahdeksalle syytteet Lieksan Facebook-rasismista

YLE Pohjois-Karjala: Kahdeksalle syytteet Lieksan Facebook-rasismista 14.3.2012

Kahdeksan lieksalaista saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytetyt kirjoittivat marraskuussa Facebook-ryhmään, jossa uhattiin, paneteltiin ja solvattiin maahanmuuttajia.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt nostaa syytteet teoista, jotka tapahtuivat Lieksassa marraskuun 2011 lopussa.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

YLE: Supo: Pakolaisvakoilu on yleistynyt Suomessa

YLE Uutiset: Supo: Pakolaisvakoilu on yleistynyt Suomessa 13.3.2012

Suojelupoliisin mukaan vieraat valtiot vakoilevat entistä useammin kansalaisiaan Suomessa. Nykyisen lainsäädännön nojalla Supolla ei ole riittäviä keinoja puuttua tilanteeseen.

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoi Tv-nyttin haastattelussa, että niin sanottua pakolaisvakoilua esiintyy myös Suomessa. Vakoilua harjoittavat valtiot, joissa demokratiaa ei tunneta.

Iltalehti: Eduskunnassa halua kiristää lakia lapsikaupasta

Iltalehti: Eduskunnassa halua kiristää lakia lapsikaupasta 13.3.2012

Eduskunnassa on ihmetelty joukolla sitä, että lapsen myyminen ei Suomen lakien mukaan välttämättä ole ihmiskauppaa ja sen myötä rikollista toimintaa.

- Tavallinen juristikin olisi luullut kaiken aikaa, että ihmiskaupan kriminalisoiminen pitää sisällään ihmisen ja varsinkin lapsen myynnin, juristikansanedustaja ja takavuosien oikeusministeri Johannes Koskinen (sd) sanoi eduskunnan keskustelussa tiistaina.

Vantaan Sanomat: Somalijärjestön avustus jäi pöydälle terroristiepäilyn takia

Vantaan Sanomat: Somalijärjestön avustus jäi pöydälle terroristiepäilyn takia 13.3.2012

Vantaan vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunta jätti maanantaina pöydälle vantaalaisen somalijärjestön avustuksen terroriepäilyn takia.

Somali reconstruction and social development ry (Sorasod) haki Vantaan nuorisotoimelta 11 000 euron kohdeavustusta somalilasten ja -nuorten leiritoimintaan. Nuorisopalvelujen johtajan esityksestä somalien etujärjestön leirikuluja voitaisiin tukea 2 650 eurolla.

Aamulehti: Poliisi pidätti kaksi uutta opettajaa tanssikoulun seksirikostutkinnassa

Aamulehti: Jo viisi epäiltyä: Kaksi uutta opettajaa otettiin kiinni tanssikoulun seksirikostutkinnassa 13.3.2012

Pirkanmaan poliisi jatkaa tamperelaiseen tanssikouluympäristöön ja tanssinopettajiin liittyvien seksuaalirikosten tutkintaa. Tiistaina aamuna poliisi suoritti kotietsinnät Nokialla ja Tampereella olevissa yksityisasunnoissa. Kaksi miestä otettiin kiinni.

MTV3: Rikosturismi Baltian maista Skandinaviaan yleistyy

MTV3: Rikosturismi Baltian maista Skandinaviaan yleistyy 13.3.2012

Omaisuusrikoksia, maksukorttien skimmausta, näpistyksiä, ryöstöjä... Hit and run -rikollisuus on yleistynyt viimeisten parin vuoden aikana paitsi Suomessa, myös Ruotsissa ja Norjassa.

- Tämä on hyvin eurooppalainen ilmiö. Etenkin Keski-Euroopassa, jossa maiden rajojen yli voi vain astua, viranomaiset ovat jo vuosia olleet tekemisissä hit and run -rikollisuuden kanssa, kuvaa poliisitarkastaja Pentti Kangasniemi poliisihallituksesta.

Vihreä Lanka: Yhä harvempi saa oleskeluluvan perhesiteen perusteella

Vihreä Lanka: Yhä harvempi saa oleskeluluvan perhesiteen perusteella 13.3.2012

Entistä pienempi osuus maahanmuuttajista saa Suomesta oleskeluluvan perhesiteen perusteella.

Vuosina 2007–2009 noin 80 prosenttia Maahanmuuttoviraston perhesiteen perusteella tehdyistä oleskelulupapäätöksistä oli myönteisiä. 2010 myönteisten päätösten määrä putosi 73 prosenttiin, ja viime vuonna se oli enää 65 prosenttia.

Haaste-lehti: Ihmisoikeuspolitiikan etsikkoaika - Kristiina Kouros


Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros. Hän odottaa ihmisoikeuspolitiikan kehittämiseen avautuvan uusia mahdollisuuksia, kun ensimmäinen kansallinen ihmisoikeustoimintaohjelma valmistuu ja Ihmisoikeuskeskuksen toiminta kunnolla käynnistyy.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Iltalehti: Kaupustelijat höynäyttävät hyväuskoisia erikoisella huijauksella

Iltalehti: Kaupustelijat höynäyttävät hyväuskoisia erikoisella huijauksella 12.3.2012
MTV3: Varma kevään merkki - aggressiiviset itäkauppiaat kaduilla 13.3.2012

Poliisi varoittaa kiikareita kaupittelevista ulkomaalaisista.

Lähestyvä kevät on tuonut tulleessaan kaduilla ja parkkipaikoilla erilaista tavaraa kaupittelevat ulkomaalaiset. Varsinais-Suomen poliisi on saanut lukuisia ilmoituksia kauppiaista, jotka käyttäytyvät aggressiivisesti.

HS: Kyläsaaren vastaanottokeskus lopetetaan, Punavuori saa jatkaa

Helsingin Sanomat/STT: Kyläsaaren vastaanottokeskus lopetetaan, Punavuori saa jatkaa 12.3.2012

Helsingin vastaanottokeskuksen Kyläsaaren yksikkö lakkautetaan Punavuoren yksikön sijasta, kertoi sisäministeriö maanantaina. Sisäministeriö muutti marraskuussa tekemäänsä päätöstä Maahanmuuttoviraston esityksen mukaisesti.

Maahanmuuttovirasto teki ministeriölle muutosesityksen, koska Helsingin kaupungin mukaan Kyläsaaren majoitustilat ovat huonokuntoisia. Kyläsaaren yksikön peruskorjaus aiheuttaisi myös merkittäviä kustannuksia.

Kaleva: Supo jäljessä muita turvallisuuspalveluja

Kaleva: Supo jäljessä muita turvallisuuspalveluja 12.3.2012

Suomen suojelupoliisissa Supossa on merkittävästi paljon vähemmän työntekijöitä kuin muiden pohjoismaiden vastaavissa turvallisuuspalveluissa.